Joh. 20:11-18
Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut.
Kiirastorstain messussa sammutimme opetuslapsten kynttilät. Ensiksi sammutimme Juudaksen, sitten muiden opetuslasten. Luin alttarilta näin: ”Kun Jeesus oli vangittu, kaikki opetuslapset pakenivat ja jättivät hänet yksin. Me sammutamme myös muiden opetuslasten kynttilät. Ja yksi niistä, kolmastoista kynttilä, olet sinä ja minä.”
”Kolmastoista kynttilä olet sinä ja minä.”
Luulen, että tavoitimme tässä jotakin alkuperäistä. Evankeliumit eivät näet ole kertomusta yksinomaan historian henkilöistä, vaan ne ovat kertomusta meistä. Siinä on niiden voima: ne heräävät eloon kerta toisensa jälkeen, puhuttelevat. Löydämme itsemme opetuslapsista. Tunnistamme Pietarin ja epäilevän Tuomaan, ehkä piirteitä Juudaksesta ja toivottavasti myös rakkaimmasta opetuslapsesta. He olivat tavallisia ihmisiä siinä missä mekin, inhimillisyydessään läpinäkyviä. Kun näyttelin pitkäperjantain kirkkodraamassa Pietaria, minun oli yllättävänkin helppo katsoa surumielisesti etäisyyteen ja kuiskata pettyneenä: ”Kukko... ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät.”
Tänään samaistumisemme kohteena on Magdalan Maria. Hän tapaa ylösnousseen Jeesuksen tyhjällä haudalla.
Pietarin kieltämisen ymmärrämme. Samoin opetuslasten pakeneminen on koskettavaa. Mutta mitä Maria-kertomus opettaa?
Ensiksi on hyvä tiedostaa muutamia taustatietoja. Johanneksen evankeliumin kirjoitusajankohta on ajoitettu vuosille 90-110 jKr., jopa myöhäisemmäksi. Aikaa Jeesuksen maanpäällisestä elämästä on kulunut kauan. Kenties evankeliumin ensimmäisessä kuulijakunnassa ei ollut ketään elossa, jotka olisivat nähneet ylösnousseen. Seurakunta eli suullisten kertomusten ja kirjallisten perinteiden varassa. Jeesuksen fyysiseen poissaoloon oli totuttu, muusta ei oikeastaan tiedettykään. Tämä kaikki loi taustaa pääsiäishaudan tapahtumille. Kuinka Johanneksen seurakunta (seurakunnat) käsittivät ylösnousemuksen? Miten he puhuivat Vapahtajasta, hänestä, joka heille oli ollut aina poissa?
Ylösnoussut Jeesus sanoi Marialle: ”Älä koske minuun.” Äkkijyrkät sanat Jeesukselta. Miksi Jeesus kielsi Marialta kosketuksen mutta salli sen myöhemmin Tuomakselta?
Kreikankielinen alkuteksti on avuksi. Kohdissa käytetään koskettamisesta eri sanaa. Marian koskettaminen tarkoittaa lujaa kiinnipitämistä, jopa roikkumista, kun taas Tuomaksella se on ”kevyempää” Jeesuksen haavojen koskettelua. Sanojen ero on suuri. Jeesus kieltää Mariaa tarrautumasta häneen, olla koskematta ikään kuin niin, ettei voisi enää jatkaa matkaa. Jeesus muistuttaa Mariaa, ettei hän ole enää sama, vaan hän on muuttumassa taivaalliseen asuunsa. Helatorstai on lähestymässä. Jeesuksen oli määrä kuolla, nousta ylös kuolleista ja astua kunniassaan Isän luo: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Kohtaus haudalla voidaan ymmärtää Johanneksen seurakunnan näkökulmasta. Maria ilmentää heidän todellisuuttaan: Jeesukseen ei voinut enää konkreettisesti aistein koskea. Heille Jeesus ei ollut fyysinen kirvesmies Nasaretista, vaan uskon kohde, jonka kohtasi hengessä ja totuudessa. Historian Jeesuksessa ei kannattanut roikkua, tarrautua yksin siihen muistoon, vaan mennä eteenpäin. Mennä ”next levelille” (seuraavalla tasolle), kuten nuoriso nykyisin sanoo. Sille päästäisiin hengen asein. Jeesuksen omille lähetettiin Pyhä Henki, jotta he voisivat käsittää salaisuuden ylösnousseesta: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta… Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden” (Joh 15:26 ; 16:13). Vaikka Jeesus katoaisi maailman silmistä, hänen omansa kyllä näkisivät ja saisivat edelleen elää hänen kanssaan: ”Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään” (Joh 14:18-19).
Jaamme johannekselaisen kokemuksen. Emme tavoita Jeesusta aistein. Tämä on samalla kipeää mutta lohdullista: jo varhaiskristityt kamppailivat saman kokemuksen kanssa. Jeesus lähellä mutta kaukana. Jeesus seurakuntansa keskellä mutta salatusti.
Miten tavoitamme Jeesuksen?
Johanneksen linja on selvä: uskon kautta. Oppi Magdalan Marialle, Johanneksen seurakunnalle ja meille on, että koska Kristus ei ole enää näkyvästi läsnä, usko ratkaisee. Tämä näkyy Tuomaksen ja Jeesuksen kohtaamisessa: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe” (20:29). Hengellinen näkeminen oli tärkeämpää kuin havainnollinen. Tällainen usko oli tavoiteltavaa: ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” (6:47).
Jeesus on kanssamme uskossa kaikkialla. Hän on myös Sanassa ja sakramenteissa. Tarvitsemme näitä armonvälineitä uskonyhteyteen, kuten toisiamme: ”Missä kaksi tai kolme ovat koolla, siellä minä olen heidän keskellään.” Vaikka hän on poissa, hän on siis kanssamme. Uskotko tämän?
Kotiin pohdittavaksi jää: Roikunko Jeesuksessa väärällä tavalla? Kiinnittäydynkö itsepintaisesti näkyvään hengellisen kustannuksella? Ja osaanko päästää irti Jeesuksesta, jotta hän voisi tehdä työtään minussa? - Sillä sanotaanhan: Jeesuksen on päästävä puhdistamaan sieluamme niin, ettemme jatkuvasti seiso hänen tiellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti