Tervetuloa jouluaattokirkkoon! Suuri juhlamme on käsillä. Vietämme jouluaattoa, Vapahtajamme syntymäjuhlan edeltävää iltaa. Juhlimme häntä, joka tuli vapauttamaan kadoksissa olleen ihmiskunnan epätoivosta, pimeydestä ja synnin vallasta. Juhlimme häntä, joka toi maailmaan valon, toivon ja ilon. Rukoilemme, että voisimme tänäkin joulua kokea sitä samaa iloa kuin idäntietäjät nähdessään Betlehemin tähden: ”Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo.” Ja sitä samaa kiitosta kuin kedon paimenet nähtyään seimen lapsen: ”he palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet.”
Jotta voisimme lähteä joulunviettoomme anteeksiannetuin sydämin, kiitollisina ja joulurauhan saattelemana, tunnustakaamme syntimme hiljaa sydämissämme näin sanoen:
---
Suuri juhlamme on käsillä. Vietämme jouluaattoa, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen, syntymäjuhlaa edeltävää iltaa. Herra on lähellä. Sen kertovat sytyttämämme neljä kynttilää ja laulamamme alkuvirsi: ”Nyt syttyy neljäs kynttilä, jo joulu sarastaa. Me odotamme Jeesusta, hän kaikki pelastaa.”
Virressä 415 lauletaan: ”Kaipauksesta lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.” Tämä tunne, selittämättömän kaipauksen tunne, ajaa meitä Jumalan luokse. Tänäänkin. Kaipaus Jumalaan ajaa meitä etsimään viatonta seimen lasta, joka on tuonut Jumalan rakkauden keskuuteemme. Kaipaus ajaa meidät liikkeelle etsimään rauhaa, joulurauhaa. Etsimme kaipuun silmin taivaalta, oman elämämme taivaalta, sitä johtotähteä, joka johtaisi meidät elämän salaisuuden äärelle. Etsimme sitä samaa lupauksen tähteä kuin idäntietäjät aikanaan. Monesti murheemme, surumme ja maailmallisuutemme tuovat niin synkkiä pilviä eteemme, ettemme kunnolla näe oppaaksemme sytytettyä tähteä. Oma itsekkyytemme ja välinpitämättömyytemme sumentavat näkömme pelastuksen taivaalle. Kaipaamme Jumalalta usein selkeämpää merkkiä, tuikkivampaa tähteä. Huokailemme pimeän Pohjolan taivaalle: ”Missä olet Herra, Jumala?”
Riittävä ja ainoa merkki meillä on kuitenkin Jeesuksessa Kristuksessa, seimen lapsessa. Muuta merkkiä ei tarvita, muuta merkkiä ei tule. Hänessä Jumala tuli lähellemme, kuten Jeesuksen toinen nimi Immanuel ilmaisee: ”Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Jouluna juhlimme Jeesusta. Häntä, joka tuli vapauttamaan kadoksissa olleen ihmiskunnan epätoivosta, pimeydestä ja synnin vallasta. Jumala ei tullut maailmaan valepuvussa, vaan hän tuli ihmiseksi, joka oli lihaa ja verta. Hän ei ilmestynyt kuninkaan hoviin täysikasvuisena kuninkaanpoikana, vaan hän syntyi pieneksi lapseksi vaatimattomaan talliin Betlehemiin. Hän syntyi avuttomaksi lapseksi, joka tarvitsi vanhempiensa hellää hoivaa ja syliä.
Jumala on tullut Pojassaan pieneksi, nöyräksi ja vaatimattomaksi, jotta mekin uskaltaisimme olla sitä Kaikkivaltiaan edessä. Jeesus-lapsi asetti meille esimerkin. Meitäkin kutsutaan Jumalan yhteyteen ja siihen, että turvaisimme Jumalaan kuin vastasyntynyt Jeesus vanhempiinsa. Meitä kutsutaan myöntämään pelkomme, häpeämme ja oman riittämättömyytemme. Jumala saa olla Jumala, me taas saamme olla pieniä ja epätäydellisiä ihmisiä. Tätä lohdullista ihmisen osaa me tänäkin jouluna harjoittelemme seimen ihmeen edessä.
Jotta voimme lähteä puhtain mielin, anteeksiannetuin sydämin, kiitollisina ja joulurauhan saattelemana viettämään joulujuhlaamme, niin tunnustakaamme ensiksi syntimme näin sanoen:
---
Sisaret ja veljet tervetuloa yhteiseen jouluaattokirkkoomme. On aika ilon ja rauhan.
Iloa ja rauhaa... näitä lahjoja ei ole helppo löytää kiireisessä ja levottomassa maailmassamme. Se on varmasti meille kaikille yhtä vaikeaa, papillekin. Iloitsen siitä, että meitä on näin monta, jotka haluamme aloittaa joulunviettomme juuri täältä. Kirkko on paikka, josta haemme iloa ja rauhaa, joulunsanomaa ja hyvää tahtoa ihmisten kesken. Täällä on hyvä olla. Täältä on hyvä jokaisen lähteä viettämään joulua valitsemallaan tavalla. Kenenkään ei tarvitse olla yksin, Jumalan perheväki on koolla nyt (rohkeimmat voivat jopa kääntää päätään ja tervehtiä vieressä oleviaan). Ja nekin, jotka ovat kodeissaan yksin, Herra on heidän kanssaan. Onnellinen on se, joka tämän pyhyyden läsnäolon elämässään ymmärtää.
Rukoilkaamme joulurauhaa sydämiimme hiljaa näin:
---
Lauloimme virrestä: ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan.”
Joku saattoi siellä kirkonpenkissä harmitella, että miksi tämänkin virren sanoja mentiin muuttamaan. Koemme tutut sana niin pyhiksi, että toisiin on vaikea tottua. Mutta ei niin pahaa, jottei jotain hyvää. Uusissa sanoissa on nimittäin tärkeä opetus joulun sanomasta.
Vanhat sanat puhuvat siitä, mitä ihminen etsii joulussa: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan.” On kysymys ihmisen omasta virittäytymisestä jouluun. Laulun suunta on alhaalta ylös: ihmisen katseesta Jumalan suuntaan.
Uudet sanat eivät puolestaan lähde ihmisen valmistautumisesta. Niissä viitataan joulun lapseen, joka ei tuo valtaa tai kunniaa ihmisille lahjanaan: ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan.” Laulun suunta on ylhäältä alas: Jumalan katseesta pieneen ihmiseen.
On hyvä, että meillä on nämä kaksi lauluversiota, sillä molempia tarvitaan. Tarvitaan valmistautumista jouluun, jota olemme kukin eri tavoin tehneet. Lahjat, kortit, siivoaminen ja ruuan valmistaminen saavat kuulua kuvaan. Tämä kaikki on itsensä virittämistä jouluun.
Toiseksi tarvitaan se kaikkein tärkein: joulun suurin lahja on siinä, mitä taivaasta annetaan. Tärkein suunta on ylhäältä alas laskeutuva armo. Jeesus laskeutui alas taivaasta parhaaksi joululahjaksemme.
Olemme tulleet tänään kirkkoon nimenomaan siksi, että voisimme kokea näitä molempia: mielen virittäytymistä jouluun ja sitä, että ottaisimme vastaan sen, mitä ylhäältä annetaan. Katseemme on ylös. Jumala puolestaan katsoo meitä rakastavasti alas.
Jotta voimme lähteä joulunviettoomme nämä molemmat ilmansuunnat kunnossa, tunnustakaamme syntimme Jumalalle hiljaa sydämissämme näin sanoen:
(Viimeisen kokonaisuuden ajatukset suoraan kirkkoherra Tuomo Lindgreniltä)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti