Johdantosanat - 2. sunnuntai loppiaisesta

Olemme joulunaikana kattaneet kertomukset Jeesuksen syntymästä, ympärileikkauksesta, temppelissä olleesta 12-vuotiaasta Jeesus-pojasta ja idäntietäjien vierailusta. Viime pyhänä puhuttiin Jeesuksen kasteesta ja samalla omastamme. Tänään katsahdamme Jeesuksen ensimmäiseen ihmetekoon, veden muuttamisen viiniksi Kaanan häissä. Siirrymme Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jumalan suuret teot alkavat toden teolla näkyä hänen Pojassaan.       

Joulun valkea liturginen väri on vaihtunut vihreään. Vihreä on toivon ja iankaikkisen elämän väri. Samalla se on kasvun, elämän ja arjen väri. 

Vihreä väri ja päivän teema ”Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa” kutsuvat meitä panemaan toivomme Vapahtajaan. Meitä kutsutaan kasvamaan kristittyinä arjessamme. Aivan kuten Jeesus aloitti kasteensa jälkeen julkisen toimintansa, meitäkin kehotetaan kasteemme nojalla toimimaan Jumalan valtakunnan työssä. Jalkamme ovat tukevasti maassa, mutta sydämemme taivaassa. Arjen tekomme ja sanamme osoittavat sen, kenen puolella tässä maailmassa seisomme: Jumalan vai hänen vastustajansa? Rakkauden vai välinpitämättömyyden? Rauhan vai epäjärjestyksen?

Olemme Jumalan kasvojen edessä pyytämässä häneltä virvoitusta hengellemme, sielullemme ja ruumiillemme. Olemme tulleet kuulemaan hänen sanaansa ja kiittämään häntä hänen armostaan ja uskollisuudestaan. Jumala on pyhä ja me olemme syntisiä. Tunnustakaamme hänelle syntimme ja rukoilkaamme anteeksiantoa yhteen ääneen näin sanoen:

---
Tämän pyhän  raamatuntekstit puhuvat samasta aiheesta: janosta ja sen sammuttamisesta. Kehomme tarvitsee vettä – ilman sitä ei ole elämää. Samoin kasvit. Mikään ei kasva ilman veden voimaa. Elämä alkaa vedestä. Ihminenkin viettää ensimmäiset yhdeksän kuukautta lapsiveden ympäröimänä.

Mutta on olemassa myös toisenlaista janoa ja toisenlaista vettä. Sellaista mitä sielu tarvitsee. Tämä hengellinen jano on tuonut meidät kirkkoon. Psalmissa sanotaan: “Minun sieluni janoaa Jumalaa, elävää Jumalaa” (42:3). Maailmamme pinnallisuus ja kaikki sen turha “höttö” jättää sisimpämme tyhjäksi. Tyhjistä kaivoista on huono ammentaa. Siksi tarvitsemme viikottain yhteistä kirkkokeidasta, jossa meidät ravitaan: “Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Milloin saan tulla temppeliin, astua Jumalan kasvojen eteen?” (Ps 63:2; 42:3).

Kastevesi on myös elämän lähde. Se on meille kristityille elämää antavaa vettä, koska siinä lahjoitetaan iankaikkinen elämä. Jumalan lapsiksi kastettuina meillä on oikeus tulla taivaan Isämme eteen. Saamme kiittää häntä, tuoda hänelle ilomme ja huolemme, suunnitelmamme ja yhteiset asiamme. Saamme rukoilla häneltä johdatusta ja uutta voimaa elämäämme. Jumala puhuttelee meitä sanallaan ja kutsuu meitä ehtoollispöytään. Hän tarjoaa meille anteeksiantoaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden. Näin saamme tunnustaa hänelle syntimme yhteen ääneen näin sanoen:

---
Jeesus ei jäänyt ainostaan pieneksi joulunlapseksi. Hän kasvoi aikuiseksi ja rupesi toimimaan Jumalan valtakunnan eteen. Hänessä me näemme Jumalan suuret teot. Niitä ihmettelemään meidät on kutsuttu. Tänäänkin. 

Meidät on kastettu kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Kasteessa Jumala yhdisti meidät itseensä ja toisiimme. Me kuulumme yhteen. Jumala on aina ollut Isämme,
silloinkin, kun kielsimme hänet, silloinkin, kun tieten tahtoen kuljimme omia teitämme, silloinkin, kun erilaisissa elämänvaiheissa ajauduimme hänestä kauas.
Tänään muistamme kastettamme ja Jumalan uskollisuutta.

Tahdomme palata takaisin Isän luo ja tunnustaa hänelle eksymisemme yhteen ääneen näin rukoillen: