Saarna 2. sunnuntaina loppiaisesta 16.1.2022

(kuvan tiedot, klikkaa kuvaa)

 
Joh. 2:1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»
    Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»
    Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. 

”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mt 19:26).

Tämä Jeesuksen opetus on evankeliumien kantava teema. Siellä missä on inhimillistä epätäydellisyyttä ja puutetta, siellä näkyy Jumalan voima. Kristus vastaa tarpeeseen. Hänessä on kaikki mahdollista. Hän auttaa ja päästää häpeästä, kuten päästi ihmeteoillaan Kaanaan hääjuhlan isäntäväen (olisihan viinin loppuminen merkinnyt sitä). Samaa häpeästä pelastumista rukoillaan Paavo Ruotsalaisen lempivirressä: ”Sinuhun turvaan, Jumala, jo vaivan alta päästä. Minua kuule heikkoa ja häpeästä säästä. Armollinen, nyt rukoilen, armahda Kristuksessa. Sä linnani, saan turviisi paeta taistellessa” (382:1).

Kaanaan häissä viini oli loppunut ja Jeesus korjasi puutteen muuttamalla veden viiniksi. Minkä puuttumisesta sinä kärsit? Mitä haluaisit Jeesuksen korjaavan elämässäsi?

Saamme tulla Jeesuksen eteen yhtä suurella uskolla kuin äiti-Maria. Hänestä kerrotaan: Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»

Maria toteaa yksinkertaisesti puutteen: ”Heillä ei ole viiniä.” Ja kun Jeesus vastaa, ettei hänen hetkensä ole vielä tullut, Maria ei anna periksi: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” 

Marian esimerkki on kutsu periksiantamattomaan rukoukseen ja luottamukseen. Saamme tuoda Jeesukselle avoimesti kaikki puutteemme ja vaivamme. Saamme tunnustaa, että omat astiamme ovat tyhjiä, jotta Jumalan voima voisi täyttää ne: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”

Kertomus Kaanaan häistä puhuttelee: se mikä on tyhjää, täyttyy Jeesuksessa piripintaan ja entistä paljon paremmalla. ”Minun maljani on ylitsevuotavainen”, ”Herra on paimeneni, ei minulta mitään puutu”, sanotaan Psalmissa 23. Ja Psalmissa neljä todetaan: ”Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta” (4:8). 

Jeesus antaa yltäkylläisyyttä ja laatua.

Minkä tyhjän kohdan toivoisit täyttyvän sinun elämässäsi?

Kaanaan häät kutsuu lähetykseen, Jumalan missioon. Opetuslapset näkivät Jeesuksen kirkkauden ja uskoivat häneen. Jotta Jeesuksesta voidaan kertoa, häneen tulee uskoa, ja jotta julistus olisi voimallista, Jeesuksen kirkkaus tulee nähdä. Missä näet Jeesuksen kunnian tänään?

Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko tehtiin juhlissa, hääjuhlassa. Hän osallistui tavallisten ihmisten elämään, eli ja koki heidän kanssaan ilot ja surut. Hän ei eristäytynyt muista kuin harvoin, ja silloinkin lähinnä rukoillakseen. Jeesus oli sosiaalinen ja kiinnostunut ihmisistä. Mitä tämä kertoo siitä, miten meidän tulisi toimia seurakuntana ja Kristuksen lähetteinä?

”Autuaita olette te, jotka olette kutsuttuja Karitsan hääjuhlaan.”

Näillä sanoilla seurakuntaa kutsutaan usein ehtoolliselle. Siinä on lupaus tulevasta hääjuhlasta. Kaanaan hääjuhlassa lahjana oli viini. Taivaan hääjuhlassa lahjanamme on iankaikkinen elämä.

Rukoilkaamme: Pyhä Jumala. Anna minun ottaa vastaan rakkautesi, joka muuttaa minua. Särje se, minkä kuuluukin särkyä, vahvista siinä missä tarvitsen vahvistusta. Isä, tyhjennän itseni omavoimaisuudesta, huolistani ja murheistani. Uudista minut Pyhällä Hengelläsi ja pelastuksen ilolla. Täytä minut sillä piripintaan. Aamen. 

Saarna 3. sunnuntai loppiaisesta 23.1.2022

(kuvan tiedot, klikkaa kuvaa)

Matt. 8:5–13
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.

Vihollinen tulee pyytämään apua – auttaisitko?

