Jokainen työnhakija haluaa olla parhaassa terässään hakiessaan työpaikkaa. Tämä tarkoittaa valmistautumista erityisesti haastatteluun ja siihen liittyviin julkisiin tilanteisiin. Kuukaudessa tai kahdessa ei ehkä tehdä ihmeitä, mutta huomion kiinnittäminen terveeseen ruokavalioon, uneen ja liikuntaan auttaa valmistautumisessa. Tarvitaan kehon ja mielen treeniä. Näihin aion minäkin keskittyä. Haluan olla parhaimmillani. Se on myös viesti työnantajalle, että olen tosissani.
Itsensä johtaminen on tämän ajan suuri haaste. Työelämä – ja elämä yleensä – on vaativaa. Toimimme monella tasolla. Keskittymis- ja priorisointikykyä kysytään. Sähköinen maailma on vielä uutta, mutta sen tiedämme, että se on mullistanut tavan olla yhteydessä toisiin. Some on tuonut paljon hyvää, aamen, toki lieveilmiöitäkin. Sellainen yhtenäiskulttuuri on murentunut, jossa painuttiin pehkuihin ja herättiin suunnilleen samaan aikaan. Yhteisö määritteli elämäntavan. Nyt arjen rytmistä on kannettava itse vastuu. Se ei ole helppoa yhteiskunnassa, joka on käytännössä auki 24/7. On oltava ajankäytöllisesti tehokas. Samalla on varattava aikaa palautumiseen ja lepoon. Tätä on opeteltava jatkuvasti.
Olen miettinyt näitä asioita pidempään. Hakuprosessi vaatii kurinalaisuutta. Näen tässä mahdollisuuden elämäntapamuutokseen niiltä osin kuin se on tarpeellista. Arki on huomattavasti mukavampaa ja helpompaa, kun tekee niitä asioita, jotka auttavat olemaan paras versio itsestäsi. Se on sitä muille. Tehtäville joissa toimit. Ja ennen kaikkea sinulle: se parantaa omaa elämänlaatuasi.
Syö oikein. Nuku tarpeeksi. Liiku riittävästi.
Tällä kolmiolla pääsee elämänhallinnassa vähintään hyvään alkuun. Yksinkertaista muttei helppoa. Palkinto on kuitenkin sen verran suuri, että aina kannattaa yrittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti