Kiitos naisille pappisvirassa!

Ensi vuoden maaliskuussa tulee 30 vuotta täyteen siitä, kun ensimmäiset naispapit vihittiin Suomessa virkaansa. Sitä kannattaa meidän kaikkien juhlia!

Kiitos Jumalalle vahvoista, lahjakkaista, osaavista ja sydämellisistä naisista kirkkomme pappisvirassa!

He ovat tässäkin tehtävässä kirkon, evankeliumin ja luomakunnan rikkaudeksi - kuten kaikilla muillakin elämän osa-alueilla. Luterilainen kirkkomme olisi paljon köyhempi ja kylmempi, jos tätä oikeaa ratkaisua ei olisi tehty 80-luvulla. Onneksi parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

On vain pappeja. On vain erilaisia pappeja: eri sukukupuolta kantavia ja heitä jotka identifioivat itsensä seksuaalivähemmistöihin. Kaikkia tarvitaan. Erilaisuus on vahvuus ja rikkaus. Vain siten kirkko voi olla kirkko, että sen kaikissa tehtävissä näkyy koko kirjo, alhaalta ylös. Tällä hetkellä on tärkeää, että naisten osuus varmistetaan myös johtotasolla: piispoissa, kirkkoherroissa ja vastaavissa johtotehtävissä. Nyt maassamme ei ole yhtään naista piispana, täysin onnetonta! Tasa-arvon haava on auki. Se ei ole lähelläkään sulkeutumista ennen kuin tämä korjataan.

Vaikka pappisvirka on ollut avoinna naisille jo 30 vuotta, ei tasa-arvo ole edistynyt niin hyvin kuin olisi toivonut. Valitettavasti kirkon ongelmana ovat usein miehet ja laajempi paternaalinen kulttuuri. Tässä kulttuurissa he, jotka luulevat olevansa oikeassa ja vahvoja, ovatkin itse asiassa heikkoja, koska yhä yrittävät määrittää "naisten paikkaa" kirkossa ja yhteiskunnassa. Vahvoja naisia pelätään. Vähintäänkin epäilyttävällä raamatuntulkinnalla ja traditioon vetoamisella halutaan estää kirkon paras: naisten toimiminen täysimääräisesti kirkossa. Kaikkine lahjoineen. Kaikella osaamisella. Kaikella viisaudella ja sydämellä. Kaikella sillä näkökulmalla mitä naiseus elämään tuo.

Annan tukeni virkasisarille. Annan tukeni papeille jotka kuuluvat seksuaalivähemmistöihin. Heille jotka tekevät papin työtä vammansa kanssa. Annan tukeni luulotellulle heikkoudelle, sille, joka onkin todellista Jumalan valtakunnan vahvuutta.

- Revitään porukalla maskuliinisen kirkon kulissit alas!

Silloin näet me kaikki voitamme.

Kaikki kääntyy plussaksi, ristiksi (+), elämäksi

Keskustelin kovia kokeneen ystäväni kanssa. Kysyin, miten hän pääsi pahimman ylitse. Hän sanoi: ”Kun antoi itselleen luvan, että hyviä asioita voi vielä tapahtua. Minullekin.”

- Toivo luo elämää.

Elämä on tasapainoilua menneen, tämän hetken ja tulevan kanssa. Tämä prosessi tekee meistä mitä olemme. Mikään ei voi dominoida liikaa: emme katso vain menneeseen, tämäkin hetki katoaa, emmekä voi elää vain tulevassa.

Minä olen minä koska elämä on antanut ja ottanut, minä olen minä koska haluan elää nyt, minä olen minä koska minulla on toivo huomisesta ja ylihuomisesta.

Tähän hetkeen saa ammentaa menneestä ja tulevasta. Se mikä on anteeksi annettua, unohda se, niin Isä taivaassakin. Pidä vanhasta se, mikä on rohkaissut ja kasvattanut. Katso tätä päivää lempeästi. Ja luota siihen, että hyviä asioita tapahtuu. Sinullekin.

Älä menetä itseäsi, sisäistä minääsi, jota on muovattu elämäsi päivinä, häntä jota yhä muovataan, ja häntä joka elää tässä hetkessä sillä sydämellä ja niillä tiedoilla, jotka ovat mahdollisia nyt. Ole armollinen itsellesi. Ja sitä kautta toisille. 

Meitä kutsutaan rikkaaseen elämään, rikkauteen joka ei nouse pelkästään onnistumisista vaan myös kivusta, surusta, pettymyksistä. Tunne- ja kokemusrikkauteen, joka kattaa kaikki elämän värit ja muodot. Siinä on monia plusmerkkejä ja miinuksia, ne kuuluvat pakostakin elämän yhtälöön. Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (Joh. 10:10).

Lopulta kaikki kääntyy plussaksi, ristiksi (+), elämäksi.

Anna itsellesi lupa elää. Toivossa, armossa, anteeksiannossa. Siksikin koska meille vakuutetaan: paras on vielä edessä.

Isänpäivä 12.11.2017

Minulla on hyvä isä.

Isää on tarvinnut niin aikuisena kuin nuorempana. Monia hyviä muistoja on. Yksi parhaista liittyy perjantaiseen perhetraditioon – silloin käytiin yhdessä ruokakaupassa. Muut kävivät useammin, meidän perhe hommasi kunnon satsin yhdellä kerralla. Pienestä pitäen lasten tehtävänä oli kerätä listasta tietyt tuotteet. Huippua oli, kun iskä antoi avata jätskin jo kaupassa, maksettiin se sitten kassalla käärepapereista. Useina kertoina sai valita lehtihyllystä sarjiksen: Hämähäkkimiehen, Teräsmiehen tai Mustanaamion. Kauppiaspari tuli monesti jututtamaan, taisi olla heillekin merkki viikonlopun saapumisesta kun köörimme sisälle hönkäsi. Illalla sitten saunaan. Vähän limpparia ja grillimaustettuja sipsejä. Perjantai oli hieno päivä!

Tällaisia isät on. Ne tekee kivoja juttuja lastensa kanssa. Ne on reiluja. Osaavat luovasti soveltaa sääntöjä. Ja hassutella.

Kiitos Isä-Johannes ja onnea! Huomenna tavataan ja mennään katsomaan se Tuntematon sotilas.

Siunattua isänpäivää isille, perheille, meille kaikille!

Toivakka Tube, Toivakan kirkko, Lukumies

Onneksi sain nämä kirkon maalarit ajoissa kiinni!