Jouluaatto 24.12.2019

Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. 
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. 
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Eletään joulua vuonna 1914. Ensimmäinen maailmansota oli vasta alkanut, ja taistelut länsirintamalla saksalaisten ja liittolaisten välillä olivat rajut. Toivo siitä, että sota olisi nopeasti ohi, oli haihtunut. Armeijat tiesivät olevansa toistensa katkeria vihollisia vuosikausia. Rintamalinja jakaantui kahtia. Armeijat olivat kuitenkin vain huutoetäisyyden päässä toisistaan.    

”Stille Nacht! Heilge Nacht!”(lauletaan rauhallisesti) 

Yhtäkkiä yksi saksalaissotilas alkoi juoksuhaudastaan laulaa ”Jouluyö, juhlayötä” saksaksi ja muut liittyivät siihen. Samaan aikaan toisella puolella rintamaa olleet vastasivat siihen englanniksi: ”Silent Night! Holy Night!” (lauletaan rauhallisesti).

Sotilaat, jotka hetki sitten olivat yrittäneet tappaa toisiaan, lauloivat nyt yhdessä Kristuksen syntymän ihmeestä. Sodan melskeessäkin ymmärrettiin, että nyt on joulu, Vapahtajan syntymäjuhla: ”Jouluyö, juhlayö! Paimenil yksin työ. Enkel taivaasta ilmoitti heill': Suuri koittanut riemu on teill'! Kristus syntynyt on, Kristus syntynyt on!”

Jouluyö eteni ja laulu jatkui. Sotilaat nousivat juoksuhaudoistaan ja tapasivat ystävällisesti toisiaan ”ei-kenenkään-maalla.” He vaihtoivat keskenään pieniä lahjoja, jakoivat ruokaa, auttoivat vainajien kanssa, vaihtoivat kuulumisia ja eräät pelasivat yhdessä jalkapalloa. Vihollisesta tuli ihminen, veli, hän sai kasvot ja tarinan. 

Tämä kertomus on totta, oikeasti tapahtunut, ja siitä on elokuvakin tehty. On arvioitu, että 100 000 sotilasta laski tuolloin aseensa jouluksi, tuli vuorokauden mittainen täysi rauha.

Seuraavina vuosina komentajat vaativat taisteluiden jatkamista myös jouluna, mutta kerran tämä poikkeus saatiin. Se lähti liikkeelle yhden rivisotilaan eleestä, johon muut lähtivät mukaan. Vuoden 1914 jouluna tapahtui ihme, jolloin keskelle sodan julmuuksia koitti hetkeksi rauha ja hyvä tahto ihmisten välille: ”Jouluyö, juhlayö! Täytetty nyt on työ. Olkoon kunnia Jumalalle! Maassa rauha, myös ihmisille olkoon suosio suur, olkoon suosio suur!” 

Me emme tänä jouluna taistele juoksuhaudoissa, mutta omia haasteita käymme lävitse. Tulevaisuus voi pelottaa, voi olla taloudellisia murheita, sairautta, ihmissuhdevaikeuksia, huolta lapsista, lapsenlapsista, raskauden odotusajan jännitystä. Kuten Kristus saapui keskelle taistelurintamaa, hän saapuu jokaiseen kotiin ja elämäntilanteeseen yhtä lailla. Joulun onni ei riipu siitä, onko kaikki hyvin, vaan siitä, että ”lapsi on syntynyt meille.” Jeesus saapuu keskelle elämää, juuri sinun elämääsi, tässä ja nyt, sellaisena kuin se on.  

Kylmänä jouluyönä 1914 brittisotilas näki kylmyydessä näyn: koristellut joulukuuset kynttilöineen ilmestyivät saksalaisten juoksuhautojen ylle. Nuori mies kirjoitti päiväkirjaansa: ”muurin takaa kuului vahva baritoniääni, joka lauloi ”jouluyö, juhlayötä”, samaa laulua, jota saksalainen hoitotätini hyräili minulle lapsena. Tämä vakava mutta pehmeä lauluääni nousi kauniisti jäätävän sumun keskeltä. Se oli outoa… Tuntui kuin olisi ollut toisessa maailmassa… toisessa maailmassa, jonne oli joutunut keskeltä painajaista.”

Tänäkin jouluna meillä on lupa astua toiseen maailmaan, ihmeelliseen maailmaan. Edes hetkeksi. Katsoa maailman Vapahtajaan, joka tuo toivon. Joka ymmärtää millaista on olla ihminen, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Pyydämme Jumalalta, että saisimme nähdä joulun ihmeen: ”Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassaan. Jolla on Poika, sillä on elämä” (1. Joh. 5:11-12). 

