13.12.2016

Johdantosanat - tapaninpäivä 26.12.2016


Sisaret ja veljet. 

Tapaninpäivä, ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä, muodostaa vastakohdan ensimmäiselle joulupäivälle. Jumalan pelastussanoma jakaa ihmiset sen vastaanottaviin ja sen hylkääviin, Kristuksen seuraajiin ja hänen vainoojiinsa. 

Toisen joulupäivän aihe on siis vakava. Pelottavakin. Sen tulee herätellä meitä, mutta se ei saa viedä meitä epätoivoon. Kaikki on Jumalan käsissä. Hän ei jätä meitä yksin edes hädän ja kuoleman hetkellä. Ei Stefanosta, ei muita marttyyreita, ei meitä, ei ketään. 

Jeesuksen ja Stefanoksen kohtalo on puhutteleva. Etenkin se koskettaa, että he molemmat rukoilivat surmaajiensa puolesta. Jeesus sanoi: ”Isä, anna heille anteeksi sillä he eivät tiedä mitä tekevät.” Stefanos rukoili myös: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Vaikka heidät molemmat surmattiin rumalla ja väärällä tavalla, viimeisillä voimillaan he tahtoivat antaa anteeksi. Myös Paavali kehottaa meitä Roomalaiskirjeessä tekemään samoin: ”Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko.” 

Tapaninpäivä kutsuu meitä siis rakkauden rintamaan. Julistamme Jumalan valtakuntaa, anteeksiantoa ja parannusta. Muistamme sorrettuja, vainottuja. Rukoilemme maailman puolesta, joka elää ilman Jumalan rakkautta. Rukoilemme sortajien puolesta, että heidän sydämensä kääntyisi elävän Jumalan puoleen. Aivan kuten Paavali sai kokea seurakunnan vainoojana elämänmuutoksen, se on mahdollista myös Kristuksen vihollisille tänä päivänä. 

Kristuksessa Jeesuksessa emme pelkää mitään: emme vainoja emmekä kuolemaa. Meillä on toivo, että kerran toteutuu taivaallinen joulujuhla, jossa ei ole enää mitään vääryyttä. Sitä valtakuntaa kilvoitellen odotamme.   

Jättäytykäämme nyt Kaikkivaltiaan käsiin ja pyytäkäämme, että hänen anteeksiantonsa uudistaisi meidät. Pyydämme, että hän kääntäisi mielemme ottamaan vastaan rakkauden, joka näkyy hänen Pojassaan Jeesuksessa. Rukoilkaamme yhdessä vääryyksiämme anteeksi näin sanoen:

[Lähteet evankeliumikirja ja Sini Jokisen blogi http://kirkonopas.blogspot.fi/2014/12/tapaninpaivan-saarna-nokian-kirkossa.html]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti