Luuk. 2:1-14 (UT2020 käännös)
”Niihin aikoihin keisari Augustus määräsi, että kaikkien maailman ihmisten piti ilmoittautua veronmaksajiksi. Näin laadittiin ensimmäinen veroluettelo Quiriniuksen hallitessa Syyriaa. Kaikki lähtivät omaan kotikaupunkiinsa ilmoittautumaan.
Myös Joosef lähti galilealaisesta Nasaretin kaupungista Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, koska hän oli Daavidin sukua.
Matkalla oli mukana Maria, joka oli luvattu Joosefille vaimoksi ja joka oli raskaana. Kun he olivat perillä, synnytyksen aika tuli ja Maria synnytti eläinten suojassa pojan, esikoisensa. Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Herran enkeli tuli heidän luokseen, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. He pelästyivät pahoin, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö. Minä ilmoitan teille suuren ilouutisen, joka koskee koko kansaa. Daavidin kaupungissa on tänään syntynyt teille Pelastaja. Hän on Kristus, Herra. Tunnistatte lapsen siitä, että hän makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä kaukalossa.»
Äkkiä enkelin seuraksi ilmestyi valtava taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa:
»Kunnia korkeuksien Jumalalle ja rauha maan päällä ihmisille,
joita hän rakastaa.»
---
Toivo. Sitä me kaikki tarvitsemme. Tänä poikkeusjouluna ja aivan joka päivä.
Toivo liitetään usein tunteisiin – odotamme toiveikkaalla mielellä jotain hyvää tapahtuvaksi. Toivon kipinä syttyy ajatuksiin. Joskus taas tuntuu, että kaikki toivo on mennyttä. Tunteet ja elämäntilanteet vaihtelevat ilosta pettymyksiin.
On tärkeä pyrkiä säilyttämään elämässään toiveikkuutta, positiivista mielialaa. Mielenterveyttään kannattaa vaalia. Hetkiä voi kuitenkin tulla, jolloin hyvää fiilistä ei yksinkertaisesti pysty synnyttämään ja silloin tarvitaan apua. Tunteet kun ovat monimutkainen juttu, ne ovat fysiologiaa, psykologiaa ja sosiologiaa. Niitä ei suinkaan aina voi hallita.
Kun toivomme on kiinni tunteista tai omista oletuksista, ne ovat alttiita pettymyksille. Pari havainnollistavaa esimerkkiä tästä.
Jos sanon, että toivon, että koronapandemia loppuu helmikuussa, siitä ei ole mitään takeita. Tai toivon hartaasti, että Jyppi voittaa Suomen mestaruuden tulevana keväänä – melkoisen epävarmaa sekin. Saan tiedon, että iäkäs sukulaiseni on pahoin sairastunut ja toivon, että hän paranee – mutta voinko olla toivossani varma? Ystäväni joutuu työpaikallaan YT-neuvotteluihin ja toivon, että hän säilyttää työnsä – voinko luvata, että niin myös käy?
Niin tärkeää kuin toiveikas ajattelu onkin, se ei riitä. Se on liian huteralla pohjalla. Tarvitaan kristillistä toivoa.
Kristinuskon toivo perustuu – ei inhimillisiin tunteisiin – vaan Jumalan lupauksiin. Siihen mitä hän on ilmoittanut sanassaan ja joulun lapsessa, Jeesuksessa Kristuksessa. Jumalan lupaukset eivät muutu, ne eivät heittele, ne eivät säry. Jumalan lupaukset kestävät, ne ovat ikuiset.
Toivo, joka perustuu Jumalaan, ei petä. Heprealaiskirjeessä sanotaan ”Toivo on sielumme ankkuri, luja ja varma” (Hepr. 6:19).
Tähän toivoon ankkuroimme sielumme. Jeesus on Jumalan lupausten täyttymys.
Seimen lapsen elämä ei ollut helppo. Se ei ollut sitä lähtökohdiltaan, eikä varsinkaan sen loppuvaiheissaan. Mutta Jeesuksen elämä ei päättänyt ristille, se ei päättynyt hautaan, vaan hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Jeesuksen syntymä, elämä, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus on uskomme kulmakivi, kuten 1. Pietarin kirjeessä todetaan: ”Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä! Suuressa laupeudessaan hän on synnyttänyt meidät uuteen elämään ja antanut meille elävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista” (1:3).
Jouluna maailmaan syntyneessä poikalapsessa on rohkaisu ja toivo. Apostoli Paavali jatkaa: ”Jumala, meidän Isämme, on rakastanut meitä ja antanut meille suosionsa osoituksena ikuisen rohkaisun ja hyvän toivon” (2. Tess 2:16).
Elämä tuo pettymyksiä. Elämä sisältää epävarmuutta. Petymme ihmisiin. Petymme itseemme. Menetämme läheisiä, ystäviä, terveyttä ja työpaikkoja. Epäonnistuneet odotukset saattavat heittää päällemme häpeän varjon. Jumalan pettämättömät lupaukset kuitenkin vapauttavat näistä. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Eikä toivomme vie meitä häpeään, koska Jumalan rakkaus vuodatettiin sydämeemme, kun Pyhä Henki annettiin meille” (Room. 5:5).
Jumalaan ja hänen henkeensä sidottu toivo kestää. Mitä enemmän siihen nojaamme, se ei murru, vaan ankkuroituu yhä syvemmälle sieluumme.
”Toivossa on hyvä elää.”
Siinä on hyvä elää, jos se on kristillistä toivoa. Taivaan valtakunnan kansalaisina saamme luottavaisesti kulkea eteenpäin ja viettää levollisesti tätä joulua. Jumalan lupaukset ovat täyttyneet ja paras on vielä edessä, taivaallinen joulujuhla, jossa ei synnin taakkaa ole. 1. Pietarin kirjeessä sanotaan: ”Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä” (1:3).
Rohkaisevaa ja toivorikasta joulua meille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti