Kristillisen uskon ytimessä on ylösnousemus. Se on pääsiäisen sanoma. Kristus nousi kuolleista, jotta mekin pääsisimme siitä osallisiksi: ”Jumala on herättänyt kuolleista Herran ja on voimallaan herättävä meidätkin” (1 Kor. 6:14).
Meille on annettu suuri lupaus tulevasta elämästä. Usko ylösnousemukseen ei kuitenkaan kurota vain kuoleman rajan ylitse, vaan sillä on merkitystä tässä ajassa. Ylösnousemus on lahjamme nyt.
”Usko siihen, ettei kaiken tarvitse päättyä kuolemaan, antaa uskoa myös elämään.”
Maailmassa ei oikeus aina voita. Joskus tuntuu, että Jumalakin on kummallisen hiljaa. Mutta toivo siitä, että kerran oikeus toteutuu, kerran täydellinen ilo ja vapaus, antaa uskoa elämään. Ylösnousemus luo toivon, jolla kestämme maailman kärsimyksissä ja epävarmuudessa. Paha ei voita. Kuolemallakaan ei ole viimeistä sanaa, se kuuluu Herralle: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä” (Job 19:25).
Ylösnousemususko alkoi aamuhämärässä haudalta. Se sai alkunsa surusta ja menetyksestä - kaikki toivo tuntui menneen! Mutta Jumalalle se oli uuden alku. Hän herätti hädän keskelle toivon. Kriisistä nousi elämää.
Olemme kaikki huolissamme yhteiskunnan ja maailman kehityksestä, siitäkin miten luomakunta kestää kulutuksemme. Osalla meistä on taakkoja arjessaan yli tarpeiden. Vaikka huolet eivät häviä napin painalluksella, se rohkaisee, että ylösnoussut Jeesus on kanssamme. Hän on voittanut pimeyden ja kantaa meidätkin sen läpi: ”Sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo ”(Ps. 139:12).
Kristus nousi kuolleista – totisesti nousi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti