Seurapuhe Siioninvirsiseuroissa 27.11.2022

Hyvät seuravieraat, hyvää adventtia ja uutta vuotta, kirkollista sellaista!

Adventti, adventus domini, Herran tuleminen.

1100-luvulla elänyt munkki Bernhard Clairvaux’lainen puhui kolmesta adventista. Kaksi näistä ovat näkyviä, yksi ei. 

Ensimmäisenä hän mainitsi joulun, inkarnaation adventin. Jeesus tuli näkyvästi keskellemme, syntyi ihmiseksi, veljeksemme. Häntä rakastettiin, häntä vihattiin.

Jeesus laskeutui maailmaan puolustuskyvyttömänä vauvana. Jumala, kaikkivoipa Luojamme, ei tullut maan päälle pönkittämään valta-asemaansa, vaan saapui heikkona lapsena, joka asetettiin lepäämään härkien kaukaloon. Myöskään aikuinen, ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus ei pakota ketään seuraansa. Virsi sen kertoo: ”Käskien et hallitse, Kristus, et vaatimuksella. Laupeudella kosketat, rohkaiset laupeudella” (415:1).

Myös Siionin virsissä näkyy Kristuksen ihmisyys ja se, että häntä voi lähestyä ilman pelkoa: ”Ei kukaan pelätä voi pienokaista, Ei ujostella köyhää lapsukaista. Luo Jeesuksen siis juoskaa kiireesti Ja tervehtikää häntä iloisesti!” (SV 188:4, viittaus Lilliehöökin alkuperäiseen tekstiin).

Tänäkin adventtina ihmettelemme Jumalan syntymistä ihmiseksi. Katsomme taaksepäin, siihen mitä on tapahtunut, ja tartumme Jumalan lupauksiin. Kristus on syntynyt ja kuollut puolestamme. Tämän armon varaan saa häilyväkin usko jättäytyä.

Kolmas adventti on myös näkyvä. Paruusian adventti, se hetki, kun Herra palaa lopunaikoina kunniassaan.

Tämä adventti muistuttaa meitä siitä, että odotamme malttamattomasti Jeesuksen tulemista aikojen lopussa: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee" (Matt. 24:42).

Paavali kehottaa meitä olemaan valppaita hengessä, pysymään hereillä emmekä vaipumaan hengelliseen uneen: ”Te tiedätte kyllä, mikä hetki nyt on. Teidän on aika herätä unesta. Pelastus on näet lähempänä kuin silloin, kun aloimme uskoa Kristukseen” (Room. 13:11).

”Pysykää hereillä…” Oliko Paavali sittenkin ensimmäinen herännyt?

Valvominen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että naapurin tekemisiä kytättäisiin alinomaa. Mieluummin ollaan aralla tunnolla, tutkitaan omaa sydäntä ja suhdetta Jumalaan ja lähimmäisiin: ”Arkana nyt olen tullut itseäni tutkimaan. Kaipuu nousee sydämestä parempaan ja puhtaampaan” (VK 207:1).

Adventti kutsuu valmistautumaan henkisesti Herran tulemiseen sekä tiedostamaan myös oman elämämme rajallisuus.

Toinen adventti on Bernard Clairvaux’laisen mukaan näkymätön. Tai onko sittenkään?

Kristus saapuu, kun sanaa ja sakramentteja jaetaan. Jeesus, joka tuli maan päälle nöyränä lapsena, tulee edelleen luoksemme ehtoollisessa yksinkertaisesti leivässä ja viinissä. Adventti kutsuu meitä rukouksen hiljaisuuteen ja ottamaan vastaan hänen läsnäolonsa päivittäin.

Paavi Benedictus selittää: "Adventti kutsuu meitä pysähtymään hiljaisuuteen ymmärtämään Jumalan läsnäoloa. Se on kutsu ymmärtää, että päivän yksittäiset tapahtumat ovat vihjeitä, joita Jumala antaa meille. Ne ovat merkkejä siitä huomiosta, joka hänellä on jokaista luotuaan kohtaan. Kuinka usein Jumala antaakaan meille välähdyksen rakkaudestaan!"

Rakkauden välähdys. Armon väläys. Liekö Vatikaanissakin aitoja körttejä?

Pelkästään valosta käsin ei voi julistaa evankeliumia ”niille, jotka pimeydessä vaeltavat.” On astuttava itsekin pimeyteen, sinne missä toivon valo on tukahtumassa. Tulemme heidän rinnalleen, jotka ovat paenneet sodan kauheuksia, kuuntelemme heidän traumojaan, jotka ovat kärsineet, tuemme heitä, jotka joutuvat elämässään tiukille joko taloudellisesti tai sosiaalisesti, tulemme heidän rinnalleen, jotka joutuvat marginaaliin tai poikkeavat muutoin valtaväestön normista, lähestymme sairaita ja kuolevia. Silloin, kun tunnistamme pimeyden, ja olemme sitä itsekin kokeneet, voimme kertoa toivosta, joka on elävässä Jumalassa. Hän voi kääntää synkimmänkin pimeyden valoksi. Pimeyteen syttyy kirkkaus. Jeremian kirjassa luvataan: ”Te sanotte: ’Tämä maa on autio, täällä ei ole ihmisiä eikä eläimiä.’ Se on totta: autioina ovat Juudan kaupungit ja Jerusalemin kadut, tyhjinä asukkaista, tyhjinä ihmisistä ja eläimistä. Mutta vielä tulee aika, jolloin täältä kuuluu ilon ja riemun huuto, sulhasen ja morsiamen ääni. Silloin tuodaan Herran temppeliin kiitosuhreja ja sanotaan: ’Kiittäkää Herraa Sebaotia, sillä Herra on hyvä ja hänen armonsa kestää iäti!’»

- Siinä lohduttavia sanoja esimerkiksi keskellämme oleville ukrainalaisille, vielä tulee ilon ja riemun aika. Tähän luotamme.

Vaikka pyhän Bernhardin toinen adventti on näkymätön, se siis tulee näkyväksi välillisesti. Hän tulee, kun kristityt elävät toivossa eivätkä luovuta. Hän saapuu, kun ilmaistaan rakkautta ja myötätuntoa sekä työskennellään oikeudenmukaisuuden puolesta. Kristus saapuu, kun näemme Jumalan läsnäolon ja Jumalan kuvan niissä ihmisissä, jotka ovat erilaisia kuin me. Kristus saapuu, kun kärsivät lähimmäiset tietävät olevansa viime kädessä turvassa Jumalan rakkaudessa. Kristus saapuu, kun toinen on nukahtamaisillaan, niin toinen nykäisee hereille, ja jakaa öljylampun toivon valoa hänelle, jolta se uhkaa loppua.

Jeesus Kristus oli, on ja on tuleva. Hän kyllä vastaa adventin ikivanhaan rukoukseen: "Maranatha - Tule, Herra Jeesus!"

Kirjoitus Toivakan Jouluun 2022 - Lapsen odotusta

 Lapsen odotusta

”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille” (Jes. 9:5).

Tämä profeetta Jesajan ennustus on perheellemme juuri nyt ajankohtainen. Odotamme nimittäin isänpäiväksi perheeseemme lasta, poikavauvaa. Kun tätä kirjoitan, aikaa laskettuun päivään on reilu kuukausi – jännittävää!

Sinulla tai lähipiirilläsi saattaa olla samanlaista odotusta, tai ehkä ei tällä kertaa. Joka tapauksessa saat odottaa lasta, joulun lasta. Hän saapuu jouluusi juuri sellaisena kuin olet, ja siihen tilanteeseen, jossa juhlapyhät vietät. Jeesus-lapsi syntyy sydämiin tänäkin jouluna. Vaikka maailmassa kuinka myrskyää, hän pystyy lahjoittamaan rauhan ja ilon. Hän on sydänten Vapahtaja, hän tuo oikeuden. Jesaja jatkaa: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan. Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina.”

Ennustukset Jeesuksesta ovat käyneet toteen. Toisaalta osa niistä odottaa vielä täyttymystään. Kaikkialla ei vallitse rauha, ei Ukrainassa eikä muuallakaan. Oikeus ei toteudu, vääryys usein voittaa. Kysymme aiheellisesti: Missä viivyt Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Rauhan Ruhtinas?

Elämme keskeneräisessä maailmassa. Olemme matkalla, kuten ensimmäisenä jouluna olivat Maria ja Joosef. Joudumme kärsimään, kokemaan pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Vahvakin usko horjuu. Mutta onneksi Jumalan lupaukset kestävät. Niissä on kerrottu, että kerran pääsemme perille maahan, todelliseen joulumaahan, jossa asuu rauha, oikeus ja vanhurskaus. 

Joulunaikana teemme hyvää, ponnistelemme paremman maailman puolesta. Täällä Toivakassakin autetaan lähimmäisiä, annetaan naapuriapua ja viedään koteihin joulutervehdyksiä. Iloitsen erityisesti, että kunnastamme ovat saaneet kotinsa useat ukrainalaiset sekä Filippiineiltä muuttaneet lähihoitajat – tervetuloa meille! Ja kiitos niin monelle vapaaehtoiselle auttajalle ja kotouttajalle, sydämenne ovat avarat! 

Jotta jaksamme tehdä hyvää, tarvitsemme toivoa joka ei ole tästä maailmasta. Vapahtaja on tullut ja hän tulee. Ikuisen elämän lahjat jaetaan nyt, mutta paras on vielä edessä.

”On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on.

Hänestä elämän löysin, Jumalan suosion.

Hän on sen ylhäisen koitto, mi’ maailmaa valaisevi,

vaan ehkä hänen soittons’ maan ympär’ kajahtavi.”

- Tiernapojat -

****

Toivakan kirkko täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 140 vuotta. Juhlistamme paikkakuntamme tunnetuinta maamerkkiä toisen adventin piispanmessussa ja lähetyslounaalla 4.12.2022. Jos Luoja suo, myös poikavauvamme kastetaan tuona pyhänä kirkossa. - Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Toivakan kirkon kattomaalaukset puolestaan täyttävät 50 vuotta ensi vuoden loppupuolella. Tämänkin merkkipäivän seurakunta huomioi näkyvästi, seuratkaa tiedotteitamme!

Uudet luottamushenkilöt aloittavat tehtävässään tammikuussa 2023. Kiitän heitä vastuunkannosta ja toivotan heille viisautta ja Jumalan siunausta alkavalle valtuustokaudelle.

Siunattua joulua ja armorikasta uutta vuotta, 

Panu Partanen
kirkkoherra
Toivakan seurakunta

Saarna pitkäperjantaina 15.4.2022

Luuk. 23:32–46
Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.

Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: ”Muita hän kyllä on auttanut - auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.” Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: ”Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.” Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: ”Tämä on juutalaisten kuningas.”

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: ”Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!” Mutta toinen moitti häntä: ”Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.” Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

Luterilaisia kutsutaan pitkäperjantain kristityiksi. Emme hyppää pitkäperjantain yli pääsiäiseen, vaan Jeesuksen kärsimystiellä on erityinen painoarvo. Löydämme rististä elämän puun.

Kristuksen kuolemassa näemme elämän. Ristillä Kristus on kirkkaudessaan. Pimeyteen loistaa Jumalan valo.

Näitä uskon paradokseja, ristiriitoja, kannamme luterilaisessa teologiassamme. Monet asiat näyttäytyvät ristiriitaisina, vaikka ne voivat olla samalla totta: ”Kristuksen kuolemassa näemme elämän. Ristillä Kristus on kirkkaudessaan. Pimeyteen loistaa Jumalan valo.”

Samoja uskon jännitteitä löydämme edelleen:  

- Kristitty on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen.

- Laki ja evankeliumi.

- Vapaus ja sidottu ratkaisuvalta.

- Jeesuksen ihmisyys ja jumaluus. 

- Jumalan pelastussuunnitelma toteutuu niin Jeesuksen kuolemassa kuin ylösnousemuksessa. 

Koko pääsiäisen sanoma on täynnä jännitteitä. On vaikeaa käsittää, että kuinka julmasta roomalaisten teloitusvälineestä, rististä, nousee elämä. Jotenkin, Jumalan avulla, Jeesus kääntää kuolemansa voitoksi.  Jeesuksen kuoleman avulla synnymme uudestaan.  

Jännitteitä riittää myös vuoden 2022 pääsiäisessä. Jeesus kuoli syyttömänä. Kysymme nyt katsoessamme ukrainalaisten kärsimystä: Kuinka monta epäoikeudenmukaista kuolemaa tarvitaan nyt, jotta maailma kääntyy?

Lapset, nuoret, naiset ja vanhukset kärsivät. Siviilejä käytetään pelinappuloina sodankäynnissä. 

Kotimaassakin moni tuskailee epätoivon kanssa. Turvaverkot pettävät, perustarpeetkin ovat niukilla.

Oliko Jeesuksen kuolema turha, kun kärsimys vaan jatkuu?

Holokaustista selvinnyt juutalainen Elie Wiesel kertoi, että hän näki natsien ampuvan keskitysleirillä pienen pojan. Lapsen vanhemmat kysyivät oikeutetusti: ”Missä on Jumala?” Rabbi vastasi: ”Jumala on kuolevan pojan kanssanne.”

Vaikka kärsimyksen ongelma on valtava, emmekä sitä koskaan pysty ymmärtämään, ristinteologia antaa siihen yhdenlaisen vastauksen. Kaikessa maailman kärsimyksessä, jokaisessa yksittäisessä kärsimyksessä, Jeesus on vierellä. Hän kärsii niiden kanssa, jotka kärsivät. Rabbin vastaus on yhä oikea: ”Jumala on kuolevan pojan kanssanne.”

Jeesus luopui hengestään, jotta maailma versoisi kauneuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Hän kuoli kerran, kaikkien puolesta. Hän levitti kätensä ristinpuuhun rakastaakseen maailmaa anteeksiantoon ja uuteen elämään. Siksi meidän ei tule tyytyä katsomaan kärsimystä viereltä, vaan ehkäisemään sitä kaikin tavoin. Teemme työtä oikeudenmukaisemman ja tasavertaisemman maailman puolesta. Yksi suuri kärsimys riitti, Jumala ei tahdo enempää.

Kun katsomme pitkäperjantain ristiä, luotamme Jumalan voimaan. Siihen, että se näkyy myös ristiriidoissa ja vastakohdissaan. 

Tuo voima näkyy kärsimyksessä, se tulee esiin heikkoudessa, se lohduttaa särkyneitä sydämiä. Jumalan voimasta kuolemastakin nousee uutta elämää.

Saarna 2. sunnuntaina loppiaisesta 16.1.2022

(kuvan tiedot, klikkaa kuvaa)

 
Joh. 2:1–11
Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»
    Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: »Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: »Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle», ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: »Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.»
    Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen. 

”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mt 19:26).

Tämä Jeesuksen opetus on evankeliumien kantava teema. Siellä missä on inhimillistä epätäydellisyyttä ja puutetta, siellä näkyy Jumalan voima. Kristus vastaa tarpeeseen. Hänessä on kaikki mahdollista. Hän auttaa ja päästää häpeästä, kuten päästi ihmeteoillaan Kaanaan hääjuhlan isäntäväen (olisihan viinin loppuminen merkinnyt sitä). Samaa häpeästä pelastumista rukoillaan Paavo Ruotsalaisen lempivirressä: ”Sinuhun turvaan, Jumala, jo vaivan alta päästä. Minua kuule heikkoa ja häpeästä säästä. Armollinen, nyt rukoilen, armahda Kristuksessa. Sä linnani, saan turviisi paeta taistellessa” (382:1).

Kaanaan häissä viini oli loppunut ja Jeesus korjasi puutteen muuttamalla veden viiniksi. Minkä puuttumisesta sinä kärsit? Mitä haluaisit Jeesuksen korjaavan elämässäsi?

Saamme tulla Jeesuksen eteen yhtä suurella uskolla kuin äiti-Maria. Hänestä kerrotaan: Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: »Heillä ei ole viiniä.» Mutta Jeesus vastasi: »Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.» Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: »Mitä hän teille sanookin, tehkää se.»

Maria toteaa yksinkertaisesti puutteen: ”Heillä ei ole viiniä.” Ja kun Jeesus vastaa, ettei hänen hetkensä ole vielä tullut, Maria ei anna periksi: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.” 

Marian esimerkki on kutsu periksiantamattomaan rukoukseen ja luottamukseen. Saamme tuoda Jeesukselle avoimesti kaikki puutteemme ja vaivamme. Saamme tunnustaa, että omat astiamme ovat tyhjiä, jotta Jumalan voima voisi täyttää ne: ”Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.”

Kertomus Kaanaan häistä puhuttelee: se mikä on tyhjää, täyttyy Jeesuksessa piripintaan ja entistä paljon paremmalla. ”Minun maljani on ylitsevuotavainen”, ”Herra on paimeneni, ei minulta mitään puutu”, sanotaan Psalmissa 23. Ja Psalmissa neljä todetaan: ”Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta” (4:8). 

Jeesus antaa yltäkylläisyyttä ja laatua.

Minkä tyhjän kohdan toivoisit täyttyvän sinun elämässäsi?

Kaanaan häät kutsuu lähetykseen, Jumalan missioon. Opetuslapset näkivät Jeesuksen kirkkauden ja uskoivat häneen. Jotta Jeesuksesta voidaan kertoa, häneen tulee uskoa, ja jotta julistus olisi voimallista, Jeesuksen kirkkaus tulee nähdä. Missä näet Jeesuksen kunnian tänään?

Jeesuksen ensimmäinen tunnusteko tehtiin juhlissa, hääjuhlassa. Hän osallistui tavallisten ihmisten elämään, eli ja koki heidän kanssaan ilot ja surut. Hän ei eristäytynyt muista kuin harvoin, ja silloinkin lähinnä rukoillakseen. Jeesus oli sosiaalinen ja kiinnostunut ihmisistä. Mitä tämä kertoo siitä, miten meidän tulisi toimia seurakuntana ja Kristuksen lähetteinä?

”Autuaita olette te, jotka olette kutsuttuja Karitsan hääjuhlaan.”

Näillä sanoilla seurakuntaa kutsutaan usein ehtoolliselle. Siinä on lupaus tulevasta hääjuhlasta. Kaanaan hääjuhlassa lahjana oli viini. Taivaan hääjuhlassa lahjanamme on iankaikkinen elämä.

Rukoilkaamme: Pyhä Jumala. Anna minun ottaa vastaan rakkautesi, joka muuttaa minua. Särje se, minkä kuuluukin särkyä, vahvista siinä missä tarvitsen vahvistusta. Isä, tyhjennän itseni omavoimaisuudesta, huolistani ja murheistani. Uudista minut Pyhällä Hengelläsi ja pelastuksen ilolla. Täytä minut sillä piripintaan. Aamen. 

Saarna 3. sunnuntai loppiaisesta 23.1.2022

(kuvan tiedot, klikkaa kuvaa)

Matt. 8:5–13
Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.

Vihollinen tulee pyytämään apua – auttaisitko?

Jotta voimme ymmärtää Jeesuksen käytöksen evankeliumissa, on muistettava millaisesta tilanteesta oli kyse. Tuolloinen Israelin ja Palestiinan alue oli roomalaisten miehittämä, sotilaita oli näkyvillä. Sadanpäälliköt olivat komppanian päälliköitä. He komensivat taisteluissa sadan miehen vahvuista yksikköä, centuriaa. Juutalaisille he olivat vihollisia, miehittäjiä. He edustivat pakanoita, palvoivat epäjumalia. Roomalaisten sotilaiden ja juutalaisten välit olivat lähtökohtaisesti viileät ja etäiset.

Saamme lisäymmärrystä, kun ajattelemme vaikka talvi- tai jatkosotaa. Neuvostosotilaan avunpyyntö ei todennäköisesti olisi herättänyt silloin kaikissa sympatiaa. Vielä vähemmän se olisi sitä tehnyt, jos koko Suomi olisi miehitetty ja olisimme joutuneet elämään vieraan vallan alla.

Tästä taustasta käsin Jeesuksen ja sadanpäällikön kohtaaminen on entistä dramaattisempi. Jeesus oli valmis lähtemään heti, kun sadanpäällikkö pyytää auttamaan hänen halvaantunutta palvelijaansa. ”Minä tulen ja parannan hänet”, Jeesus sanoo. Kun Jeesus huomaa miehen uskon, hän puhkeaa ihmetykseen: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”

Vihollisesta ei tullut sylkykuppia. Hänestä tuli ystävä, jopa uskon esimerkki.

Yksi syy siihen, miksi Jeesus suhtautui sadanpäällikköön niin suotuisasti, saattaa löytyä Luukkaan rinnakkaiskertomuksesta. Luukas kertoo asian niin, että sadanpäällikkö lähetti juutalaisten vanhimmat pyytämään Jeesukselta apua palvelijan hengen pelastamiseksi. Vanhimmat tulivat Jeesuksen luo ja vetosivat häneen sanoen: »Se mies ansaitsee apusi. Hän rakastaa meidän kansaamme, ja meidän synagogammekin on hänen rakennuttamansa.»

Sadanpäällikkö oli siis juutalaisyhteisölle tuttu mies, rakennuttanut paikallisen rukoushuoneen. Hänen hyvät tekonsa muistettiin. Tämä on terve muistutus meillekin, että elämän laki toimii yleensä niin, että hyvä kiertää. Kun sinä autat, sinuakin autetaan. Vaikeina hetkinä voit saada apua jopa itseltään Jumalan Pojalta!

Tästä huomiosta huolimatta Jeesuksen toiminta oli poikkeuksellista. Se osoittaa, ettei Jumalan valtakunnalla ole rajoja. Itse asiassa ne, jotka rajoja piirtävät, ovat kaikkein suurimmassa vaarassa: ”Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

Etninen, uskonnollinen, kielellinen tai kansalaisuuteen perustuva syrjintä ei mahtunut Jeesuksen ymmärrykseen. Vapahtaja ei olisi hyväksynyt rasismia. Voi vain ihmetellä sitä, että sellaisiakin kristittyjä näemmä on, jotka mahduttavat samaan lauseeseen Jeesuksen rakastamisen ja muukalaisten vihaamisen.

Jeesus kohtasi sadanpäällikön yksilönä. Hän antoi hänelle mahdollisuuden osoittaa uskonsa. Ja suuri hänen uskonsa oli: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”

Jos kerran Jeesus auttoi pakanallista komppanian komentajaa, hän auttaa kyllä sinuakin. Ja häntä, jolle Herran apua pyydät. Esirukous on suuri tehtävä ja lahja. Välitämme, kuten sadanpäällikkö välitti palvelijastaan, ja nöyrästi pyydämme Jeesuksen voimaa heille, jotka on annettu sydämellemme. Muistamme Heprealaiskirjeen rohkaisun: ”Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme” (4:16).

”Kestä sinäkin kärsimyksiä niin kuin oikea Kristuksen Jeesuksen sotilas” (2. Tim. 2:3).

Sadanpäällikkö oli sotilas. Mekin, kaikki Kristukseen kastetut, olemme sotilaita. Se tarkoittaa, että olemme nöyrästi itseämme suuremman palveluksessa. Teemme sen minkä pitää. Useinkaan polku ei ole helppo. Jumalan valtakunnan ja evankeliumin edistämisessä joutuu ponnistelemaan. 

Luterilaisina tunnustamme nöyrästi: ”Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minua.”

Tämän Pyhän Hengen lahjoittaman uskon voimalla pyydämme, että mekin saisimme sadanpäällikön kaltaisen uskon ja pääsisimme kerran perille: ”Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä” (Hepr. 11:6).