Jotta voimme ymmärtää Jeesuksen käytöksen evankeliumissa, on muistettava millaisesta tilanteesta oli kyse. Tuolloinen Israelin ja Palestiinan alue oli roomalaisten miehittämä, sotilaita oli näkyvillä. Sadanpäälliköt olivat komppanian päälliköitä. He komensivat taisteluissa sadan miehen vahvuista yksikköä, centuriaa. Juutalaisille he olivat vihollisia, miehittäjiä. He edustivat pakanoita, palvoivat epäjumalia. Roomalaisten sotilaiden ja juutalaisten välit olivat lähtökohtaisesti viileät ja etäiset.

Saamme lisäymmärrystä, kun ajattelemme vaikka talvi- tai jatkosotaa. Neuvostosotilaan avunpyyntö ei todennäköisesti olisi herättänyt silloin kaikissa sympatiaa. Vielä vähemmän se olisi sitä tehnyt, jos koko Suomi olisi miehitetty ja olisimme joutuneet elämään vieraan vallan alla.

Tästä taustasta käsin Jeesuksen ja sadanpäällikön kohtaaminen on entistä dramaattisempi. Jeesus oli valmis lähtemään heti, kun sadanpäällikkö pyytää auttamaan hänen halvaantunutta palvelijaansa. ”Minä tulen ja parannan hänet”, Jeesus sanoo. Kun Jeesus huomaa miehen uskon, hän puhkeaa ihmetykseen: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”

Vihollisesta ei tullut sylkykuppia. Hänestä tuli ystävä, jopa uskon esimerkki.

Yksi syy siihen, miksi Jeesus suhtautui sadanpäällikköön niin suotuisasti, saattaa löytyä Luukkaan rinnakkaiskertomuksesta. Luukas kertoo asian niin, että sadanpäällikkö lähetti juutalaisten vanhimmat pyytämään Jeesukselta apua palvelijan hengen pelastamiseksi. Vanhimmat tulivat Jeesuksen luo ja vetosivat häneen sanoen: »Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa.»

Sadanpäällikkö oli siis juutalaisyhteisölle tuttu mies, rakennuttanut paikallisen rukoushuoneen. Hänen hyvät tekonsa muistettiin. Tämä on terve muistutus meillekin, että elämän laki toimii yleensä niin, että hyvä kiertää. Kun sinä autat, sinuakin autetaan. Vaikeina hetkinä voit saada apua jopa itseltään Jumalan Pojalta!

Tästä huomiosta huolimatta Jeesuksen toiminta oli poikkeuksellista. Se osoittaa, ettei Jumalan valtakunnalla ole rajoja. Itse asiassa ne, jotka rajoja piirtävät, ovat kaikkein suurimmassa vaarassa: ”Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

Etninen, uskonnollinen, kielellinen tai kansalaisuuteen perustuva syrjintä ei mahtunut Jeesuksen ymmärrykseen. Vapahtaja ei olisi hyväksynyt rasismia. Voi vain ihmetellä sitä, että sellaisiakin kristittyjä näemmä on, jotka mahduttavat samaan lauseeseen Jeesuksen rakastamisen ja muukalaisten vihaamisen.

Jeesus kohtasi sadanpäällikön yksilönä. Hän antoi hänelle mahdollisuuden osoittaa uskonsa. Ja suuri hänen uskonsa oli: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”

Jos kerran Jeesus auttoi pakanallista komppanian komentajaa, hän auttaa kyllä sinuakin. Ja häntä, jolle Herran apua pyydät. Esirukous on suuri tehtävä ja lahja. Välitämme, kuten sadanpäällikkö välitti palvelijastaan, ja nöyrästi pyydämme Jeesuksen voimaa heille, jotka on annettu sydämellemme. Muistamme Heprealaiskirjeen rohkaisun: ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (4:16).

”Kestä sinäkin kärsimyksiä niin kuin oikea Kristuksen Jeesuksen sotilas” (2. Tim. 2:3).

Sadanpäällikkö oli sotilas. Mekin, kaikki Kristukseen kastetut, olemme sotilaita. Se tarkoittaa, että olemme nöyrästi itseämme suuremman palveluksessa. Teemme sen minkä pitää. Useinkaan polku ei ole helppo. Jumalan valtakunnan ja evankeliumin edistämisessä joutuu ponnistelemaan. 

Luterilaisina tunnustamme nöyrästi: ”Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua.”

Tämän Pyhän Hengen lahjoittaman uskon voimalla pyydämme, että mekin saisimme sadanpäällikön kaltaisen uskon ja pääsisimme kerran perille: ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä” (Hepr. 11:6).