Pienestä seimen lapsesta lähti jouluilo, yksi sotilas muutti laulullaan hetkeksi sodankulun. Maailman hyvä lähtee aina yksilöistä. Me voimme vaikuttaa ja luoda hyvää ympärillemme. Voisimmeko mekin murtaa vihanmuureja omassa elämässämme? Astua ensiksi ei-kenenkään-maalle ja olla sovittelemassa erimielisten kanssa? Nähdä ihminen, veli tai sisar, hänessä joka meitä niin usein ärsyttää?   

Jeesuksesta ennustettiin profeetta Jesajan toimesta vuosituhansia sitten: ”Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat, kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan, ne joutuvat tulen ruoaksi. Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.” 

Jeesus on Rauhanruhtinas. Hänessä voimme saada rauhan, ennen kaikkea sisäisen, josta se ulottuu myös toisiin ihmisiin. Roomalaiskirjeessä sanotaan: ”Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa” (5:1). 

Joku saattaa määritellä rauhan elämäksi ilman sotaa, mutta kristitylle rauha on elämää Jeesuksessa Kristuksessa. Emme ainoastaan lopeta vihanpitoamme, vaan nousemme juoksuhaudoistamme ja ojennamme kätemme vieraalle, hänellekin jolle kaunaa kannamme. Jeesuksessa koko maailma on yhtä perhettä.  

Joulun sanoma tiivistyy enkelten sanoihin, siihen mitä ylhäältä taivaasta saamme ja sen jakamiseen maailmassa: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Hartauskirjoitus PaikallisUutisiin 12.12.2019 - Paras joululahjamme

Eräässä perheessä elettiin vaikeaa aikaa, talous oli tiukalla. Vanhemmat olivat hyvin pettyneitä, etteivät voineet ostaa tyttärelleen yhtään lahjaa. Viikkoa ennen joulua he selittivät yhdeksänvuotiaalleen, ettei tänä jouluna jaeta perheessä lahjoja. Isä kuitenkin lohdutti tytärtään: ”Hei, voidaan kuitenkin tehdä piirrokset siitä, millaisia lahjoja haluaisimme toisillemme antaa!"

Vanhemmat ryhtyivät toimeen. Vaimo piirsi miehelleen mustan limusiinin ja punaisen veneen, mies vaimolleen timanttikorun, kellon ja talvitakin. Tyttärelleen he piirsivät retkeilyteltan ja uima-altaan.

Jouluaattona tytär paljasti oman lahjansa, kauniin piirroksen miehestä, naisesta ja lapsesta. He olivat kuvassa käsivarret toistensa ympärillä, onnellisina ja nauraen. Kuvaan oli lisätty yksi sana: ”ME”.

Vuosia myöhemmin perheen äiti kirjoitti, että se oli heidän jouluistaan kaikkein rikkain ja suloisin. 

Vaadittiin lahjoista vapaa joulu, erilainen joulu, jotta perhe ymmärsi, että suurin lahja toisillemme on oma itsemme, läsnäolomme.

Läsnäolo on myös Kristuksen suurin lahja. Eikä vain jouluna, vaan jokaisena päivänä – hän lahjoittaa meille itsensä. Jeesuksen toivelahja on kuin tuon yhdeksänvuotiaan tytön: ihmiskädet toistensa ympärillä, iloiten, nauraen ja hyväksyen. Ja heidän keskellään päivänsankari, Jeesus Kristus, Vapahtajamme.

Toivakan Joulu -lehti 2019 - "Jaettu ilo"

”Jaettu ilo, kaksinkertainen ilo.” Tämä sanonta pitänee paikkansa. Kun ilo on syvintä, se on lähes pakko jakaa. Jaettu ilo on paras.  

Vietimme häitämme puolisoni Jennin kanssa Toivakan kirkossa kynttilänpäivänä 3.2.2019. Vihkiminen tapahtui avoimessa tilaisuudessa, seurakunnan jumalanpalveluksessa. Iloitsemme, että kutsu kuultiin – kovasta lumimyräkästä huolimatta! – ja kirkko täyttyi tutuista ja vieraammistakin kasvoista, toivakkalaisista ja kauempaa tulleista. Yhteinen hääjuhla piirsi sanonnan pysyvästi mieliimme: jaettuna ilo kaksinkertaistuu!    

Kiitämme teitä, jotka olitte paikan päällä. Kiitos teille, jotka olitte monin tavoin hengessä mukana.  Kiitos tuestanne ja avustanne, rukouksista ja toivotuksista, lahjastanne Yhteisvastuukeräykselle ja Nepalin vammaistyölle. Tämä kaikki merkitsi meille ja perhepiirillemme paljon, kiitos! 

Joulukin on jaetun ilon juhla – tarkoittaahan evankeliumi juuri ilosanomaa. Vaikka Jeesus syntyi syrjäisessä Betlehemissä, hän ei jäänyt varjoihin, vaan astui kertomaan julkisesti Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin. Taivaallinen hyvä on tarkoitettu jaettavaksi. Se moninkertaistuu kuin ruokkimisihmeen pienen pojan eväät: viidestä leivästä ja kahdesta kalasta riitti lopulta tuhansille. Koko kristinusko perustuu siihen, että hyvää kuljetetaan pysähtymättä eteenpäin. Kuva rististä sen havainnollistaa: ristin pystypuu kertoo ylhäältä laskeutuvasta rakkaudesta, ristin poikkipuu puolestaan siitä, että meidän tulee kuljettaa tätä rakkautta sielusta sieluun. Vasta silloin, kun ristin molemmat ulottuvuudet toteutuvat, Jeesuksen työ tulee keskellämme täydelliseksi. Kunnia Jumalalle ja ihmisille rauha: ”Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi” (Virsi 30:3).  

"Jaettu ilo kaksinkertainen, jaettu suru vain puolet”. Usealla on aihetta jouluiloon, perheet ovat koolla ja ystäviä tavataan – tämä on oikein. Kuitenkin samalla moni kärsii. Niinpä on tärkeää, että huomioimme myös he, jotka elävät vaikeaa aikaa. Tässäkin toimii vastavuoroisuus, autamme toisia sillä, mitä olemme itse saaneet ja oppineet: ”Lohdutuksen Jumala rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita ahdingossa olevia” (2. Kor. 1:3-4). 

Jouluna on Jeesuksen syntymäpäivä. Mitä hänelle lahjaksi? Yksi lahjavinkki löytyy Heprealaiskirjeestä: ”Älkää myöskään unohtako tehdä hyvää ja antaa omastanne, sillä sellaiset uhrit ovat Jumalalle mieleen” (13:16). Tehdään hyvää, annetaan omasta. Sitä meiltä odotetaan, kukin omien voimien mukaan. 

Jos ilo on jaettavissa, niin myös rauha. Levollisuus tuntuu yhdessä vahvemmin. Läsnäolo on lahjoista parhaimpia. Kuinka pysähdyn Jumalani ja lähimmäiseni eteen? Pyhän lähellä syntyy iloa ja rauhaa. Se luo sydänten joulun: ”Jumala on läsnä, häntä rukoilkaamme, pyhyydessä palvokaamme. Hän on keskellämme, sydän vaientukoon, kaikki meissä kumartukoon. Ihminen, Kristuksen katseen alle vaivu, pyhän eteen taivu” (Virsi 194:1).   

Jos joulukiireet painavat, on lohdullista muistaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä yksin. Elämän suurimmat lahjat eivät valmistu ihmiskäsin, vaan ne annetaan. Usko on lahja. Joulu on lahja. Jaettu ilo on lahja. Saamme iloita Pyhän Hengen osallisuudesta, joka kestää yli riittämättömyyden ja pettymyksien, tuo valon pimeimpäänkin soppeen: ”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo” (Room. 15:13).         

Talvisodan alkamisen muistohetki 29.11.2019

Talvisota alkoi 30. marraskuuta 1939 klo 6.50 aamulla, huomenna siitä tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta. Neuvostoliitto käynnisti hyökkäyksen Suomeen koko itärajan pituudelta. Armeija aloitti tykkitulen Karjalan Kannaksella. Salmi ja Suojärvi Laatokan Karjalassa olivat puna-armeijan ensimmäisiä hyökkäyskohteita. Ilmavoimat pommittivat päivän aikana useita Suomen kaupunkeja. Talvisodan aikana etenkin tuossa lähellä oleva Mikkeli, päämajakaupunki, joutui ankaran pommituksen kohteeksi. Vielä maaliskuussa 1940 Mikkeliin iskeytyi kolmas suuri pommitus: Lyseo sortui, lääninsairaala tuhoutui miltei kokonaan jättäen potilaita kohtalokkaasti kuolemanloukkuun, yli kolmekymmentä henkeä sai surmansa, useita kymmeniä haavoittui.

Näiltä jalanjäljiltä lähtivät myös toivakkalaiset miehet sotaan. Talvisodassa toivakkalaiset taistelivat Taipaleenjoella. Toivakasta kaatui talvisodassa 38 miestä. Uhri vapaudesta oli ankara pienelle kylälle.  

Voidaan sanoa, että tal­vi­so­ta on muokannut eniten itsenäisen Suo­men his­to­ri­aa. Talvisota, jatkosota, kansamme itsenäisyys ja vapaus muodostavat ihmeellisen selviytymistarinan. Sitä kannattaa kiitollisuudella ja vakavuudella muistella. Tänäänkin.  

Talvisota yhdisti Suomen kansan. Muistot katkerasta kahtiajaosta, punaisista ja valkoisista, sisällissodan haamuista ja sisäisistä ongelmista vaikenivat, kun kansa taisteli yhtenä rintamana ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Syntyi talvisodan henki. Puolustus kesti. Suomi kesti.

Monia pelkoja on siitä, että kansamme on jakautumassa uudelleen ja ehkä on jo jakautunut. Uutta sotaa emme missään nimessä toivo kansaamme yhdistämään. Meidän on otettava oppia historiasta. Vain yhteistyössä menestyy maamme ja kotipaikkamme, Toivakka. Samaan hiileen puhaltaen.

Selviytymistarina. Sellainen on koko kristinuskon kertomus. Jeesus kohtasi puolestamme pimeyden ja kuoleman kauhut. Hän nousi voittaja kuolleista kolmantena päivänä. Tuota kertomusta on kerrottu läpi vuosituhansien. Edelleen se rohkaisee meitä, niin kuin se rohkaisi talvisodan aikana suomalaisia, että Jumalan armon avulla voimme kääntää vaikeudetkin voitoksi. Ja että ne jotka ovat kärsineet ja menettäneet henkensä, saavaan oikeuden tuonpuoleisuudessa. Talvisodan uhreja ei ole unohdettu, eikä kotirintaman tuskaa. Jumala pyyhkii kaikki kyyneleet ja tuo lohdutuksen. Hän sanoo viimeisen sanan. Jobin kirjan sanoin: ” Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.”

Kyösti Kallio rukoili julkisessa puheessaan Suomen puolesta. Voimme nyt hiljentyä tuohon rukoukseen ja ymmärtää, että monet siinä pyydetyt asiat ovat ajankohtaisia edelleen, vaikka emme sodassa olekaan. Hyvää rukouksessa on, ettei siinä rukoilla vihollisille tuhoa, eikä vedota siihen, että Suomi olisi jotenkin muita parempi, ansioituneempi maa. Oikea nöyryys on suomalaisten arvo. Itsenäisyys ja vapaus on lahjaa.  

Rukoilkaamme talvisodan rukous:

”Taivaallinen Isämme, katso armossasi kansamme puoleen. Sinä olet luonut sen ja rakastat sitä. Sinä näet, että se on mitä suurimmassa vaarassa. Siksi rukoilemme Sinua: Herra, auta meitä hädässämme äläkä anna meidän hukkua. Lahjoita kääntymys synnin ja laittomuuden teiltä, jotka johtavat kansamme tuhoon. Herra, armahda meitä.

Herra Jeesus Kristus, ilman sinua olemme voimattomia hävittäviä voimia vastaan, jotka tulvivat kansamme yli ja myrkyttävät sen. Siksi me kerskaamme Sinun voitostasi pahuuden henkivaltoja vastaan, joiden vaikutukset ovat joka päivä sanoin ja kuvin julkisuudessa nähtävissä. Herra, sinä olet Golgatan ristillä voittanut pimeyden vallat. Niiden täytyy väistyä myös tänään, koska ylistämme Sinun nimeäsi niiden ylitse. Tähän me uskomme, sillä Sinä voit myös meidän aikanamme varjella ihmiset saatanalliselta eksytykseltä. Herra, armahda meitä.

Auta meitä Pyhän Henkesi kautta ryhtymään omassa elämässämme taisteluun syntiä vastaan ja olemaan kestäviä loppuun asti. Tee meidät kansamme keskellä merkiksi Sinun vapahtavasta armostasi. Täytä meidät niin Sinun rakkaudellasi, että me tulemme kuuliaisiksi Sinun käskyillesi. Rakkautesi olkoon meissä se voima, joka voittaa pimeyden vallat kansassamme.

Herra Jeesus Kristus, kaiken voimme Sinun kauttasi, siihen me uskomme. Armahda meitä. Amen.”

Rukoilkaamme vielä Isä meidän niin kuin varmasti niin tehtiin 80 vuotta sitten: 

Jouluaamu 25.12.2019 - "Kristus syntyy sydämeesi"

Luuk. 2:1–20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Muistamme jouluevankeliumin pääpiirteissään ulkoa. Nuori Neitsyt Maria tulee raskaaksi Pyhästä Hengestä. Hän ja kihlattunsa Joosef matkustavat Betlehemiin toteuttamaan keisarin veromääräystä. Siellä Maria synnyttää tallissa, koska majatalossa ei ole tilaa. Taivaalliset valot tulvivat maan ylitse, enkelit ilmoittavat ilosanoman. Paimenet jättävät laumansa nähdäkseen vastasyntyneen lapsen. Kaikki ylistävät Jumalaa.

Harvemmin tulee mietittyä sitä, mitä tämän jälkeen seurasi. Enkelit lopettivat laulamisen ja palasivat taivaaseen, paimenet töihinsä, Maria ja Joosef keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa, ottivat pienokaisensa ja matkustivat kotiin Nasaretiin (Matteuksella Egyptin kautta). Jouluasetelma purkautuu ja arki koittaa: seimi on jälleen tyhjä, yötaivas pimeä ja hiljainen, paimenet tarkkaavat yöllä laumaansa.

Betlehemissä tapahtui ikään kuin se sama, mitä pian meilläkin: perheet palaavat sukuloimasta, jouluruuat on syöty, koristeet ja kuuset otetaan pois. Lapset menevät kouluun ja vanhemmat töihin. Paimenten tavoin palaamme elämämme pelloille, jokapäiväisen elämän rutiiniin. Kohta jatkamme siitä mihin jäimme ennen joulua. Juhla on hyvä, mutta niin turvallinen arkikin.

Jouluevankeliumi jää ontoksi kiiltokuvaksi – johon palataan kerran vuodessa – jos se ei sivua arkeamme. Mitä kestävää siitä saisi mukaansa vaikkapa tulevan vuoden päiviin?

Joulun suurin ihme ei olekaan liikkuvissa taivaan tähdissä tai enkeljoukon ilmestymisessä, vaan siinä, että Jeesus syntyy sydämiimme. Uskossa sinä kannat joulun ihmettä.

Mystikko Angelus Silesius (ei Mestari Eckhart) on todennut, että vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, sillä ei olisi mitään merkitystä, ellei hän synny sydämissämme.

Samasta puhui Roy. L. Smith: “Se, jolla ei ole joulua sydämessään, ei löydä sitä myöskään paketeista kuusen alta." Sydämestä joulu löytyy myös Vexi Salmen laulussa: ”Näin sydämeeni joulun teen, ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus lapsi syntyy uudelleen.”

Ei Jumala itseään varten syntynyt ihmiseksi. Hän tuli Pojassaan ihmiseksi meidän ja meidän pelastuksemme tähden.

Ihmisen sydän on kuin vuotava astia. Vaikka se olisi jonain hetkenä täynnä hurskaita aikomuksia ja suuria hengellisiä kokemuksia, niin arkiset askareet ja maailman hälinä saavat ne nopeasti haalistumaan ja vuotamaan mielestämme. Tulee hetkiä, jolloin Jumala on kaukana, niin kaukana, että onko joulun ihmettä koskaan tapahtunutkaan: ”seimi on tyhjä, yötaivas pimeä ja hiljainen, ei näy eikä kuulu enkelten ylistystä.”

Kautta maailman tunnetaankin sanonta: "Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla." Emme tee sitä hyvää, mitä tahdomme, vaan sitä pahaa, mitä emme tahdo. Synnittömiä pyhimyksiä ei meistä koskaan tule. Siksi Jeesuksen on synnyttävä sydämeemme yhä uudelleen. Hän, ainoastaan hän, voi henkensä ja sanansa kautta synnyttää meissä uskon. Hän voi muuttaa ja auttaa meitä.

Luulenpa, että Kristusta kiinnostaa jouluevankeliumin ulkoluentaa enemmän se, että hän saa luvan syntyä sydämiimme yhä uudelleen. Hän tarjoaa uutta alkua vuotaville astioille ja kompasteleville armonkerjäläisille. Tämä lupaus kantaa meitä arjessa. Se kantaa meitä myös Herran vuonna 2020. Rakas virsi kertoo tämän tärkeän ja lohduttavan sanoman näin: ”Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa! Varjot väistyy ja vajavuus, Jeesus voimansa antaa. Kiitos Herran, hän auttaa tiellä, meidän kanssamme nyt ja aina on” (VK 547:1).

Efesolaiskirjeessä luvataan: ”Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte” (3:17).

Uskon kautta joulunlapsi, ristinmies ja ylösnoussut Herra asuu meissä.  

Älä etsi Jeesuksen syntymäseimeä enää Betlehemistä. Etsi se sydämestäsi.

[Lopun kappaleissa suoraa lainausta Kaija ja Reijo Telarannan sivustolta ]