Matt. 7:13-14
Jeesus sanoo: »Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
Kun ensimmäiset opetuslapset ja alkukristityt kuulivat tämän opetuksen, se kuulosti heille paljon jyrkemmältä kuin meille. Ahdas portti ja kapea tie toi heille mieleen Jeesuksen kärsimyksen ja kuoleman. Ahdas portti ja kapea tie tarkoitti myös Jeesuksen seuraamista kovalla hinnalla. Joillekin se merkitsi perhesuhteiden katkeamista: uutta oppia ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Messiaasta ei suinkaan hyväksytty joka perheessä. Jopa vertauskuvallisia hautajaisia järjestettiin perinteisestä juutalaisuudesta luopuneelle perheenjäsenelle. Jeesukseen uskova saattoi siis joutua luopumaan juuristaan ja läheisistään – hyvin raskasta.
Myöhemmin kristittyjä alettiin vainota. Ahdas portti ja kapea tie tarkoitti jopa henkensä menettämistä, marttyyrikuolemaa. Hinta oli kovin mahdollinen. Eikä se ole vierasta tänäkään päivänä: Jeesuksen tunnustaminen merkitsee kuolemaa useammallekin kristitylle kenties juuri tällä hetkellä.
Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!»
Harva meistä joutuu maksamaan vastaavaa hintaa Jeesuksen seuraamisesta. Tällä opetuksella on kuitenkin edelleen merkitystä. Mitä se meille opettaa?
Ahdas portti ja kapea tie.
Kristittynä eläminen ole helppoa. Jeesuksen seuraaminen ei ole automaattinen rauhan resepti, vaan ennusteena voi olla hyvinkin vaikea polku. Tähän Jeesus meitä valmentaa.
Tämänhetkinen aateilmasto poikkeaa Jeesuksen valmennuksesta aika lailla. Tuntuu, että nykypäivänä helpon elämän tavoittelu on suoranainen elämäntehtävä: se kun perustuu ajatukseen, että mitä helpompaa elämä on, sen parempaa se on. Tämä taas voi olla johtamassa siihen, että vaikeuksien tullessa niitä ei ensisijaisesti kestetä tai ratkota, vaan siirrytään mieluummin eteenpäin – otetaan helpompi, laveampi tie. Vaikka tiedämme, ettei elämässä pitäisi toimia näin, mielikuvat ja yleinen ilmapiiri vaikuttavat näin. Jeesus puolestaan rohkaisee meitä kestävyyteen ja siihen ettemme anna heti periksi. Osaamme odottaa tuskaisia päiviä. Elämän ei toki kuulu olla pelkkää taistelua, mutta osa siitä väistämättä on kuten virsikin kertoo: ”Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea. Kiitos sulle kirkkahista, keväisistä päivistä. Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä” (341:1).
Ahdas portti ja kapea tie.
Uskominen ei ole ongelmatonta. Jos minäkin pappina käyn epäuskon kamppailua – välillä hyvinkin syvällisesti – varmasti teistäkin jokainen. Monessakin mielessä kristinuskon sanoma on järjenvastaista eikä sen perusteleminen käy yksinkertaisesti, ei aina edes itselleen. On paljon ihmisiä, jotka eivät usko. Uskon prosessi on työläs, läpi elämän kestävä kilvoittelu – joskus ajattelee että uskomatta pääsisi helpommalla.
Onneksi yksin ei tarvitse uskoa. Kristinusko ei nimittäin ole yksityisyritys. Ahtaasta portista ja kapeasta tiestä ei kuljeta yksin. Menemme porukalla, monikkomuodossa: ”Menkää ahtaasta portista”, sanoo Jeesus. Kirkko ja seurakunta on siksikin tärkeä, että täällä kannamme toisiamme ja Kristus kantaa meitä. Sana, ehtoollinen ja kristittyjen yhteys vahvistaa uskoa. Konfirmaatio, uskon vahvistaminen, ei ole vain kahden viikon päästä Toivakan kirkossa, vaan joka pyhä.
Ahdas portti ja kapea tie.
Rehellisyys elämän edessä ja kristinopin tutkiminen on vienyt minut ahtaalle portille ja kapealla tielle. Joudun päivittäin kamppailemaan sen kanssa, ettei elämä olekaan niin mustavalkoista kuin ehkä olen luullut. Varmoja vastauksia on pelottavan vähän. Oikeassa olemisen ja pätemisen tarve on toivottavasti vähän laantunut. Karsastan sitä, että tietäisin tarkalleen Jumalan tahdon eri tilanteissa. Mielestäni on helpompaa – ts. kulkemista lavealla tiellä ja avarasta portista – silloin, kun julistaa itsevarmasti yhtä totuutta. Mitä enemmän tiedän, näen ja koen, se lisää tietyssä määrin tuskaa. Olenko oikeassa? Olemmeko oikeassa? Mitä minä olen sanomaan? Mitä ajatella muista uskonnoista, pelastuvatko he? Ovatko sateenkaariperheet Jeesukselle samalla viivalla kuin muutkin? Tälläkin hetkellä on paljon kiistakysymyksiä kirkon sisällä. Vaikkakin olen avoimesti ilmaissut omia mielipiteitä, ja perustellut niitä, en väitä omistavani koko totuutta. Ahdas portti ja kapea tie on mielen- ja sydämen painiskelua, ainakin minulle. Se ei tunnu useinkaan hyvälle, mutta silti se jotenkin oikealle. En antaisi sitä pois, olen päättänyt näin kulkea.
Ahdas portti ja kapea tie.
Jeesus on tie ja portti. Näin hän itse Raamatussa vakuuttaa: ”Minä ole tie, totuus ja elämä” , ”Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu.” Kun jaksamme pitää katseemme hänessä, kuulemme hänen ääntään, pääsemme perille. Itsekäs minämme ei mahdu portista, mutta armo ja anteeksiantamus kylläkin. Hän kanssaan kannattaa kulkea elämän tietä, niin tasaista kuin kivikkoistakin. Raamatullinen lupaus on, että kerran vaelluksemme palkitaan. Perillä on tarjolla enemmän kuin täällä koskaan. Silloin voinemme portilla yhdessä huudahtaa: Kannatti kulkea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti