Joh. 12:1-8
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”
PANU: Marja. Olimme tiistaina porukalla kirkkoherranvirastolla suunnittelemassa tätä messua. Luimme evankeliumin ja pohdimme saarnaa. Sen jälkeen päätimme tehdä tämän keskustelusaarnan ja tutkimme aihetta lisää. Kysynkin sinulta: kuuletko kertomuksen Jeesuksen voitelusta nyt eri sävyllä? Löysitkö siitä jotain, jonka haluaisit meille jakaa?
MARJA: Niin, Panu, se oli inspiroiva keskustelu. En itse asiassa ollut koskaan aikaisemmin ajatellut kertomusta sen kummemmin. Se oli vain kertomus kertomusten joukossa. Keskustelumme jälkeen Mariasta tuli minulle oikeastaan esikuva. Rohkea nainen, joka toteutti sen, mitä halusi. Empimättä. Tai seurauksia miettimättä. Tuntui, että jokin hänen omaa tahtoaan suurempi voima liikutti häntä. Olin kyllä Marian henkilöä pohtinut aikaisemminkin, mutta tiistaina hän tuli minulle eläväksi. Samoin kuin Juudas. Jos Mariaan vertaa, Juudas on hyvin samaistuttavissa oleva henkilö, vaikka nimenomaan häneen ei haluaisi samaistua. Mariaa ihailee. Juudaksessa tunnistaa omia piirteitä. Mistä luulet, että tämä jännite syntyy?
PANU: Evankeliumit ovat syntyneet vuosikymmeniä Jeesuksen kuoleman jälkeen. Ne on siis kirjoitettu myöhemmin seurakuntalaisten toimesta seurakuntalaisille. Näin historiallisissa hahmoissa, kuten vaikkapa Juudaksessa ja Mariassa, heijastuu itse asiassa kuva koko seurakunnasta. He eivät ole hahmoja vain historian lehdillä, vaan kuva meistä. Ei siis ihme, jos voimme yhä heihin samaistua. Marian lapsekas usko ja tuhlaileva rakkaus Jeesukseen, Juudaksen tekohurskaus ja iloton asenne. Nämä piirteet löytyvät meistä. Eikä vaan niin, että olisimme pelkkää Mariaa tai Juudasta, vaan molempia yhtä aikaa. Jännite on tekstissä. Jännite on meissä. Olemme ristiriitaisia. Mikäköhän on kertomuksen sanoma Toivakan seurakunnalle tänään?
MARJA: Minä ajattelen, että me seurakuntalaisina ja seurakuntana unohdamme liian usein Jeesuksen ja keskitymme vain seiniin ja rahaan ja siihen, miten taloudellisesti pärjäämme. Tai että jos olemme pienenä seurakuntana liian näkyvästi esillä yhteiskunnassa, meidän käy huonosti. Me kannamme huolta siitä, että meiltä katoaa jäseniä. Mietityttää, että onko käymässä niin, että samalla kun yritämme pitää jäsenistä kiinni, me pidämmekin Jeesuksen ulkopuolella. Nardusöljyn tuoksu ei tunnu (Panulla pullo Jerusalemista saatua sairaanvoiteluöljyä, jota nuuhkaistaan). Minusta tämä teksti haluaa muistuttaa siitä, että on oikein näkyä ja kuulua ja tuntua ilman, että miettii numeroita ja kustannuksia tai sitä, onko toiminnassa Juudaksen näkökulmasta järkeä. Se antaa Marialle meissä luvan toimia tunteella.
Mietin myös sitä, että tuossa kertomuksessa Jeesus - ja myös evankelista Johannes - hyväksyy Marian teon. Pystymmekö hyväksymään vastaavat rakkaudenosoitukset? Me hyväksymme kyllä rakkaudenosoituksena sen, että Martta palvelee. Me hyväksymme Lasaruksen vieraanvaraisuuden, kun hän ottaa Jeesuksen vastaan kodissaan. Mutta on äärimmäisen vaikeaa hyväksyä sitä, mitä Maria teki, kun valutti yhdessä hetkessä valtavan omaisuuden näennäisesti ihan hukkaan. Onko siis niin, että me laitamme mielessämme vastakkain hädänalaisten auttamisen ja julistustyön? Tai jos ei vastakkain, niin ainakin järjestykseen: ensin pitää auttaa köyhiä, sitten vasta on sanan levittämisen vuoro. Näinkö se mielessämme menee?
Samalla pohdin, kannattaisiko Juudastakin kuunnella. Voisiko ristiriidasta ja jännitteestä syntyäkin jotain hyvää?
PANU: Niin, Juudas. Hahmo, josta olemme tottuneet ajattelemaan ainoastaan pahaa. Ihminen hänkin oli. Ja kun tarkemmin ajattelee, oliko hänen rikoksensa paljoa suurempi kuin Pietarin, joka kielsi Jeesuksen ja jätti hänet yksin? Jeesus olisi kyllä saatu kiinni ilman Juudastakin. Unohdamme, että Juudas kulki tiiviisti yhdessä muiden opetuslasten kanssa kolme vuotta. Jos hän olisi ollut pelkästään ikävä tyyppi, miten häntä olisi porukassa siedetty!? Saattoi olla alun pitäen miellyttäväkin kaveri. Mutta matkalla tapahtui jotain. Mikä kasvatti hänen katkeruuttaan ja ajoi hänet pois Jeesuksen luota?
Emme ole Juudasta parempia. Miten helposti katkeruuden siemen kasvaakaan sisällämme! Tätä kuvaa hyvin hepreankielinen sanaleikki, joka kätkeytyy kertomuksen erisnimiin. Juudas tarkoittaa ylistämistä (tietenkin Jumalan ylistämistä). Maria voidaan puolestaan kääntää niin, että se tarkoittaa katkeraa tai kapinallista. Kulkiko Juudaksen tie ylistäjästä katkeruuteen ja Marian toisinpäin: katkerasta Lasarus-veljensä menettäneestä naisesta Jeesuksen läheiseksi opetuslapseksi ja hyvällä tavalla kapinalliseksi? Teksti haastaa meitä seurakuntana kasvuprosessiin, josta sinä Marja hyvin alustitkin. Jos keskitymme ytimeen, Jeesukseen, pysymme häntä lähellä, säilytämme identiteettimme ja jaksamme rakastaa. Vapahtajasta lähtee myös voima, jolla jaksamme hoitaa seinät ja raha-asiatkin kuten kuuluu. Kristuksen lähellä ei ole erikseen hengellistä ja maallista, vaan kaikki on sitä samaa erottamatonta elämää, iankaikkisuutta, jota elämme todeksi. Tämän tuloksena seuraa hyviä asioita, sekin että ihmiset haluavat elää ja palvella yhteisössä, seurakunnassa, ilman pakkoa tai kaupantekoa (mitä saan verorahojen vastineeksi?). Jeesus herättää uskon, sen että polvistumme hänen jalkoihinsa ja annamme takaisin minkä olemme lahjaksi saaneet. Kapinamme kohdistuu itsekästä minäämme kohtaan, maailman vääryyttä kohtaan, ei Jumalan hyvyyttä. Avain on oman heikkouden, epäuskon ja pahuuden tunnustaminen – siitä voi alkaa uusi, parempi elämä. Luulen, että Maria tunnisti tämän, Juudas taas päätyi pärjäämään omillaan kukkaroa myöten.
MARJA: Tiedätkö, Panu, mitä tässä keskustelumme aikana tapahtui! En usko tätä itsekään, mutta minä aloin ymmärtää Juudasta – ehkä jopa rakastaa häntä. En ainakaan osaa nyt enää halveksia häntä. Tämä lyhyt keskustelu oikeasti muutti minun ajatuksiani. Tuossa evankeliumitekstissä elämä ja kuolema ovat niin lähellä toisiaan. Kumpaakin voi lähes koskettaa. Ja me voimme valita, kumman käännämme esiin. Seurakuntanakin me voimme valita.
Näytit minulle raamatunkohdan: "Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän" (2 Kor. 2:14-16).
Marialle nardusöljy toi elämän, Juudakselle kuoleman.
(Marjan blogi Lähetti liikkuu: http://lahetys.blogspot.nl/ )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti