Saarna konfirmaatio 14.8.2016

Mark. 8:34-37 
Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?

Ensi yönä selviää kuka on planeettamme nopein ihminen. On miesten 100 metrin olympiafinaali. 

Kristillistä elämää voi verrata juoksuun. Se ei tosin ole mikään 10 sekunnin sprintti, vaan ennemminkin maraton, pitkän matkan kestävyyslaji. Olemme matkalla. Pitkällä matkalla. Iäisyysmatkalla. 

Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Kristillisessä uskossa ei ole kyse sattumanvaraisesta kulkemisesta, ”haahuilusta”, vaan sillä on päämäärä.  Seuraamme Jeesusta. Hänen kanssaan tahdomme päästä kotiin kerran. Välillä kävellään, välillä hölkätään, joskus kiihdytetään kunnolla. Myös ryömiminen ja polvistuminen tulevat ennen pitkää tutuksi. Elämäntie ei ole suinkaan aina helppo. Mutta tämä on se tie, jolle meitä kutsutaan. 

Jeesuksen seuraamisesta on päätettävä joka päivä. Siksikin se on kestävyysmatka. Siihen annetaan eväitä kasteessa, rippikouluaikana, tänään konfirmaatiomessussa. Teiltä, nuoret, kysytään alttarilla kohta tätä asiaa. Sitä, että tahdotteko seurata Herraa: ”Tahdotteko Jumalan armon avulla osoittaa kristillisen uskon todeksi elämässänne?” 

Mutta mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”

Itsensä kieltäminen ei tarkoita itsensä mitätöimistä. Ei. Se merkitsee rimpuilemista irti liian itsekeskeisestä elämäntavasta. Kristitty haluaa elää myös muille, auttaa ja palvella, kuten alkuvirressä veisasimme: ”Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin, lähimmäisten auttajiksi arkipäivän askeliin” (VK 442:1). Toisia huomioiva elämäntapa luo merkitystä elämään.  

”Ottakoon ristinsä”. Ristiä kantava tietää, että hän tarvitsee matkalla muita. Hän ei jaksa kantaa taakkaansa yksin, eihän Jeesuskaan sitä jaksanut. Kun kannamme päivittäin ristiä, muistamme: tarvitsemme Jumalaa ja lähimmäisiä. Tarvitsemme seurakuntaa. Kukaan ei pärjää yksin. 

Jeesuksen aikana ihminen määriteltiin oikeastaan pelkästään perheen tai suvun kannalta. Se mitkä olivat sukujuuresi määrittivät sinut. Siitä leimasta ei päässyt eroon, vaikka olisi halunnutkin. Kun Jeesus puhuu seuraamisestaan, hän antaa meille uuden identiteetin: olemme Jumalan perheväkeä. Tässä perheväessä jokainen on tasa-arvoinen. Tasa-arvoinen suhteessa toisiin ja Herraan. Tämä tuo vapauden ja ilon: ”Minä kelpaan, minä kuulun!”  

Tiedän useita ihmisiä, jotka ovat saaneet kuin uuden elämän sen jälkeen kun ovat selvinneet kuolettavasta sairaudesta tai hengenvaarallisesta onnettomuudesta. Vanhan elämän on pitänyt ikään kuin kuolla, jotta uutta syntyisi. Silloin on käynyt kuin siemenelle kylvötyössä: kun se haudataan peltoon maan multiin, se näyttää aluksi elottomalta ja toivottomalta. Mutta kun se saa vettä, lämpöä ja ravinteita, piilosta nousee jotain parempaa, kaunis kasvi, joksi se oli tarkoitettu.  

Tätä Jeesus haluaa meillekin. Hän luo sisimpäämme uutta henkeä, uutta elämää. Vanhasta kasvaa uutta. Kun jätämme taaksemme sellaista joka sitoo tai satuttaa, voi elämämme suunta muuttua kokonaan. Kadottaessaan yllättäen löytääkin parempaa: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.”

Jeesuksen opetukset kääntyvät usein päinvastaiseksi kuin luulisi. Päällisesti saatamme ajatella, että menetämme häntä seuratessaan jotakin, että häneen uskova joutuu jättämään monia hyviä asioita pois. Mutta kun annamme elämämme ohjat hänelle, saamme tilalle paljon enemmän. Kun luovumme itsekkäästä ajattelusta, tulee elämästämme rikkaampaa. Antamalla ei vielä kukaan ihminen ole köyhtynyt. Löydämme itsemme suhteessa toisiin ja Jumalaan. Elämäntarkoitus selviää. Tätä on olla valon lapsi, kastettuna Kristukseen. Heijastamme Kristuksen rakkautta maailmaan niin kuin nuorten konfirmaatiolaulu kertoo: ”Sinussa on valo, sinussa on yö, Sinulla on sitkeä sydän joka lyö, Väsymättä kipinöitä tuuleen valaisemaan tietä pimeää.”