Saarna 5. sunnuntai helluntaista 19.6.2005

Joh. 8:2–11
Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
    Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
    Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." 

”Jos mies tavataan makaamasta toisen miehen vaimon kanssa, molemmat on surmattava, sekä nainen että mies, joka hänen kanssaan makasi. Hävittäkää paha keskuudestanne” (5. Moos 22:22). ”Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava” (3. Moos 20:10). 

Näihin Mooseksen lain säädöksiin lainopettajat ja fariseukset vetosivat, kun he toivat avionrikkojanaisen Jeesuksen eteen. Säädöksiin nojaten he vaativat tälle naiselle kivitystuomiota: ”Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä.” Nainen oli tavattu ”itse teossa”, joten hänen syyllisyytensä oli päivänselvä. Toisin sanoen hänet oli yllätetty makaamasta vieraan miehen kanssa. Avionrikkojanainen oli siis varattu nainen. Hän oli joko naimisissa tai vähintäänkin kihloissa. Näin ollen hän syyllistyi teollaan rikkomaan Jumalan kuudetta käskyä: ”Älä tee aviorikosta”. Lain kirjaimen mukaan häntä odottaisi väistämätön kuolemantuomio. 

Mutta missä oli aviorikoksen toinen osapuoli, vieras mies? Mooseksen lain mukaanhan molemmat avionrikkojat, sekä nainen että mies, oli surmattava. Entä missä oli naisen aviomies tai kihlakumppani? Tuohon aikaanhan nainen luettiin miehen omaisuuteen kuuluvaksi, joten puolison aviorikos olisi koskenut aviomiestä mitä suurimmassa määrin. Nämä arvoitukselliset kysymykset saavat lisävalaistusta jakeesta kuusi. Siinä evankelista Johannes kirjoittaa näin: ”He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.” Lainopettajat ja fariseukset eivät siis olleetkaan ensisijaisesti kiinnostuneita naisesta tai ylipäätänsä aviorikoksesta, vaan ainoastaan Jeesuksen koettelemisesta. Nainen toimi heille yksinomaan välineenä, jonka kautta he toivoivat pääsevänsä käsiksi Jeesukseen. Olivatpa he jopa voineet lavastaa koko tilanteen! Ainoana tavoitteena oli kuitenkin Jeesuksen kiinnisaaminen. Oikeuden toteutuminen ei heitä kiinnostanut. Lainopettajat ja fariseukset suuntasivat tarkoin suunnittelemansa haasteen miehelle, jonka he tiesivät olevan ”syntisten ja publikaanien ystävä”. Tämän miehen he uskoivat saaneensa nyt satimeen, josta ei olisi ulospääsyä. Miten syntisten ystävä selviäisi tästä ansasta? Vapauttaisiko Jeesus armeliaasti naisen, jolloin lainopettajat ja fariseukset voisivat syyttää häntä lain rikkomisesta? Saisivatko he vihdoinkin kauan kaivatun syyn, jonka perusteella he voisivat vaatia Jeesuksen surmaamista vääränä, lakia rikkovana profeettana? 

Lainopettajien ja fariseusten ansa oli ovela siinäkin mielessä, että se otti huomioon jopa sen vaihtoehdon, että Jeesus olisi yllättäen tuominnutkin naisen kivitettäväksi. Mikäli näin olisi käynyt, he olisivat voineet kannella Jeesuksesta roomalaisille. Roomalaisilla oli valloittajina kaikessa ylin päätäntävalta. Juutalaisilla ei ollut enää Jeesuksen elinaikana valtaa määrätä ketään kuolemaan. Kuolemantuomion saattoi langettaa yksin alueen hallitsija, maaherra. Tosin juutalaiset uhmasivat tätä määräystä aina silloin tällöin. Tunnetuin esimerkki tästä lienee Stefanoksen kivittäminen (Apt 7). Lainopettajat ja fariseukset olivat laskelmoineet, että tarpeen tullen he voisivat syyttää Jeesusta kapinan lietsonnasta. He olivat varmistaneet, että vastaisipa Jeesus mitä tahansa, joutuisi hän joka tapauksessa hankaluuksiin. Samankaltaista taktiikkaa käyttivät eräät fariseukset myös silloin, kun he kysyivät Jeesukselta, että onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei. Tällöin he luulivat saavansa Jeesuksen kiinni joko jumalanpilkasta tai keisarin halventamisesta (Mk 12:13–17). Kummatkin vastaukset olisivat riittäneet viemään hänet ristinpuulle. Tuolloin Jeesuksen kuuluisa vastaus: ”Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu”, jätti heidät täysin ymmälle.

Ymmälle Jeesus jätti lainopettajat ja fariseukset tälläkin kertaa. He joutuivat poistumaan paikalta tyhjin käsin ja nöyryytettyinä. Tämän kaiken Jeesus sai aikaan vain piirtämällä sormellaan hiekkaan ja sanomalla yhden ainoan lauseen: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Puheensa jälkeen Jeesus kumartui ja kirjoitti jälleen maahan. Lainopettajat ja fariseukset poistuivat pettyneinä yksi toisensa jälkeen. Mitä Jeesus oikein kirjoitti maahan? Mikä sai lainopettajat ja fariseukset lähtemään paikalta niin nopeasti? Näihin kysymyksiin voi vain arvailla oikeita vastauksia. Ehkä Jeesus osoitti maahan kirjoittamisellaan välinpitämättömyyttään lainopettajia ja fariseuksia kohtaan. Todennäköisempää kuitenkin on, että hän kirjoitti maahan jotain merkityksellistä. Hän saattoi esimerkiksi kirjoittaa maahan paikalla olleiden nimiä, ja muistella samalla erästä Jeremian kirjan kohtaa (17:13): ”Kaikki, jotka hylkäävät sinut, saavat onnettoman lopun, jotka luopuvat sinusta, häviävät kuin tomuun kirjoitetut nimet. Sillä he ovat hylänneet Herran, elävän veden lähteen.” Lainopettajat ja fariseukset olivat luopuneet Jumalasta. Siksi he katoaisivat kuin tomuun kirjoitettavat nimet. He eivät välittäneet Jumalan lain tärkeimmistä osista: laupeudesta, oikeudenmukaisuudesta ja uskollisuudesta (vrt. Mt 23:23). He ajoivat kaikessa omaa asiaansa, eivät Jumalan.

Eräissä myöhemmissä käsikirjoituksissa päivän evankeliumitekstiin on lisätty sanat ”koska he omassatunnossaan tiesivät olevansa syyllisiä”. Jeesus kosketti lainopettajien ja fariseusten omatuntoja. He tunsivat piston sydämessään. Saattoipa Jeesus myös kirjoittaa maahan sellaisia Mooseksen lain kohtia kuten ”Älä levitä perättömiä huhuja” (2. Moos 23:1), ”Pysy erossa väärästä asiasta” (23:7). Voi olla, että lainopettajat ja fariseukset myös näkivät nämä Jeesuksen kirjoittamat sanat. Heidän syyllisyyden tunteensa oli tällöin kova, sillä he olivat itse rikkoneet tilanteessa lakia. He eivät olleet taanneet naiselle puolueetonta oikeudenkäyntiä. He olivat tuominneet hänet ennen kuin hänet oli todettu syylliseksi. He eivät olleet esittäneet Mooseksen lain vaatimaa kahta silminnäkijätodistajaa (5. Moos 19:15). Heidän rikkeensä olivat vakavia siksikin, että juuri heidän piti olla lain erityisasiantuntijoita. Heidän katsottiin olevan esimerkillisiä lainnoudattajia. Jeesus kuitenkin kyseenalaisti heidän toimintansa. Samalla hän löi heidät heidän omimmalla aseellaan, Mooseksen lailla. 

Edellä kuvatun kaltainen ”farisealainen” mentaliteetti on valitettavasti pesiytynyt meidänkin yhteiskuntaamme. Väittäisin jopa, että farisealaisuus on jatkuvassa kasvussa. Eräänlaisia ”kivitystuomioita” jaellaan mediassa tuon tuostakin. Jokaiselle meistä muistuu varmasti mieleen viime ajoilta useita tämänkaltaisia tapauksia. Kirkkokaan ei ole säästynyt tältä lynkkausmielialalta. Ehkä median jatkuva rummutus on vaikuttanut alitajuisesti myös meihinkin. Otteemme lähimmäisiämme kohtaan ovat koventuneet. Juorut ja toisten epäonnistumiset kiinnostavat. Tuomioita jaetaan ilman että asiasta olisi mitään todellista tietoa. Lähes jokainen haluaa olla edes sen pienen hetken kaikkivaltiaana ja -tietävänä tuomarina. On hyvä tiedostaa, että ikävä juorumedia ei ole pelkästään ulkopuolellamme vaikuttava abstrakti möhkäle. Se ei ole syntynyt ilman meidän myötävaikutustamme. Se kertoo jotakin ajastamme. Se kertoo samalla jotakin meistä itsestämme. Tekopyhä fariseus – se löytyy tarpeen tullen meistä jokaisesta.     

On lienee selvää, että kristittyinä meidän tehtävänämme ei ole olla heittämässä ensimmäistä kiveä. Eikä liioin toista tai kolmattakaan. Kivet kannattaa itse asiassa jättää kokonaan heittämättä. Kivet voi nimittäin käyttää tyystin toisenlaisiin tarkoituksiin – vaikkapa koristamaan kaunista Suonenjokelaista talon pihaa. Vaikka kivittäjien kivet eivät enää konkreettisesti yhteiskunnassamme lentelekään, ovat silti tietyt vanhatestamentillisen ajan käskyt yhä voimassa. Käskyt kuten juuri mainitut ”Älä levitä perättömiä huhuja”, ”Pysy erossa väärästä asiasta” ovat ehkä ajankohtaisempia kuin koskaan aiemmin. Ne kehottavat meitä varjelemaan lähimmäisiämme. Lähimmäiset, jotka ovat tehneet elämässään kohtalokkaita virheitä, tarvitsevat ennen kaikkea tukea ja rohkaisua. He eivät tarvitse taakakseen lisää ”keppiä”. Pahinta mitä hädässä olevalle voi tehdä, on kääntää hänelle selkänsä. Meidän tulee olla hitaita tuomitsemaan, mutta nopeita auttamaan. Meidän varusteina tulee olla suuret korvat ja pieni suu. Tämänkaltainen pyyteetön lähimmäisestä huolehtiminen on Jumalan mielen mukaista. Se sisältyy kokonaisuudessaan kahdeksanteen käskyyn ”Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi”. Oppi-isämme Martti Luther kirjoittaakin tämän käskyn pohjalta näin: ”Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen” (Vähä katekismus).                   

Päivän evankeliumi ei ole kuitenkaan lopulta kertomus Jeesuksesta ja lainopettajista – saati aikamme fariseuksista – vaan kertomus Jeesuksesta ja aviorikokseen syyllistyneestä naisesta. Jeesuksen ja tämän naisen kohtaaminen on tarinan huipentuma. Koko tärkeä tapahtuma on mahdutettu vain kahteen jakeeseen. Kun lainopettajat ja fariseukset olivat lähteneet pois, Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” Nämä Jeesuksen viimeiset sanat sisältävät kertomuksen vapauttavan evankeliumin. Jumalan Pojan valtuuksin Jeesus vapautti naisen kaikista hänen tekemistä synneistään. Hänen syntinsä olivat kertaheitolla pois pyyhityt. On huomionarvoista, että Jeesuksen sanoissa kulkevat käsi kädessä sekä armo että vaatimus. Armo edeltää kuitenkin aina vaatimusta. Sana ”mene” tarkoittaa, että nainen saisi todellakin mennä rauhassa. Hän saisi olla levollisin mielin. Samalla tämä sana viestii, että nainen saisi aloittaa elämänsä puhtaalta pöydältä. Edelleen ”mene” vihjaa, että naisen kuuluisi palata pikimmiten aviomiehensä luo hakemaan myös hänen anteeksiantamustaan. Jeesuksen sanat ”äläkä enää tee syntiä” osoittavat, että se mitä nainen oli aiemmin tehnyt, oli yksinkertaisesti väärin. Vaikka Jeesus armahti naisen, hän ei silti hyväksynyt hänen tekoaan. Sanat ”äläkä enää tee syntiä” merkitsivät, että naisen pitäisi etsiä jatkossakin Jumalan anteeksiantoa. Ja ennen kaikkea nämä sanat kertoivat naiselle, että hänen pitäisi tehdä elämässään pysyvä parannus. 

Jeesuksen naiselle esittämä vaatimus ”äläkä enää tee syntiä” kuulostaa mahdottomalta – kuinka ihminen voisikaan elää tekemättä koskaan syntiä? Mahdoton tämä vaatimus onkin. Sen myös Jeesus tiesi. Vaikka hän tiesi, että nainen tulisi tekemään elämässään vielä syntiä, silti hän sanoi hänelle näin. Miksi? Ihmismieli vaatii tunnetusti tiettyä ehdottomuutta ja pakkoa. Mikäli mikään ei olisi ehdotonta, juuri mitään ei tarvitsisi tehdä. Tai pikemminkin juuri mitään ei tarvitsisi yrittää. Ei tarvitsisi niin sanotusti yrittää ”tsempata” elämässään. Jotta eläisimme Jumalan tahdon mukaisesti, meidän täytyy tahtoa sitä koko sydämestämme. Tämän tunteen Jeesuskin halusi herättää kohtaamassaan naisessa. Hän tiesi, että ilman vaatimusta, ei tule usein myöskään muutosta. Kukaan ei pysty kuitenkaan elämään synnittömästi. Siksi Jeesus sisällytti naiselle asetettuun vaatimukseenkin evankeliumin. Hän halusi kertoa naiselle: Jumala on jo sinut edeltä käsin armahtanut. Hän tietää ennalta sinun väärät tekosi. Hän tahtoo ainoastaan, että yrittäisit parhaasi mukaan seurata hänen tahtoaan.

Nämä samat elämänohjeet pätevät yhtälailla meihin kuin aviorikokseen syyllistyneeseen naiseen. ”Menkää, älkääkä tehkö enää syntiä”. Toisin sanoen menkää rauhassa ja levollisin mielin. Kolmiyhteinen Jumala on jo teidät armahtanut ja hyväksynyt. Hän tietää kaikki tekonne, sekä menneet että tulevat. Kristuksessa teillä on pysyvä anteeksianto. Vastatkaa siis hänen kutsuunsa, jotta hän saisi muuttaa pysyvästi mieltänne ja sydäntänne. Hän tahtoo vain parastamme. Hän haluaa osoittaa meille vanhurskauden tien. Annathan hänen myös tehdä sen?