Saarna apostolien päivä 5.7.2015

Mark. 3:13-19
Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

Jeesus oli kirvesmies. Hän tiesi, että rakentamiseen tarvitaan hyvät työvälineet – eihän siitä muuten mitään tule. Kun hän lähti rakentamaan Jumalan valtakuntaa, olisi odottanut, että hän toimisi samoin: valitsisi työkalupakkiinsa kaikkein parhaimmat instrumentit. Mutta Mestari toimikin toisin. Vai voiko rehellisyyden nimissä Pietaria, Tuomasta, Johannesta ja kumppaneita kutsua penaalin terävimmiksi kyniksi? He olivat kalastajia ja tullimiehiä, yksinkertaisia ja epäilijöitä, Jeesuksen kieltäjiä ja kavaltajia, äkkipikaisia ja oman edun tavoittelijoita. Heissä ei ollut mitään ihmeellistä. Parempiakin olisi taatusti ollut tarjolla. Mutta Jeesus valitsi juuri heidät. Markus kertoo: ”Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa…”

”Jotka hän oli valinnut.” Tämä on armollista. Jeesus on nimittänyt meidätkin. Hän on kutsunut perheväkensä Jumalan valtakuntaan. Tavalliset ihmiset omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Jos Jeesus katsoi Pietarin ja kumppanit sopiviksi työhönsä, ja ennen kaikkea seuraansa, sinä ja minä kelpaamme yhtä lailla. Hän näkee meissä olevan potentiaalin ja hyväksyy senkin, ettemme koskaan tule täydellisiksi. Herra kyllä tietää, ettei Toivakan tai Teuvan seurakunta ole mitään ongelmattomia kiiltokuvayhteisöjä – silti olemme valittuja tarkoitettuun tehtäväämme. Koko maailmanlaajuinen Kristuksen kirkko on vajavainen ja syntinen, silti se on Herran elävä ruumis, jonka jokaisella jäsenellä on paikkansa. Kun yksi kärsii, kaikki kärsimme. Kun yksi on voittoisa, kaikki olemme.

Jeesus ei ensisijaisesti keskity heikkouteemme, vaan siihen, mihin kaikkeen hänen kanssaan pystymme. Sinäkin kuulut Jeesuksen omiin, hänen kallisarvoiseen työkalupakkiinsa. Kukaan muu ei voi tehdä sitä tehtävää, joka on sinulle annettu. Ja muista: paikkasi ei perustu tekemiseesi, vaan annettuun paikkaan Jeesuksen omien joukossa. Olet hänen opetuslapsensa, vaikka välillä veto on pois. Ole sellaisena kuin olet. Jeesus sanoo: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh 15:16).
Erillistä taivaasta tulevaa välähdystä ei kannata jäädä odottamaan – muuten voi aika käydä pitkäksi – vaan antaa arvo sille, mitä sinulla jo on. Kasteen kutsu kantaa. Seurakuntayhteys toimii. Katekismus opettaa: ”Kasteen sakramentissa Jumala kutsuu jokaisen nimeltä omakseen... Kasteen arvo ei riipu meidän asenteestamme, sillä kaste ja usko ovat Jumalan teko meissä. Kaste tekee meistä Kristuksen opetuslapsia ja kristillisen kirkon jäseniä.”

Armosta olemme pelastetut. Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö Herran työkalupakin välineille jäisi tehtävää. Evankeliumi opettaa kahdesta asiasta: meidän tulee jäädä Jeesuksen seuraan ja saarnata ilosanomaa. 

”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan…” Jeesuksen kanssa oleminen on lahja. Se lähtee siitä, että luotamme Jeesuksen olevan elämässämme läsnä, joka hetki. Myös silloin, kun oma usko on erämaavaiheessa eikä Herraa näy, kuulu eikä tunnu. Mikä tahansa hyvä ihmissuhde vaatii vastavuoroisuutta. Sama pätee yläkertaan: jos emme rukoile ja pidä yhteyttä Jeesukseen, suhde uhkaa jämähtää paikalleen. Opetuslapseus on lahja, joka on tarkoitettu hoidettavaksi. Ei niin, että yritämme väkisin mennä vastaanotolle, vaan niin, että annamme Jeesuksen läsnäolon hoitaa meitä. Yksi varma tapa hoitaa hengellisyyttään on tulla kirkkoon. Täällä on kaikki mitä kristitty tarvitsee: rukousta, sanaa, opetusta, ehtoollisessa läsnä oleva Kristus, uskovien yhteys. Täällä ei tarvitse suorittaa, voi vain nautiskella Pyhän läheisyydestä. Herra on täällä tänään. Ehtoollisvirressä veisataan: ”On autuas, ken Jeesusta sydämestänsä rakastaa, ja ilo suurin sielujen on läsnäolo Jeesuksen” (VK 226:1). 

”Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä…” 

Saarnatehtävää ei annettu pelkästään Pietarille, eikä ainoastaan Taddeukselle tai Simon Kananeukselle. Se annettiin kaikille. Yhteinen pappeus, joka kuuluu olennaisesti luterilaiseen uskoon, kertoo saman: Jokainen kristitty on liitetty ”kuninkaalliseen papistoon” (1. Piet. 2:5, 9). Kaikki kastetut on kutsuttu Kristuksen todistajiksi.

Harva meistä tulee elämänsä aikana saarnaamaan täältä saarnastuolista (toivottavasti heitäkin joukostamme nousee). Yhteisen pappeuden saarnavirka ei voi siis rajoittua tänne. Saarna Jeesuksesta ei ole suinkaan yksinomaan sanallista julistusta. Kristityn saarna tapahtuu toisella tavalla: esimerkillä, teoilla ja näitä tukevilla sanoilla. Ihan keskellä tavallista arkea. Elämämme on suurin todistus. Pyhä Franciscus opettaa: ”saarnatkaa evankeliumia aina, ja jos on tarpeen, niin käyttäkää sanoja.” 

Opetuslapsen palveluviralle meillä on Kristuksen valtuutus. Voimaa, ’poweria’, annetaan uskoville Pyhässä Hengessä. Usein saarnaaminen on rinnalla kulkemista, kuuntelemista ja toivon esillä pitämistä. Ja jos uskomme, että Jumalan voima on sama tänään kuin eilen, sama nyt kuin ensimmäisten opetuslasten aikana, niin saarnaaminen saattaa olla myös sairaiden parantamista tai jopa pahojen henkien pois ajamista. Herra valitsee työkalunsa, varustaa ne asianmukaisesti ja tilannekohtaisesti. 

”Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa.” 

Ikiaikainen kysymys kerta toisensa jälkeen kuuluu: sinut on valittu – lähdetkö hänen mukaansa?