Joh. 19: 16-30
Jeesusta lähdettiin viemään. Kantaen itse ristiään hän kulki kaupungin ulkopuolelle paikkaan, jota kutsutaan Pääkallonpaikaksi, heprean kielellä Golgata. Siellä sotilaat ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja kaksi muuta hänen kanssaan, yhden kummallekin puolelle ja Jeesuksen heidän keskelleen. Pilatus oli kirjoituttanut taulun, joka kiinnitettiin ristiin. Siinä oli sanat: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Monet juutalaiset lukivat kirjoituksen, sillä paikka, missä Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia. Teksti oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas.’ Kirjoita, että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä kirjoitin, sen kirjoitin.”
Ristiinnaulittuaan Jeesuksen sotilaat ottivat hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotilaalle osansa. He ottivat myös paidan, mutta kun se oli saumaton, ylhäältä alas samaa kudosta, he sanoivat toisilleen: ”Ei revitä sitä. Heitetään arpaa, kuka sen saa.” Näin kävi toteen tämä kirjoituksen sana:
- He jakavat keskenään vaatteeni ja heittävät puvustani arpaa. Juuri näin sotilaat tekivät.
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä.
Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ”Minun on jano.” Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ”Se on täytetty.” Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.
"Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?”
Näin kysytään amerikkalaisessa hengellisessä laulussa. "Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?”
Meistä ei tietenkään kukaan ollut paikanpäällä fyysisesti, joten asiaa pitää ajatella syvällisemmin. Pitkäperjantaina jaamme ihmiskunnan pimeää historiaa, ja sitä millaista ristiinnaulitsemista tapahtuu tälläkin hetkellä: lapsi- ja aikuisorjuutta, seksikauppaa, kansanmurhia, asekauppaa, ilmastonmuutosta, koronaa jne. Ihmisten toimet tuottavat kärsimystä jatkuvasti. Emme ole moraalisesti ja hengellisesti parempia kuin monet niistä, jotka huusivat Jeesuksen ristiin äärellä ”Ristiinnaulitkoon!” tai niiden, jotka seisoivat hiljaa tekemättä mitään. Olin siellä, kun Herramme ristiinnaulittiin.
Kanssamme kärsivä Jumala. Dietrich Bonhoeffer julisti vankisellistään, että vain kärsivä Jumala voi pelastaa. Joku toinen on puhunut Jumalasta ymmärtävänä kanssakärsijänä. Tunteeton ja apaattinen Jumala ei voisi ketään parantaa eikä pelastaa, mutta Jumala joka on kanssamme, tunteva ja rakastava, joka kärsi ristillä ja joka kärsii jatkuvasti siellä, missä kärsimystä on.
"Olitko siellä kun Herramme ristiinnaulittiin?”
Kyllä olin. Rehellisesti ottaen, tähän on vaikea tunnustaa syyllisyyttä, eikä sitä oikein ymmärräkään. Kannamme kuitenkin omaa ja yhteistä ristiä kärsivässä maailmassa, isolta osin omasta syystämme, omasta suuresta syystämme. Onneksi voimme sanoa myös “kyllä” armoon, joka ristin Herrasta virtaa. Hän, joka tuntee kipumme ja katumuksemme, maailman ahneuden ja vääryyden, hän myös antaa anteeksi ja antaa voimaa muuttua ja voimaantua tekemään maailmastamme vähemmän kärsivää. 1. Pietarin kirjeessä luvataan: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän »kantoi meidän syntimme» ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. »Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.»
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti