Matt. 14:22–33
Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.” Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”
Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
Kaikista neljästä evankeliumista löytyy kertomus siitä, kuinka Jeesus tyynnyttää myrskyn. Niistä yhden kuulimme juuri Susannan, Miron ja Unnan lukemana (+ Juska venemiehenä).
Opetuslapsilla oli hätä. He olivat liikkeellä pienellä veneellä aamuyöllä – kello 03 jälkeen – ja nousi myrsky. Oli pilkkopimeää, satoi kaatamalla. Opetuslapset olivat aivan uuvuksissa, he soutivat ja ponnistelivat aallokossa vastatuuleen. Alkukielen tekstikohdassa lukee, että aallot oikein moukaroivat ja heittelivät venettä. Tuuli viuhui opetuslasten korvissa, silmät täyttyivät vesiroiskeista. Tilanne oli pelottava.
Ajatellaanpa itsemme hetkiseksi tuohon tilanteeseen, opetuslasten veneeseen pimeälle järvenselälle. Kuuntelemme hetken myrskyn ääntä ja puisen veneen narinaa (soitetaan tietokoneelta ääntä, laitetaan myrskyn kuva projektoriin).
Miltä se tuntui? (voidaan kysellä seurakuntalaisilta)
Lukiessani evankeliumia kiinnitin huomiota siihen, että Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle. Alkukielessä lukee, että Jeesus määräsi, suorastaan pakotti heitä, joten käskeä on ihan oikea suomennos. Jeesus ei antanut opetuslapsille vaihtoehtoa. Heidän oli mentävä.
Tiesikö Jeesus, että myrsky nousee? Näkikö hän ennalta, että opetuslapset joutuisivat hätään? Ja että hädästä seuraisi jotain hyvää?
Hädässä näemme useasti selvemmin. Nimittäin Jumalan avun. Emme ehkä heti ensi kerralla, mutta opimme sen ajan kanssa. Uskon lahjalla voimme nähdä enemmän.
Matteus kertoo hieman aikaisemmin vastaavasta tilanteesta, jossa opetuslapset olivat myrskyssä (8:23-27). Silloin Jeesus oli veneessä mukana myrskyn noustessa, mutta hän nukkui. Opetuslapset olivat yhtä hädissään ja huusivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” Jeesus heräsi, nousi, nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven. Silloin opetuslapset hämmästelivät muiden kanssa: ”Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin.”
Aikaa kului ja opetuslasten ymmärrys kasvoi. Näin päättelemme. He olivat edistyneet uskossa, koska jälkimmäisessä tilanteessa he eivät enää ihmetelleet tapahtunutta, vaan käyttäytyivät näin: ”Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
”Sinä olet todella Jumalan Poika.”
Opetuslapset ymmärsivät vihdoin, että Jeesus oli Jumalan Poika. Ei tarvinnut sanoa, että mikäs mies se tämä on! Myrskyn koettelemukset saivat näkemään, kuka Jeesus todella oli.
Vetten päällä kävellessään Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Minä tässä olen. Sanat olivat opetuslapsille tutut. Samoja sanoja näet käytettiin Jumalasta jo Vanhassa testamentissa: ”Minä olen se joka olen”, sanoo Herra (2. Moos 3:14).
Kun ensimmäiset kristityt lukivat tätä tekstiä ja kuulivat sen jumalanpalveluksissa, he tiesivät heti: tässä ei puhu kuka tahansa, vaan itse Jumalan Poika, ”Hän joka on”. Tätä miestä kannattaa kuunnella. Vaikka kuinka myrskyäisi, hän on myrskyä suurempi. Hänessä ei ole pelkoa.
Joskus – tai aika useinkin – elämämme on kaaosta. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, elämältä katoaa tukeva pohja. Joutuu miettimään, jäänkö minä tähän vain astunko pois, uuteen ja tuntemattomaan. Jäitpä odottamaan olosuhteiden selkiintymistä tai suuntaat uuteen, Jumalan sana on sama: ”Minä olen lähellä. Älä pelkää. Minä se olen.”
Opetuslasten piti mennä myrskyyn. Mitä jos meidänkin? Voiko vene tai laiva täyttää tehtäväänsä, jos se vain odottelee rauhallisesti satamassa? Ei. Sen täytyy lähteä matkaan, vaikeaankin säähän. Kun elämässä puhaltaa rajusti ja on vaikeaa, mitä jos näemme Jeesuksen silloin kirkkaammin? Elämän kaaos paljastaa – kuten opetuslapsille – sen, kuka Jeesus on. Ilman vaikeuksia emme sitä välttämättä näe. Siksi koettelemuksia ei tarvitse pelätä. Juuri niissä Jeesus näyttäytyy. Emme katso myrskyyn, hämäänny siitä, vaan pidämme katseen Jeesuksessa. Hän kutsuu mahdottomaan, kuten Pietaria yli vetten: ”Tule!” Ja jos uskomme horjuu, alamme vajota, hän tarttuu kiinni. Jeesus auttaa hädässä. Saamme kokea samaa kuin kuningas Daavid pelastuttuaan vihollisten käsistä: ”Korkeudestaan hän ojensi kätensä ja tarttui minuun, hän veti minut ylös syvistä vesistä” (Ps. 18:17).
Ps. Tästä saarnasta kuuluu kiitos jumalanpalvelusryhmäläisille sekä erityisesti Sointu Ijäkselle, joka antoi kirjallisesti saarna-aihioita etukäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti