Saarna pitkäperjantai 14.4.2006

Matt. 27:33-54
Kun he tulivat paikkaan, jota kutsutaan Golgataksi, Pääkallonpaikaksi, he tarjosivat Jeesukselle juotavaksi viiniä, johon oli sekoitettu sappea. Hän maistoi sitä, mutta ei halunnut juoda.
    Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: »Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas.» Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.
    Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: »Sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, jos kerran olet Jumalan Poika. Tule alas ristiltä!» Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan - pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika.» Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan.
    Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: »Eeli, Eeli, lama sabaktani?» Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat siellä olevista sanoivat: »Hän huutaa Eliaa.» Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: »Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen.» Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
    Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
    Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: »Tämä oli todella Jumalan Poika!»

Kidutusta. Sortoa. Kärsimystä. Sairautta. Vuosikausia loppumatonta kidutusta, sortoa, kärsimystä ja sairautta. Hylkäämistä. Menetystä. Pilkkaa. Vuosikausia toistuvaa hylkäämistä, menetystä ja toisten pilkkaa. 

Tätä on ollut monen ihmisen elämä. Valitettavan monen elämä. Historian kuluessa monet yksilöt ja jopa kokonaiset kansat ovat joutuneet kärsimään näin hirvittävällä tavalla. Pahinta heidän kärsimyksessään on ollut se, ettei se ole kestävät ainoastaan lyhyttä hetkeä. Se ei ole kestänyt vain paria päivää, viikkoa, kuukautta tai edes vuotta. Fyysinen ja henkinen kärsimys on kestänyt useita vuosia. Kymmeniä vuosia. Monet ovat viruneet ankeassa vankisellissään suuren osan elämästään. Monet ovat tehneet pakkotyötä Siperiassa tai muualla äärimmäisessä kylmyydessä, epäpuhtaudessa ja aliravitsemuksessa. Heidän elinolosuhteensa ovat olleet epäinhimilliset. Heille ei ole ollut minkäänlaista ihmisarvoa tai -oikeutta. Heillä ei ole ollut toivoa vapautumisesta julmien sortajien kynsistä. Muutamia ihmepelastumisia on toki tapahtunut, mutta sitäkin useimpia on odottanut vääjäämätön kohtalo – tuskallinen kuolema. Kuolema viattomana. Kuolema syyttömänä. Kuolema suojattomana. Kuolema hylättynä ja yksin.

Nämä ihmiskohtalot eivät kuulu pelkästään historian lehdille. Hyvinvoinnin keskellä ja demokraattisessa oikeusvaltiossa me niin usein unohdamme, että kaikkialla asiat eivät suinkaan ole näin hyvin. Voi, kuinka vaikeaa onkaan tajuta inhimillinen kärsimys itsensä ulkopuolella! Sitä ei voi kunnolla sisimmässään kokea, vaikka televisioruudut tuovat tämän kuvan aivan meidän silmiemme eteen. Olemme turtuneet. Emme välitä. Suojelemme itseämme, jotta meidän ei tarvitsisi ajatelle liikaa asioita. Liika on ollut liikaa. Mutta tämä ei poista sitä, etteikö viatonta kärsimystä tapahtuisi. Emme saisi unohtaa. Tälläkin hetkellä nimittäin monet ihmiset kärsivät käsittämätöntä vääryyttä julmureiden käsissä. Monet kokevat kipua, joka ylittää inhimillisen sietokyvyn. Tälläkin hetkellä, raamatunaikaisella viidennellä hetkellä, monet taistelevat vuosikausia jatkuneen sairauden kynsissä. Monet yrittävät juuri nyt parantua syvistä haavoista, joita jatkuvat menetykset ja hylkäämisen kokemukset ovat heissä aiheuttaneet. Niin monet kärsivät pilkkaa, vääryyttä ja häpeää. Nämä ihmiset elävät pimeydessä. Koko heidän maailmansa on pimeyden alla.

Pysähtyessämme näiden ihmiskunnan julmuuksien edessä, on rehellisesti todettava, että Jeesuksen kärsimykset sijoittuvat korkeintaan keskiluokkaan. Hänen fyysiset kipunsa eivät mitenkään vastaa ihmiskunnan eniten kärsineiden ihmisten kipuja. Hänen pahoinpitelynsä ja ruoskimisensa eivät tuntuneet loputtomilta, ne kestivät muutaman hetken. Voidaan jopa sanoa, että roomalaiset tekivät Jeesukselle eräänlaisen palveluksen kurittaessaan hänet henkihieveriin: ristille joutuessaan hän oli jo niin heikossa kunnossa, ettei hän kestänyt kauan elossa. Jeesus kuoli noin kuudessa tunnissa. Monet ristiinnaulitut kituivat sen sijaan äärimmäisissä kivuissa ristillä päiväkausia, ennen kuin armelias kuolema heidät niistä vapautti. Todennäköisesti Jeesuksen rinnalle olleet ryövärit kokivat tämän kohtalon. Oman painon aiheuttama tukehtuminen päästi heidät kivuistaan. Nöyryytys oli ohi. Häpeä oli kaikonnut. Eikä kipua enää ollut.

Fyysisessä ja inhimillisessä mielessä Jeesuksen kärsimystiessä ei ole siis mitään ihmeellistä. Lukuisat ihmiset ovat kulkeneet samankaltaisen tien, jotkut vielä pahemmankin. Jeesuksen kärsimystie hänen vangitsemisestaan kuolemaan kesti muutamia päiviä. Hän ei joutunut kärsimään vuosikausia. Hän ei joutunut kamppailemaan hengestään loputtomiin. Häntä voitiin häpäistä ainoastaan hetken, pilkkaajien sanat osuivat häneen silmänräpäyksen verran. Nopea kuolema hänet vapautti ja Isä kutsui hänet luokseen. Kuolema oli hänelle voitto.

Mutta mikä sitten tekee Jeesuksen kärsimystiestä niin erikoisen? Miten se kohoaa kaiken inhimillisen kärsimyksen yläpuolelle? Vastaus löytyy Jeesuksen kantamasta taakasta. Vastaus löytyy ihmiskunnan pahuudesta ja synnistä. Vastaus löytyy hänestä: Jumalan Pojasta, joka tuli kantamaan maailman synnin.

Kulkiessaan kärsimystietään Jeesus tunsi ruumiissaan ja sielussaan koko ihmiskunnan taakan. Kuvitelkaa koko ihmiskunnan taakan. Hän sai kokea, miltä kaikki maailman kärsimykset tuntuivat. Jokaisen viattomasti kärsineen ihmisen kokemukset välähtivät hänen silmiensä edessä. Jokaisen kidutetun, sorretun, pilkatun kokemukset pureutuivat hänen tajuntaansa. Jokainen ihmiskunnan pilkan sana, joka on lausuttu tai tullaan lausumaan, kuului Jeesuksen korvissa jatkuvana. Ihmisten epätoivo, jokaisen ihmisen kokema epätoivo, oli Jeesuksen kannettava kärsimystiellä. Jeesus kantoi pahuuden. Hän kantoi ja tunsi kaikkien julmureiden, diktaattoreiden ja väärintekijöiden pahuuden. Hän imi itseensä heidän syntinsä ja pahat tekonsa. Tämä kaikki oli lastattu Jeesuksen harteille. Hänen sieluunsa ja sydämeensä. Hänen koko olemukseensa. Tämä kaikki teki hänen kärsimisestään ainutlaatuisen. Hän kärsi jokaisen ihmisen puolesta, yhdessä ja erikseen. Meidän puolesta. Meidän esi-isiemme puolesta. Meidän lastemme puolesta. Kaiken menneen ja tulevan puolesta. Mikään inhimillinen tuska ei mennyt hänen ohitseen. Hän kantoi kaiken. Hän tunsi kaiken. Hän näki kaiken.

Rakkaimpien hylkääminen on ehkä vaikeinta, mitä ihmiselle voi sattua. Vihollisen pilkka ja väärät teot ovat helpompia kestää, koska ne tulevat ihmiseltä, joka ei ole alun perinkään rakkautta osoittanut. Ne tulevat ihmiseltä, jota ei tunne ja jolle ei ole paljastanut syvimpiä tunteitaan. Mutta rakkaimman kohdalla on toisin. Hylkäys tulee silloin suunnalta, jolta se ei pitäisi. Tämä sattuu. Tämä raatelee. Tämä jättää arvet. Jeesus koki tämän saman, rakas Isä hänet hylkäsi. Tai niin hän ainakin koki: Jumalani, Jumala, miksi minut hylkäsit. Taivaan Isä, jolla hänellä oli lähin yhteys, lähempi yhteys kuin kellään on ollut mihinkään ja milloinkaan, petti hänet. Tämä sattui Jeesuksen. Samalla hän kantoi kaikkien saman kokeneiden taakan. Jokainen hylätty, satutettu, petetty sai hänessä kasvonsa. Hän tuntee hylkäyksen. Hän tuntee meidät. Tästä ristiinnaulitusta me saarnaamme: Jumalan Pojasta, joka tuli ihmiseksi ihmisten keskellä, jotta Jumala voisi meitä ymmärtää. Jotta meillä olisi tie Jumala luokse.