Saarna 6. sunnuntai pääsiäisestä (exaudi) / kaatuneitten muistopäivä 17.5.2015

Joh. 17:18-23
Jeesus rukoili ja sanoi: "Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
    Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
    Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua." 

”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.”

Suomen kielen sana 'pyhä' on sukua sanalle 'piha'. Tämä yhteys on helppo ymmärtää, kun ajattelemme pihaa rajattuna alueena. Aivan kuten pihapiiri erottuu metsästä tai muusta alueesta, pyhä on tarkoitettu erotukseksi jostakin tavallisesta, maallisesta. Aita muodostaa pihalle rajan, samoin kirkkorakennus muodostaa sisälleen pyhän paikan. Muinoin pyhä tarkoitti aidattua aluetta uhrilehdossa, jonka sisälle ei saanut mennä. Se viesti kielletystä, rajatusta, tabusta. Vieraan heimon rajaa pidettiin pyhänä. Pyhän rikkomista ei katsottu hyvällä. 

Kun Jeesus opettaa pyhittämisestä, tämä ajatus on pidettävä mielessä: kristitty on erotettu tiettyyn tarkoitukseen. Herra puhuu, että hänen omansa tulisivat totuuden pyhittämiksi. Totuus ei ole kaikkialla, vaan totuudella ja vääryydellä on rajansa. Jumalan pyhittämistä tarvitaan, jotta erottaisimme totuuden maailmassa, jossa on muutakin kuin pelkästään hyvää tahtoa.      

”Kristitty elää maailmassa muttei maailmasta.”

Tämä viisaus vie meidät pyhittämisen äärelle. Jeesus on lähettänyt omansa maailmaan. Tehtävä on annettu tänne. Astumme maalle jalkojemme alla, hengitämme ilmaa ympärillämme. Olemme ja elämme maailmassa. Mutta uskomme ja arvomme, ne eivät ole tästä maailmasta. Hengellinen ravintomme ei tule täältä. Se tulee ylhäältä, Pyhyyden lähteestä, itseltään Jumalalta. Kristitty elää maailmassa muttei maailmasta. Yksin Jumala voi pyhittää. 

Jeesus rukoilee: ”Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus” (Joh 17:14-17).

Maailma on langennut maailma. Kokonaisuutena täällä ei voida hyvin. Synnin seuraukset ovat nähtävillä. Rikkinäinen maailma tarvitsee parantajaa – hän on Jeesus Kristus. Jokainen kristitty on kutsuttu hänen ilosanomansa kuuluttajaksi. Sitä varten Jeesus pyhittää opetuslapsensa. Jokainen kastettu on pyhitetty, erotettu tehtävään, yleiseen pappeuteen. 

Aika moni on tullut tänään kirkkoon autolla. Auto on hieno ja tärkeä keksintö. Mutta samalla se voi olla äärimmäisen vaarallinen. Jo 50 kilometrin tuntinopeus äkkitörmäyksellä voi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin. Varsinkin jos turvalaitteet eivät ole kunnossa.  

Nykyautoissa on paljon tekniikkaa, joka suojelee meitä: turvavyöt, ilmatyynyt, älyrenkaat, ABS/luistonesto, autojen lujuus ja muut törmäämistä suojelevat rakenteet. Renkaat pitävät meidät maassa, mutta monesti tulee tunne, että metallikehikossa elää omassa turvallisessa maailmassaan. 

Jumalan pyhitystyö toimii vähän samoin kuin turvallinen auto: kuljemme maailmassa jossa on monenlaista vaaratilannetta, mutta Jumala ei jätä omiaan turvattomiksi. Pyhityksen turvavälineinä toimivat Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen. Pyhä Henki on navigaattorimme. Herra vaikuttaa seurakunnassaan. Sen tähden tarvitsemme messua ja seurakuntayhteyttä. Jos olisi hullua ajaa autoa ilman turvavyötä, yhtä järjetöntä olisi elää Jumalan armovälineiden ulkopuolella. Auto tarvitsee polttoainetta. Kristityn polttoaine on Jumalan sana ja sakramentit, uskovien yhteys ja rukous.   

”Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus”. 

Vietnamin sodan aikana eräs mies astui kristilliseen kirjakauppaan. Hän löysi hyllystä Uuden testamentin, joka oli nimetty ”Sotilaan kilveksi”. Se oli kuin mikä tahansa Uusi testamentti, paitsi että sen nahkakannen sisään oli ommeltu luja teräslevy. 

Ideana oli, että kun sotilas kantaisi pientä Uutta testamenttia paitansa vasemmassa taskussa, se suojaisi hänen sydäntään kuolettavalta osumalta. Saattaa olla, että osa sotilaista pelastui juuri tästä syystä: luoti pysähtyi ”Sotilaan kilpeen”, Uuden testamentin teräslevyyn. 

Mutta olisiko tämä toiminut jos sotilas oli laittanut sen takataskuunsa? Tai jättänyt sen kasarmin pukukaappiin? Tai kantanut sitä laukussaan? Ei tietenkään. Teräslevyinen Uusi testamentti olisi toiminut vain jos se olisi ollut oikeassa paikassa vasemmassa rintataskussa. 

Samalla tavoin Jumalan sana voi suojella meidät ainoastaan, jos otamme sen sydämen päälle ja annamme sen pyhittää sydämemme. Sen tulee olla oikeassa käytössä. Kun käytämme sanaa, saamme sieltä voimaa tutkia myös niitä vaikutteita, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Ei Raamattu kirjahyllyssä ketään pelasta, ei kirkkorakennus kirkonmäellä, ei ehtoollinen ilman alttarille polvistumista. Näitä armonvälineitä tulee käyttää. Siksi seurakunta on äärimmäisen tärkeä. Ei tarvitse ihmetellä miksi sanaa jaetaan joka pyhä Toivakassakin. Kirkon pihatietä ei kannata jättää nurmettumaan. Se pyhittää.   

”Kristitty elää maailmassa muttei maailmasta.”