Sodan haavat - sotaorvot (kaatuneitten muistopäivä 21.5.2017)

Viime sodistamme jäi yli 50 000 sotaorpoa. He ovat olleet – ja ovat yhä – niitä, jotka kantavat keskuudessamme sotien kärsimystä ja taakkaa. Elossa heitä on edelleen keskikokoisen kaupungin verran. Mikäli sinä kuulut heihin tai joku perhepiirissäsi, jaan teille lämpimät ajatukseni.

Lapsen surua ei ymmärretty sodan aikana eikä sen jälkeenkään. Kova työ ja jälleenrakentaminen oli toisaalta hyvä lääke, mutta samalla katkera pintarohto: traumat piti kätkeä syvälle sieluun. Asioista ei puhuttu. Murehtiminen tulkittiin valittamisena. Sota oli arka paikka. Vasta tällä vuosituhannella sotaorpojen kokemuksia on tuotu laajemmin julkisuuteen.

Isänmaamme pelastivat sankarivainajat – nöyrä kiitoksemme heille. Mutta pienen lapsen oli äkkiseltään mahdotonta ymmärtää tämänkaltaista sankaruutta: se kun tarkoitti, että sen myötä hän menetti rakkaan vanhempansa. ”Isäsi oli sotasankari”, oli varmuudella kipeä viilto vaikkakin rohkaisuksi tarkoitettu. Hinta oli äärimmäinen. Kenenkään lapsen ei kuuluisi kantaa tällaista taakkaa. Varsinkaan jos joutui itsekin esittämään sankaria. Kätketty kipu, pahin kipu.

Minun neljästä isovanhemmastani kolme olivat veteraaneja. Kaikki he selvisivät sodasta ja elivät pitkän elämän. Sotaorpoudesta en tiedä ensikädessä mitään. Mutta kun tätä kirjoitin, liikutuin heitä ajatellessani. Tahdon tunnustaa tämän ihmisryhmän ja sen uhrauksen, jonka he joutuivat tahtomattaan tekemään kansallemme. Samaan ajatukseen liitymme Toivakan kirkossa rukoussunnuntaina / kaatuneitten muistopäivänä 21.5.2017. Rukoilemme ja veisaamme Anna-Mari Kaskisen Sotaorpojen virren.

Lasten kärsimys on järjettömintä mitä kohtaamme. Siksi rukoilen, toivon ja vaadin, että yhteiskunnassamme tätä kärsimystä lievitetään niin pitkälle kuin mahdollista. Olipa lapsi läheltä tai kaukaa, kärsimys on sama. Se ei kysy hintaa, eikä mikään taho voi vaatia lähtökohtaisesti näin julmaa uhria.

Kaikkien sotaorpojen ja kärsivien lasten taakkaa emme pysty muuttamaan – osa heistä on poissa saamatta koskaan oikeutta. Mutta paljon on tehtävissä. Voimme valita arvomme ja politiikkamme, jottei kierre toistu. Puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus.

”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa” (Jes. 1:17).

SOTAORPOJEN VIRSI

1. Jeesus, sinä tunnet tiemme,

muistat kaikki vaiheemme.

Lapsuutemme kirkkaat päivät,

murheet, huolenaiheemme.

Sodan halki meidät kannoit,

turvan vanhuudessa annoit.

Silti kipu sanaton
vielä sydämessä on.

2. Sodan muisto kaikkein raskain

sydäntemme pohjaan jää.

Menetystä suunnatonta

kuinka voisi ymmärtää?

Maksaa saimme kalliin hinnan,

murhe täytti lapsen rinnan.

Rakas hautaan laskettiin.

Tuska oli suuri niin.

3. Jeesus, olet heikon turva,

olet orvon ystävä.

Murheessamme suurimmassa

kuljet aivan vierellä.

Jeesus muista särkyneitä,

rakkaudella heidät peitä.

Itse saavuit luoksemme,

murruit meidän vuoksemme.

4. Taivaan Isä, meitä kannoit

halki lapsuusvuosien.

Perheillemme voimaa annoit

lohduttaen, rohkaisten.

Kannoit vanhuuteemme asti.

Siksi aivan luottavasti

jäämme käsiin Jeesuksen

armostasi kiittäen.

5. Jeesus, olet auttajamme,

lohduttaja ainoa.

Sinä kaiken tuskan tunnet,

kannat vuotten painoa.

Syliin nostat kaikki lapset,

pienimmät ja harmaahapset.

Kerran vielä taivaassa

rakkaat saamme kohdata.

Sävel virrestä 378: Kaitse, Jeesus, paimen hyvä
Sanat: Anna-Mari Kaskinen