Johdantosanat - 1. sunnuntai pääsiäisestä

Pääsiäisen riemujuhla jatkuu – Kristus on ylösnoussut, totisesti hän on ylösnoussut! 

Tämän ilosanoman todistajiksi meidät kaikki on kutsuttu. Kaste liittää meidät Herraamme: se liittää meidät hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Kristuksen työ ei siis ole tapahtunut vain ulkopuolellamme, vaan se tapahtuu meissä. Joka ikinen päivä. Meidän tähtemme. 

Tätä todellisuutta tahdomme opiskella syvällisesti. Haluamme kasvaa kristittyinä. Jumalan armon avulla otamme Heprealaiskirjeen kehotuksen vastaan: ”Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo” (Hepr. 6:1, 3).

Jotta menisimme eteenpäin, meidän tulee kaivata Jumalan sanaa ja hänen sakramenttejaan. Yhtä suurella innolla kuin vastasyntynyt hamuaa ravintoa ja vanhempiensa huomiota, niin meidänkin tulisi tehdä Herran suuntaan. Tarvitsemme taivaan rukihista leipää, joka tuo meille elämän, ikuisen elämän. Tämä leipä on Jeesus Kristus. Edellä veisaamamme virsi osasi meille tämän osuvasti kertoa: ”Oi Kristus, leipä makea, nyt tule leiväksemme. Pois perkaa hapantaikina, pois saasta sydäntemme. Anna meille itsesi aina sielun ruoaksi, niin elämme (96:7).

Oman heikkouden ja vajavaisuuden tunnustaminen on tie Isämme luo. Se on tie kristittynä kasvamiseen. Jotta siis voimme käydä vastaanottavaisin mielin sanankuuloon ja valmistautua Herramme ehtoolliseen, niin tunnustakaamme syntimme yhteen ääneen näin sanoen: 

---
Opetuslasten tavoin olemme tulleet kokoon yläsaliin, Toivakan kirkkoon. Jumala yksin voi tehdä kuolleesta elävän, luoda kaaokseen järjestyksen ja tuoda pimeyteen valon. Hän voi myös kääntää pelon rohkeudeksi, epäuskon uskoksi. Kiitos, että Tuomas sai epäillä ja sinä herätit hänessä uskon. Kiitos, että mekin saamme epäillä ja arkailla, mutta sinä lopulta ilmoitat itsesi ja johdat meitä rakkauteen, jossa ei ole pelkoa tai rangaistusta. 

Olemme astuneet uuteen kuuliaisuuteen. Jeesuksen risti ja ylösnousemus pistävät meitä tutkimaan sydäntemme, ei siksi koska joku siihen pakottaisi, vaan siksi että Jumalan rakkaus on koskettanut meitä. Emme voi enää elää ehdoin tahdoin synnissä, jos kerran on Kristus on ne Golgatalla sovittanut. Tähän armoon uskoen polvistumme nyt Herran eteen hiljaa näin rukoillen:  

---
Vietämme sanan jumalanpalvelusta, messuun verrattuna karua jumalanpalvelusta, johon ei kuulu edes kyrietä, gloriaa eikä kiitosvirttä. Luettu ja saarnattu Jumalan sana on keskeisellä paikalla. 

Sunnuntain latinankielinen nimi Quasimodogeniti kertoo meille hauskalla tavalla ohjeen, miten keskittyneesti tulee suhtautua Jumalan sanaan. Niin kuin vastasyntyneet lapset äidinmaitoon! Hehän vain hamuavat äidin rintaa saadakseen tätä heille sopivaa ravintoa, josta kasvaa ja kehittyy. Näin suurella halulla emme ole, me niin kovin aikuiset, jotka tarkoin tiedämme ruokavaliomme, suhtautuneet Jumalan sanaan. Nyt käymme Herran eteen tunnustamaan tämän huonoutemme ja kaikki muutkin syntimme: