Tänään on ollut juhlapäivä Suomessa - tasa-arvoinen avioliittolaki on astunut voimaan. Onnea toivotan tietenkin heille, joita asia lähimmin koskee, samaa sukupuolta olevia pareja, heidän perheitään ja ystäviään. Samalla onnittelen koko kansaamme: olemme edistyneet ihmisten tasapuolisessa kohtelussa. Hyvä me!
Tällä päivällä on merkitystä laajemminkin. Ei vain seksuaalivähemmistöjen avio-oikeuden suhteen, vaan heidän yhteiskunnallisen aseman ja koko elämänlaadun kannalta. Nyt on otettu yksi askel lisää vapauteen ja mahdollisuuteen tavoitella onnea seksuaalisesta suuntautuneisuudesta riippumatta. Tämä kuuluu ihmisoikeuksiin, kuten YK:n julistuksessa todetaan: "Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen."
Yhteiskunnallisen tasa-arvon kehittyminen heijastuu suoraan hyvinvointiin. Yhdysvaltalainen tutkimus on tuonut esille, että sukupuolineutraalin avioliiton hyväksyminen osavaltioissa vähensi nuorten itsemurhien määrää (http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/sukupuolineutraalin-avioliiton-hyvaksyminen-vahensi-nuorten-itsemurhayrityksia) Kyse on siis kirjaimellisesti elämästä. Ihmisistä. Lähimmäisistä. Yksilöistä, jotka eivät ole noita, vaan meitä.
Teologina olen hahmotellut kristinuskon näkökulmasta tätä teemaa. Katson sitä enemmän kokonaisuudesta kuin yksittäisistä raamatunkohdista.
Löydän yhtymäkohdan kristinuskon alkuun, jossa käytiin kovaa keskustelua siitä, voivatko ei-juutalaiset pakanat kuulua Jumalan perheväkeen. Aluksi koko ajatus oli miltei mahdoton. Jeesuksen opetusten, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen tilanne alkoi muuttua. Ensiksi juutalaiskristityt vaativat, että pakanoilta vaadittaisiin Mooseksen rituaalilain noudattamista ja vasta sitten he olisivat aitoja kristittyjä. Sitten areenalle astui Paavali. Hänen ajatuksensa muodostui sen suuntaiseksi, ettei pakanoilta vaadita lain noudattamista, vaan kaste ja usko riittää. Pakanoiden ei tarvinnut muuntautua Jumalalle sopiviksi (mm. kivulias ja vaarallinen ympärileikkaus miehille), jotta voisivat olla Jeesukseen uskovia kristittyjä. Paavalin ajattelu tiivistyy Galatalaiskirjeessä: "Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu" (3:26-29).
Kristus poisti kansoja erottaneen muurin. Yhtäkkiä pakanoilla olikin oikeus kuulua samaa perheeseen kuin pyhät: "Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia -- niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät" (Ef 2:11-19).
Paavali oli valmis tulkitsemaan Mooseksen laki uudella tavalla, jotta pakanoiden oikeudet toteutuisivat. Laki ei saanut jäädä heille kiroukseksi. Uusi luomus oli olennaisempaa kuin mikään muu: "Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2. Kor 5:17).
Pitkään kirottuja ovat olleet seksuaalivähemmistöt. Tasa-arvoinen avioliittolaki poistaa tätä kirousta, vaikkakin asenteet muuttuvat hitaasti. Koska Raamatussa on yhä kohtia, jotka ovat näyttäytyvät heille kirouksena, ne voidaan jättää tässä suhteessa omaan arvoonsa. Jos ne ovat elämän ja pelastuksen esteenä, niitä pitää suomia erittäin kriittisesti ja asettaa historialliseen kontekstiinsa. Jeesus ja Paavali tulkitsivat lakia lähimmäisen etu edellä. Sanomattakin on selvää, että näin pitää tehdä myös tässä ajassa.
Elämme sopivasti reformaation eli uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlavuotta. Se suorastaan pakottaa meitä pohtimaan sitä, mikä on kristinuskon hengen mukaista, sillä vasta Henki tekee eläväksi, kun kirjain taas tuo kuoleman (2. Kor 3:6). Kumman valitsemme?
Kristinuskon ytimessä on, että erilaiset ihmiset suljetaan rakkaudellisesti sisään samaan perheeseen. Syntyperällä ei ole merkitystä, eikä millään sellaisella, johon ihminen ei voi itse vaikuttaa (mm. seksuaalinen identiteetti). Olennaista on kasvaa empaattiseksi lähimmäiseksi, etsiä yhdessä toistemme ja luomakunnan parasta sekä Jumalan kasvoja: "Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini" (Matt. 12:50).
Rakkaus voittaa. Aina. Sillä se on Jumalasta: "Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus" (1. Joh 4:7-8).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti