Saarna jouluaatto 24.12.2013

Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

”Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”

Näin kuuluu perinteinen jouluevankeliumi. Maria kapaloi Jeesus-lapsen ja pani hänet seimeen. Nuori äiti-Maria – kenties vasta 14-vuotiaana – toimi niin kuin kuullut tai nähnyt toimittavan lapsen syntyessä. Mukanaan hänellä saattoi olla jokin vaateparsi, johon hän  kääri hellävaroen poikalapsensa. Olosuhteet olivat perin vaatimattomat ja nykymittapuulla epähygieeniset, mutta se ei estänyt onnellista lopputulosta: maailman Vapahtaja oli syntynyt Betlehemiin! Vanhemmat, Maria ja Joosef, saivat katsella esikoistaan väsyneinä mutta onnellisina: ”Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsia viaton, helmassa äitinsä armahan nukkuu Poika Jumalan.”

Toisessa kaikille tutussa joululaulussa ”Joulupuu on rakennettu” lauletaan: ”Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.”   

Paras joululahjamme on Jeesus Kristus, Korkeimman Jumalan Poika. Olisi olettanut, että hänet olisi heti kääritty arvolleen sopivasti: kuninkaalliseen purppuraan, silkkiin tai satiiniin. Siihen vielä pieni kruunu otsalle ja sormus sormeen, niin avot: kuningasten kuningashan siinä juhlallisessa asussaan! Mutta eihän se näin mennyt, sen me tiedämme. Maria todennäköisesti kääri Jeesus-lapsen sellaiseen vaatteeseen, jota nykyisin rääsyksi kutsuisimme. 

Mitä lahjoja sinä olet tälle joululle toivonut? Millaiset lahjakääröt ovat sinulle mieleen? 

Onko se paras lahja, joka on hienoimmassa kääreessä? 

On mukavaa saada tarpeellisia lahjoja kauniissa paketeissa. Itse olen toivonut urheilusukkia, sählymailaa ja tennispalloja – saapi iltasella nähdä, onko kirkkoherran kiltteystaso vaikkapa näihin riittänyt. Aineellisia lahjoja ei kannata vähätellä. Niissäkin Jumalan hyvyys näkyy, kun osaamme olla niistä kiitollisia.     

Tärkeissä lahjoissa sisältö ratkaisee – ”moni kakku päältä kaunis.”  Niin tärkeitä kuin monet aineelliset lahjat ovatkin, ei sieltä löydy suurinta lahjaa. Ne ovat katoavaisia. Raamatun mukaan on vain yksi lahja, joka kestää. Rakkaus. Paras lahja on sellainen, joka kantaa sisällään eniten rakkautta. Vaikka se olisi puettu rääsyihin, se olisi silti lahjoista suurin. 

”Jos meillä ei ole rakkautta, meillä ei ole mitään” 

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi. Rakkaus ei koskaan katoa... Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus” (1 Kor 13).

Jouluna Jumalan rakkaus syntyi seimeen. Sitä ihmettä jouluna juhlimme. Raamatussa kerrotaan selvästi: ”Jumala on RAKASTANUT maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa...” Rakastanut, antanut. Jeesus on suurin lahja sinulle. Minulle. Meille kaikille. Koko maailmalle. ”Jolla on Poika, sillä on elämä”, sanotaan Sanassa (1 Joh 5:12). 

Kerrotaan tarinaa: eräs nuori tyttö lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Lähtiessään hän jätti kultakalansa ja kukkansa äitinsä hoitoon. Äiti oli hieman hajamielinen eikä tunnetusti mikään viherpeukalo. Ja niinhän siinä kävi: tyttären viherkasvit kuolivat kuukauden sisään. Äiti tunnusti puhelimessa huonot uutiset tyttärelleen. Kun tytär soitti viikkoa myöhemmin, äiti joutui myöntämään, että myös kultakalat olivat menehtyneet. Puhelinkeskusteluun laskeutui pitkä hiljaisuus. Sitten hyvin pelokas ja arka tyttären ääni kysyi äidiltään: ”Mites se isä jakselee?” 

Joulukiireiden aikana unohdamme helposti tärkeimmän – kuten tarinan äiti unohti isän ruokkimisen... Kaiken hössötyksen ja häsläyksen keskellä joulun todellinen merkitys saattaa hämärtyä. Suurimman huomion voivat varastaa lahjat, koristeet, kortit, syömiset ja muut juhlavalmistelut, puhumattakaan joulustressistä. Meidän pitää suorastaan ponnistella, että näkisimme kaiken läpi siihen tärkeimpään. Ei se ole helppoa, ei edes papille. Mutta jos seuraamme jouluevankeliumia, löydämme rakkauden. Se ei ole komeissa kääreissä ja paketeissa. Se on pienessä ja vaatimattomassa. Sinulle lahjaksi varattuna, ilman ehtoja: ”Heinillä härkien kaukalon / nukkuu lapsi viaton. / Enkelparven tie / kohta luokse vie / rakkautta suurinta katsomaan.”