Saarna loppiainen 6.1.2015

Matt. 2:1-12
Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme." Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. "Juudean Betlehemissä", he vastasivat, "sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
      - Sinä, Juudan Betlehem et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
      sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia."
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. "Menkää sinne", hän sanoi, "ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä." Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Siunasin lauantaina isoisäni Juhani Partasen haudanlepoon Kuopiossa. Hän oli sotiemme veteraani, astui palvelukseen 17½ vuotiaana.  

Kun mietin hänen elämäänsä, ajattelin myös tuota sota-aikaa. Nuoret pojat lähtivät kohti tuntematonta puolustamaan maataan. Mitä jos he eivät olisi lähteneet? 

Loppiaisena muistamme idäntietäjiä, jotka matkustivat kaukaa kohti tuntematonta tapaamaan Jeesus-lasta. Mitä jos he eivät olisi lähteneet?   

Vietämme tänään koko kristikunnan suurta juhlaa, loppiaista. Olemme tulleet yhdessä kumartamaan maailman valoa, Jeesusta. Mitä jos emme olisi lähteneet?

Maailma näyttäytyisi kovin erilaisena, jos veteraanisukupolvi ei olisi vastannut haasteeseen ja lähtenyt liikkeelle. Millaisessa Suomessa eläisimme vuonna 2015?  

Entäs idäntietäjät? Jos he eivät olisi lähteneet matkaan, olisivatko he kenties koskaan kuulleet Jeesuksesta? Ainakaan he eivät olisi voineet kertoa Jeesuksesta perheelleen tai omalle kansalleen. Ilman idäntietäjiä kristillisessä uskossa ei olisi niin vahvaa kokemusta siitä, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Idäntietäjät muistuttavat kirkon lähetystehtävästä. Joulun ilosanoma kuuluu kaikille. 

Mitä olisi loppiaisen juhla, jos Toivakan seurakuntakodille ei olisi tullut tänään ketään? Kukaan ei olisi jaksanut lähteä aamulla liikkeelle? 

Liike kuuluu elämään. Se kuuluu uskoon. Veteraanisukupolvi lähti ylipäällikön merkistä liikkeelle. Yhdessä toimien maata ja sen arvoja puolustettiin. Usko kantoi.    

Idäntietäjät näkivät merkin taivaalla, tähden, ja kulkivat sen johtamina. Uskon varassa. 

Kellot ovat meille kutsumerkki jumalanpalvelukseen. Uskon avulla otamme vastaan ehtoollisen. Leivässä kohtaamme krusifiksin, ristinmerkin, joka johtaa meitä ajallisesta elämästä iankaikkisuuteen.    

Veteraanisukupolvi, idäntietäjät ja Toivakan seurakunta. Kaikki liikkeellä ja lähetettyjä. Usko kutsuu meitä lähtemään. Usein myös kohti tuntematonta. Se ei ole aina helppoa. Ei ollenkaan. Se ei ollut sitä veteraaneille, ei idäntietäjille eikä meille. Paikalle jääminen ja toimettomaksi heittäytyminen saattaa tuntua mukavammalta. Se on kuitenkin harvoin kestävä ratkaisu. Mihinkä sinut lähetetään? Mihin meidät seurakuntana lähetetään pyhässä ja arjessa? Näemmekö annetun merkin, kuljemmeko uskossa, teemmekö asioita yhdessä?  
Loppiaisen virsi kutsuu meitä rukoukseen: ”Sama kirkas tähti täällä yhä meitä valaisee, Betlehemin seimen päällä maailmalle säteilee. Tunnet tähden kirkkaimman, se on sana Jumalan. Sanan valossa nyt meitä, Jeesus armas, kasvata. Harhateille eksyneitä luoksesi näin johdata. Anna kirkas tähtesi kaikkialle valoksi” (46:2-3).     

Mietimme tänään myös Toivakan seurakunnan jumalanpalveluselämää. Liike on messun ytimessä: palaamme sanan ja ehtoolliseen ääreen ja lähdemme taas maailmaan palvelemaan. 

Idäntietäjät avasivat arkkunsa ja antoivat Jeesukselle kalliita lahjoja. Tämä ei ole meille ihmisille yleistä: haluamme pitää arkkumme suljettuina, koota varastoon, säilyttää, pitää itsellämme niitä etuuksia, joita olemme elämässä saavuttaneet. Jumala toimii toisin. Jumalan perusominaisuus on itsensä antaminen, lahjoittava rakkaus. Jumala antaa jatkuvasti itsensä, lahjoittaa ja lähettää. Jeesuksen avulla voimme toimia kuin idäntietäjät ja avata omat arkkumme, sydämemme, ja antaa lahjamme ja aikamme hengellisen yhteisömme käyttöön. Toivakan seurakunta tarvitsee lahjojasi. Tarvitsemme sitä, että osallistut jumalanpalveluselämään omana itsenäsi. Jumala lähettää, seurakunta liikkuu. Lähetystyötä tekevä seurakunta on elävä, kristillinen seurakunta. 

Kaikessa on kyse jakamisesta, kuten toinen loppiaisvirsi sen kertoo: ”Jeesus, kirkas tähteni, aamunkoitto Jaakobista, tahdon antaa lahjaksi, mitä vain on antamista. Kaikki armoa on vain. Tahdon antaa mitä sain. Uskon, lahjan kalleimman, sinulta sai sydämeni. Käyttöösi nyt luovutan, Herra, kaikki jäseneni. Pyhitä siis ruumiini eläväksi uhriksi... Jeesus, auta uhraamaan niin kuin viisaat itämaan... Anna meidät maailmaan lahjojasi jakamaan” (VK 47).