Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
Eräs varakas mies harrasti taidekeräilyä. Hän matkusti poikansa kanssa ympäri maailmaa hankkien mitä arvokkaimpia maalauksia: Picassoa, Van Goghia ja Rembrantia.
Ensimmäinen maailmansota tuli ja poika kutsuttiin palvelukseen. Muutaman viikon kuluttua isä sai sähkeen, jota oli pelännyt: hänen poikansa oli kuollut taistelussa.
Joulu oli ovella. Ainoan poikansa menettänyt mies oli täysin murtunut, elämästä oli kadonnut ilo ja toivo.
Yllättäen joulupäivänä kartanon ovea kolkutettiin. Siellä oli nuori sotilas. Hänellä oli kainalossaan paketti. ”Olin poikasi ystävä, saanko tulla hetkeksi sisään? Minulla on sinulle jotain.”
Nuori sotilas kertoi keskustelleensa usein hänen poikansa kanssa taiteesta. ”Minäkin olen taiteilija”, sanoi nuori mies. ”Tahdon antaa sinulle lahjaksi tämän.”
Kun vanha mies avasi paketin, hän löysi taulun, johon oli maalattu hänen poikansa kuva. Teos ei ollut mestariteos, mutta vanhuksen mielestä se kuvasi hänen poikaansa tarkasti. Hän piti siitä heti ja asetti sen talon arvokkaimmalle paikalle. Picassot ja muut arvotaulut saivat siirtyä sivummalle.
Mies vietti koko joulunsa tarkkaillen lahjaa, jonka hän oli nuorelta sotilaalta saanut. Siitä tuli hänen arvokkain omaisuutensa, enemmän kuin kaikki muut yhteensä.
Kymmenen vuotta myöhemmin hän kuoli. Taidemaailma odotti vesi kielellä tulevaa huutokauppaa.
Mies oli tehnyt testamentin, jonka mukaan huutokauppa piti järjestää joulupäivänä. Siis samana päivänä kun hän oli saanut parhaimman lahjansa, poikansa muotokuvan.
Huutokaupan alkaessa tunnelma oli katossa. Vielä enemmän kuin Hirvaskankaalla, Uuraisilla. Taidekeräilijöitä oli tullut ympäri maailmaa. He olivat valmiina maksamaan tauluista omaisuuksia.
Huutokauppa alkoi maalauksella, jota ei ollut lainkaan listattu myyntiin. Se oli pojan muotokuva.
Meklari pyysi avaushuutoa, mutta huoneen täytti hiljaisuus. ”Kuka tarjoaa 100 puntaa?”, sanaakaan ei sanottu. Pitkän hiljaisuuden jälkeen eräs ostaja huusi: ”Ketä kiinnostaa tuollainen taulu? Se on vain amatöörin maalaus vainajan pojasta. Siirrytään nyt niihin kunnon teoksiin!
Meklari tähän: ”Ei, tämä maalaus pitää myydä ensiksi. Kuka huutaa pojasta?”
Taas hiljaisuutta. Sitten yksi mies, kartanon naapurista, tarjosi 50 puntaa: ”Se on kaikki mitä minulla on. Tunsin pojan ja hänen isänsä, joten ostan mielelläni taulun.”
Meklari kohotti nuijaa ja sanoi: ”Ensimmäinen kerta, toinen ja kolmas, myyty 50 puntaan!”
Yleisöstä kuului pilkallista hörähtelyä ja joku sanoi käsiään hieroen: ”Nyt päästään asiaan!”
Mutta meklari katsoi täpötäyteen saliin ja ilmoitti lakonisesti: ”Huutokauppa on ohitse.”
Kaikki olivat kuin puulla päähän lyötyjä. ”Miten niin ohitse? Täällähän on vielä miljoonien taulut huutamatta?”
Meklari ilmoitti tyynesti: ”Tämä on ihan yksinkertaista. Vainajan testamentin mukaan hän, joka hankkii ensiksi pojan muotokuvan, saa kaiken. Jolla on poika, sille kuuluu kaikki. ”
---
Jolla on poika, sille kuuluu kaikki.
1. Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.”
”On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on.”
Joulun sanoma on, että maailmaan on syntynyt Vapahtaja, Jeesus Kristus, Herra. Hän on Poika, joka tuo mukanaan kaiken: uskon, toivon, rakkauden. Anteeksiannon ja sovinnon. Suhteen elävään Jumalaan. Ikuisen elämän.
Kelpaako meille Poika?
Köyhä lapsi, jonka perheelle ei ollut sijaa majapaikassa. Koditon nasaretilainen saarnaaja, joka liikkui niiden ihmisten keskellä, joita muut karsastivat. Rauhanmies, joka surmattiin julmasti Golgatan ristillä. Riittääkö hän?
Niin herkästi katsomme ohi ytimen. Olemme kuin huutokaupan ostajat, jotka vaativat ”Anna meille heti kunnon tavara!” mutta emme näe pintaa syvemmälle. Huomaamattamme jäämme paljosta paitsi.
Mitä jos saisimme kaiken, kunhan vastaanotamme ensiksi hänet, joka ei näytä maailman silmissä arvokkaalta. Joka on enemmän kuin rakkaan pojan muotokuva vanhalle isälleen.
Jolla on poika, sille kuuluu kaikki.
---
Kirkossa ei ole huutokauppaa mutta vaihtokauppa on. Annamme Jumalalle heikkoutemme ja vääryytemme, hän tuo tilalle armonsa ja hyvyytensä. Nämä kaikki sanotaan julki uskontunnuksessa, jonka nousemme nyt yhdessä lausumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti