Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
6.9.2016
Johdantosanat - jouluaamu
Tämä on se aamu, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa Juudaan maalla.
Tämä on se juhla, jona joulutähden taivaallinen valo valaisee pimeän maan
ja enkeli tuo sanoman Vapahtajan syntymästä.
Tämä on se aamu, jona ihmisen sovituksen ja anteeksiannon ikävä, ilon ja rauhan ikävä,tulevaisuuden ja toivon ikävä saa vastauksen. Profeettojen ennustukset ovat toteutuneet, Vapahtaja on keskellämme.
Tämä on se aamu, jona kristikunta käy rukoukseen Jeesus-lapsen seimen äärelle,
ja yö väistyy.
”Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.” Meille on syntynyt Vapahtaja, Kristus, Herra. Hän on avannut meille tien Jumalan yhteyteen. Kiitos olkoon siitä Jumalalle! Kumartukaamme Vapahtajamme seimen ääreen tunnustamaan hänelle syntimme hiljaa sydämissämme näin sanoen:
---
Lauloimme virrestä: ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan.”
Joku saattoi jo siellä kirkonpenkissä harmitella, että miksi tämänkin virren sanoja mentiin muuttamaan. Koemme tutut sanoitukset niin pyhiksi, että toisiin on hankala tottua. Mutta ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin. Uusissa sanoissa on nimittäin tärkeä opetus joulun sanomasta.
Vanhat sanat puhuvat siitä, mitä ihminen etsii joulussa: ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan.” On kysymys ihmisen omasta virittäytymisestä jouluun. Laulun suunta on alhaalta ylös: ihmisen katseesta Jumalan suuntaan.
Uudet sanat eivät puolestaan lähde ihmisen valmistautumisesta tai hartaudesta. Niissä viitataan joulun lapseen, joka ei tuo valtaa ja kunniaa ihmisille lahjanaan: ”Ei valtaa, kultaa, loistoa tuo joulu lahjanaan.” Laulun suunta on tässä ylhäältä alas: Jumalan katseesta pieneen ihmiseen.
On hyvä, että meillä on nämä kaksi lauluversiota, sillä molempia tarvitaan. Tarvitaan valmistautumista jouluun, jota olemme kukin eri tavoin tehneet. Lahjat, kortit, siivoaminen ja ruuan valmistaminen saavat kuulua kuvaan. Tämä kaikki on itsensä virittämistä joulujuhlaan.
Tämän lisäksi tarvitaan se tärkein: joulun suurin lahja on siinä, mitä taivaasta annetaan. Tärkein suunta on ylhäältä alas laskeutuva Jumalan armo. Jeesus laskeutui alas taivaasta parhaaksi joululahjaksemme.
Olemme tulleet tänään kirkkoon nimenomaan siksi, että voisimme kokea näitä molempia: mielen virittäytymistä jouluun ja sitä, että ottaisimme vastaan sen, mitä ylhäältä alas annetaan. Katseemme on ylös ja Jumala puolestaan katsoo meitä rakastavasti alas.
Jotta voisimme lähteä joulunviettoomme nämä molemmat ilmansuunnat kunnossa, niin tunnustakaamme syntimme Jumalalle hiljaa sydämissämme näin sanoen:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti