Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
20.8.2016
Saarna apostolien päivä 12.7.2009
Mark. 3:13-19
Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.
Eräs mies kysyi viisaalta teologilta hankalan kysymyksen: “Miksi ihmeessä Jeesus valitsi Juudas Iskariotin, kavaltajansa, omaksi opetuslapsekseen?” Teologi mietti hetken ja vastasi: ”En tiedä tuota. Mutta minulla on tarjota sinulle vielä paljon vaikeampi kysymys: ”Miksi ihmeessä Jeesus on valinnut opetuslapsekseen minut?”
Tämä lyhyt – mutta perin mainio kertomus – vie meidät apostolien päivän sanoman äärelle. Toisaalta on kyse apostoleista, niistä miehistä, joille Jeesus ensiksi uskoi taivasten valtakunnan salaisuudet ja jotka todistivat hänen ylösnousemuksestaan. Toisaalta on kyse meistä, tämänpäivän apostoleista, miehistä ja naisista, vanhoista ja nuorista. Suuri ihmetys on se, että Jeesus valitsi aikanaan varsin kirjavaa porukkaa lähimmiksi työtovereikseen ja hänen sanomansa julistajiksi. Jopa kavaltaja Juudaksella oli oma roolinsa. Mutta vielä suurempi ihme on, että Jeesus valitsee yhä opetuslapsikseen kaikenlaisia ja hyvin vajavaisia ihmisiä: sinut ja minut.
Katsotaanpa vähän millaisia kavereita Jeesus kutsui seuraansa. Olen varma, että joka ikinen kerta sinut ja minut pääsee yllättämään se, miten inhimillisiä hahmoja heistä löytyy. He olivat kaukana täydellisyydestä!
Pietarin tunnemme hyvin. Hän tunnusti ensimmäisenä Jeesuksen Messiaaksi, elävän Jumalan Pojaksi (Mt. 16:16). Sama mies oli kuitenkin myös ensimmäisenä kieltämässä Mestarinsa. Pietari innostui, kerskui, hairahtui, kielsi Herransa ja katui sitä itkien. Olisitko sinä valinnut hänet opetuslasten johtoon?
Sitten ukkosenjylinän pojat, Sebedeuksen pojat Jaakob ja Johannes. Nimensä mukaisesti ukkosta oli ilmassa, kun he liikkuivat. Itäinen temperamentti sai ilmeisen usein vallan, kun he hermostuivat. Kiivaan luonteen lisäksi nämä veljekset olivat kunnianhimoisia. He tahtoivat olla parhaimmalla paikoilla taivasten valtakunnassa sanoen Jeesukselle: ”Salli meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi” (Mk. 10:37). Eikö tämä ollut melko lailla ylpeää ja turhamaista käytöstä aikamiehille, tuleville apostoleille?
Näiden kolmen lähimmän opetuslapsen rinnalla oli Andreas, Pietarin veli. On mahdollista, että hänenkin nuttuunsa hiipi aika ajoin kateutta. Hän ei ollut veljensä veroinen, vaikka Johanneksen evankeliumin mukaan juuri hän oli esitellyt ensiksi Pietarin Jeesukselle. Nyt vielä Sebedeuksenkin pojat olivat kiilaanneet hänen ohitseen! Varjossa ei varmasti ollut helppo Andreaksen olla, sillä tarkoittaahan hänen nimensä kirjaimellisesti 'miehekästä'! Oliko tämä jännite Jeesukselta tietoinen valinta kun hän keräsi kasaan 12 lähintä opetuslastaan?
Lisäksi joukkoon mahtui Tuomas, joka epäili kaikkein muiden todistusta ylösnousseesta paitsi omien silmiensä. Vasta nähdessään hän uskoi. Miksi valita näin heikkouskoinen ja jääräpäinen kaveri porukkaan?
Löytyi Simon Kananeusta, Kiivailijaa, jolla saattoi olla yhteyksiä niihin vapaustaistelijoihin, jotka pyrkivät vapauttamaan juutalaisia Rooman sortovallan kynsistä. Miksi valita mies, joka olisi helposti leimannut Jeesuksen kapinaliikkeen johtajaksi hänen vastustajiensa mielissä?
Oli tullimies Matteus, joka oli paheksuttu ammattinsa tähden. Ihmiset pitivät tullimiehiä roomalaisten kätyreinä, jotka surutta pelasivat köyhien varat omaan pussiinsa. Saattoiko tämmöiseen epärehelliseen mieheen lopulta luottaa, vaikka hän olikin lähtenyt seuraamaan Jeesusta?
Bartolomeuksesta, Filippuksesta, Taddeuksesta ja Jaakob Alfeuksen pojasta emme tiedä paljoakaan. Kuvaavaa on, etteivät heidän kaikkien nimet edes esiinny jokaisessa evankeliumissa tai ne ovat eri muodoissa. Voi olla, että he olivat hiljaisia puurtajia, jotka jättäytyivät taka-alalle. Miksi valita tällaisia miehiä julistustyöhön, jossa piti koko ajan olla esillä ja saarnata tulenpalavasti?
Tämä lyhyt henkilögalleria kirkastaa meille sen, ettei Jeesus valinnut apostoleitaan heidän kykyjensä tai persoonallisten piirteiden vuoksi. Mikäli hän olisi toiminut kuin nykypäivän yritysjohtaja, joka olisi hakenut menestyvään firmaansa kyvykkäitä alaisia, epäilen ettei yksikään heistä olisi läpäissyt työhaastattelua. Lienekö päässeet edes haastatteluun!? Mutta Jeesukselle he kelpasivat. Hän etsi heissä toisenlaista ominaisuutta, sydämen asennetta. Sitä, että he halusivat seurata Jeesusta ja olla hänen käytettävissään. Kaikkine virheineenkin. Jeesus etsi heissä sitä, että he uskoisivat häneen ja rakastaisivat häntä. Hän kysyi heiltä taatusti usein sen saman kysymyksen, jonka hän esitti Pietarille vielä ylösnousemuksen jälkeenkin: ”Olenko minä sinulle rakas?” (Joh. 21:15-17).
Mutta mikä tärkeintä, Jeesus katsoi opetuslapsiaan valitessaan jo tulevaan. Hän ei katsonut yksin valintahetkeen, vaan ennemminkin siihen, mitä hänen valituistaan tulisi eräänä päivänä. Millaisiksi rohkeiksi julistajiksi nämä miehet muuttuisivat sen jälkeen, kun he ensiksi hylkäisivät Mestarinsa Getsemanessa ja värjöttelisivät pelonsekaisin tuntein lukkojen takana ylösnousemuksen jälkeen. Pyhän Hengen antamin voimin heissä tapahtui valtaisa muutos, jonka vaikutus järisyttää maailmaa yhä tänäkin päivänä. Helluntaina he saivat voiman korkeudesta ja oppivat ymmärtämään kaiken tapahtuneen. Näin Jeesuksen antama lupaus täyttyi: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut... hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden” (Joh. 14:26; 16:13).
Tälle totuudelle, joka apostoleille ilmoitettiin, uskomme rakentuu. Se on kristillisen kirkkomme perusta. Nämä tavalliset miehet, heidän uskonsa ja todistuksensa, toimivat perussokkelina elävien kiven muodostamalle kirkkorakennukselle. Kristus on kulmakivi. Siten tulevat apostolit ja heidän Raamatussa säilynyt todistuksensa. Tämän perustuksen päälle on kirkko muurattu kivi kiveltä ainoalaatuisen tärkeälle paikalleen. Sinä olet yksi tällainen elävä kivi. Minä myös, emmekä halua muuta ollakaan. Apostoli Paavali opettaa meille: ”Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi ja liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen” (Ef 2:20-22).
Tänään meitä kutsutaan muistelemaan näitä Jumalan pyhiä ja iloitsemaan siitä, että heidän kauttaan kristinuskon sanoma on säilynyt meillekin. He olivat tavallisia miehiä, täynnä virheitä ja ristiriitoja. Mutta he vastasivat kutsuun ja rupesivat kutsumaan muita. Niin läheltä kuin kaukaa. Näin tulee meidänkin tehdä. Älä siis enää vähättele osuuttasi taivasten valtakunnan työssä – Hän on jo kutsunut sinut! Vaikka oma tiiliskivesi on säröjä ja kuhmuja täynnä, sinä kelpaat hänelle. Tai paremminkin: nimenomaan siksi kelpaat hänelle. Hän on Mestari, joka muovaa vähäpätöisestä suurta ja juuri inhimillisessä heikkoudessa hänen voimansa tulee näkyviin. Näin kävi aikanaan apostoleille, näin käy myös meille. Paavali todistaa: ”Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima... Juuri heikkona olen voimakas” (2. Kor. 12:9-10).
Kristuksen voima tulee yhä meidän osaksi. Meille, joista osa on kiivaita, osa hiljaisia. Meille, joita vaivaa kateuden ja ylpeyden henki. Meille, jotka innostumme helposti mutta sitten petymme. Meille, jotka epäilemme tai meille, jotka saamme kokea muiden paheksuntaa. Kaikenlaisille ihmisille on tilaa, kun Herra kutsuu. Hänen lähetyskenttänsä odottaa avoinna edessämme! Hän varustaa meidät työhömme parhaaksi katsomallaan tavalla. Tähän kutsuun vastatessamme saamme pyytää päivän uhrivirtemme sanoin: ”Suo, Herra, sama Henki meille kuin annoit kerran apostoleille. Hän heidät johti vaarain teille rohkeina viemään sanaa kaikille” (Vk 168:1).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno saarna tämä. Apt päivä 2016. Erittäin hyvä. Kiitosta.
VastaaPoistaKiitos, kiitos, ja hyvää loppukesää!
Poista