Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
21.4.2020
Saarna 1. sunnuntai pääsiäisestä 19.4.2020
Joh. 21:1-14
Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin:
Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään.
Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää.
Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon - kaikkiaan sataviisikymmentäkolme - verkko ei revennyt.
Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.
Ylösnoussut Jeesus oli jo kaksi kertaa ilmestynyt opetuslapsilleen. Evankeliumi kertoo, kuinka ylösnoussut Jeesus ilmestyi heille kolmannen kerran ja kutsui heitä taas Jumalan valtakunnan tehtävään, olemaan ylösnousseen todistajia.
On muistettava, että Jeesuksen seuraaminen on prosessi, kaikki ei valkene heti. Vasta helatorstai ja helluntai kirkastivat tehtävää opetuslapsillekin. Olemme välillä kalassa kuin yöllä niin Pietari ja kumppanit, ei löydy mitään, sitten sarastaa ja Jeesus on läsnä. Jälleen tulee pimeää, olemme epätietoisia, ja sitten Jeesus antaa löytää itsensä. Kristityn elämä on etsintää ja muutosta. Tarvitsemme eri vaiheita elämässämme kasvaaksemme ja ymmärtääksemme, että kaikessa tarvitsemme Jumalaa.
Tapahtuvat Tiberianjärvellä muistuttavat meitä kolmesta asiasta.
Ensiksi: Tarvitsemme tunteen kuulumisesta. Meillä on tarve tulla hyväksytyksi porukassa, jotta meillä olisi terve itsetunto. Vaikka monella tapaa elämme hyvin yksilökeskeistä kulttuuria, niin silti on selvää, että se millaisiksi kasvamme on paljolti ympärillämme olevien ihmisten vaikutusta. Näemme itsemme ikään kuin peilistä lähimpien ihmisten kautta. Tarvitsemme armoa, anteeksiantoa ja kokonaisvaltaista hyväksyntää siinä yhteisössä, jossa elämme.
Pietari oli kieltänyt ja hylännyt Jeesuksen, vaikka hän oli luvannut olla hänen rinnallaan loppuun asti. Ylösnoussut Jeesus antaa anteeksi, hyväksyy hänet ja vakiinnuttaa hänen paikkansa opetuslasten johdossa. Pietari kuuluu ryhmään, Jeesuksen ystäviin.
On tärkeää, että saamme kuulua seurakuntaan. Iloitsen siitä, että tänä aikana teistä niin monet olette seuranneet näitä meidän nettijumalanpalveluksia. Kuulumme samaan porukkaan. Sinä kuulut. Me kuulumme. Jokaisella on paikkamme ja arvomme tulla hyväksytyksi sellaisina kuin olemme. Jeesus kutsuu meitä yhteyteensä, elämään ja toimimaan hänen kanssaan sekä kristittyjen yhteydessä.
Toiseksi: Tarvitsemme tarkoituksen elämälle. Jotain syvempää kuin raha, maine tai valta, sellaista mikä kestää. Kun ihminen löytää tarkoituksen, se antaa valtavan sisäisen motivaation – ihminen toimii rakkaudesta ja intohimosta, ei pakosta.
Jeesus antoi Pietarille tehtävän: ruoki minun lampaani. Ole johtaja. Toimi niin kuin olen opettanut. Ohjaan sinua Pyhässä Hengessä.
Kasteessa meille kristityille on lahjoitettu yhteinen pappeus. Se tarkoittaa kutsumusta, tarkoitusta. Jumala lupaa, että hän käyttää meitä kaikkialla niin, että voimme huolehtia seurakunnan laumasta ja kaikista ihmisistä, koko maailmasta. Kaste on kutsu – vokaatio – muuttamaan maailmaa, jota Jumala rakastaa yli kaiken.
Kolmanneksi: Jeesus varustaa kutsumansa ihmiset työhönsä.
Opetuslapset olivat kalastaneet koko yön. Vaikka he olivat ammattikalastajia, saalista ei saatu. He olivat palaamassa rantaan tyhjin käsin. Silloin rannalta kuului huuto: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” He joutuivat vastaamaan: ”Ei ole.” Hämmentyneillä ja neuvottomilla opetuslapsilla ei ollut syötävää. Silloin Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös.
Näin ylösnoussut Jeesus kohtaa ihmisen ja varustaa hänet todistajakseen. Hän huolehtii kutsumistaan, kuten hän teki Tiberiaanjärven rannalla: ”Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää.” Kala ja leipä toivat opetuslasten mieleen ruokkimisihmeen. Hetki palautti heidän muistiinsa myös ehtoollisen, jonka Kristus itse asetti.
Näin ylösnoussut Herra yhä ruokkii ja varustaa seurakuntaansa ja kutsumiaan työntekijöitä ja kaikkia seurakuntalaisia. Jeesus pitää huolta omistaan.
Kuuluminen, tarkoitus ja tehtävä, varustaminen. Tätä ylösnoussut Herramme meille tarjoaa joka päivä. Hänessä yön pimeys muuttuu kirkkaaksi aamuksi. Pääsiäisen keskuksessa on sanoma ristin ja ylösnousemuksen voitosta. Siitä saamme voimaa viedä ylösnousemussanomaa eteenpäin siinä tehtävässä ja paikassa, johon Kristus itse kutsuu.
Kristus nousi kuolleista!
Tunnisteet:
Saarnat (2. vuosikerta)
Sijainti:
41660 Toivakka, Suomi
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti