Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
6.9.2016
Johdantosanat - 3. adventtisunnuntai
3. adventin otsakkeena on: ”Tehkää tie kuninkaalle.” Päivän keskushenkilönä on Johannes Kastaja, Jeesuksen tien raivaaja. Hänen esimerkkinsä mukaan mekin raivaamme tietä Jeesukselle. Sitä tarvitaan etenkin näin joulunaikana.
Valmistamme sydämissämme tien Herralle, jotta hän pääsee koskettamaan sydämiämme. Raivaamme esteet Herran tieltä, jotka estävät näkyvyytemme siihen talliin, jossa seimen lapsi on syntynyt. Raivaamme tietä omahyväisyydeltä, pinnallisuudelta ja liialliselta yltäkylläisyydeltä, jotta tie olisi tasainen perinteiselle joululle. Joululle, jossa pääosassa on Jeesus Kristus. Joululle, jossa vallitsee hyvä tahto ihmisten kesken. Joululle, jossa yhteys toisiin ja Jumalaan on tärkeämpää kuin aineellinen hyvä. Tällaista joulumieltä Jumalalta pyydämme.
Jotta voimme lähteä puhtain sydämin niin ehtoolliselle kuin vajaaseen kahteen viikkoon ennen joulua, pyydämme Jumalalta anteeksiantoa ja vapautusta mielemme vankiloista. Tunnustakaamme hänelle syntimme hiljaa mielissämme näin sanoen:
---
Kolmas adventtisunnuntai muistuttaa meitä, miten tärkeää jouluun valmistautumisessa on kiinnittää katse uskomme kohteeseen: Jeesukseen Kristukseen. Juuri hänelle, joulun Herralle, meidän tulisi raivata elämässämme tilaa. ”Tehkää tie kuninkaalle” on osuvasti tämän kirkkopyhän otsakkeena. Se on hyvä sana joulun alla, ja muutenkin, kaiken niin kovin turhankin sälän keskellä.
Johannes Kastaja oli Jeesuksen tien raivaaja. Hän oli itse merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit. Samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle ja tuo mukanaan kaikki pelastuksen lahjat. Jeesus on hengessään läsnä.
Nyt adventtiaikana Herra Jeesus sanoo seurakunnalleen: »Katso, minä tulen pian.»
Kulkiessamme kohti suurta juhlaa hylätkäämme kaikki, mikä estää elämämme uudistumisen. Vapahtaja tahtoo tulla Herraksemme. Saamme turvautua hänen armoonsa ja pyytää hänen nimessään syntejämme anteeksi yhteen ääneen näin rukoillen:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti