Skuoritsa. Saarna: Panu Partanen & Esko Jalkanen
Panu:
Jerusalemissa vietettiin pääsiäistä. Kansaa oli kokoontunut tuhatmäärin vuotuiseen juhlaan, jota vietettiin Egyptistä vapautumisen muistoksi. Tunnelma oli iloinen, mutta samalla sekasortoinen ja jännittynyt. Roomalaiset lisäsivät juhlille vartioitaan mahdollisia mellakoita varten. Temppelivartiostokin oli varuillaan, jottei kävisi niin, että juutalaiset joutuisivat kärsimään koko kansana hulinoitsijoista; roomalaiset näet rankaisivat ankaralla kädellä kansaa, mikäli kansannousuja tapahtuisi.
Pääsiäisajan keskipisteenä oli Jerusalemin temppeli, pyhäkkö. Pyhäkkö oli hallinnollinen ja uskonnollinen keskus, oikea monitoimitalo. Siellä suuri neuvosto kokoontui kokouksiinsa, siellä papit toimittivat vanhan liiton eläinuhreja, jotta liitto Israelin ja Jumalan välillä pysyisi voimassa. Pyhäkkö toimi myös eräänlaisena keskuspankkina, jossa saattoi vaihtaa ulkomaanrahaa pyhäkköön kelpaavaksi, kun ihmiset ostivat uhrieläimiä.
Keskelle näitä tapahtumia Jeesus astui muutamaa päivää ennen kuolemaansa. Pyhäkössä, kuohuvan kansanjoukon keskellä ja ylipappien sekä kansavanhimpien häntä tarkatessa, Jeesus alkoi tulenpalavasti opettaa. Hän tahtoi opettaa, mikä on Jumalan vanhurskas tahto ja hänen mielensä mukainen jumalanpalvelus.
Esko:
Lk 4:16: ”Jeesus meni sapattina tapansa mukaan synagogaan ja nousi lukemaan.” Teistä monet täällä Skuoritsassa olette seuranneet tässä mielessä Jeesusta jo 15 vuotta. Joka pyhä tienne on kulkenut kirkkoon. Uskon tämä hyvän tavan jatkuvan tästä eteenkin päin, kun saatte käyttöönne uudistetun P. Katariinan kirkon tulevana syksynä.
Useimmiten Jeesus istui hiljaa temppelissä ja synagogissa. Joskus luki tekstejä ja saarnasikin. Maanpäällisen elämänsä viimeisinä vuosina hän saattoi parantaa sairaitakin, vaikka oli sapatti ja oltiin Herran huoneessa.
Tällä kertaa Jeesus käyttäytyi eri tavalla kuin ennen. Hän pani hulinaksi temppelissä. Viskeli kolehtihaavit pitkin lattioita. Tekaisi naruista ruoskan ja sillä uhaten ajoi suntiot pois. Kaatoi pöydät niin että kolisi. Huusi jotakin äärimmäisen epäkohteliasta: ”On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan” (Mt 21:13). Jeesuksen mieli näytti olevan ihan kuohuksissa. Tultuaan majapaikastaan aamulla temppeliin opettamaan hän kirosi viikunapuun ja sanoi sille: ”Ikinä et enää tee hedelmää.” Siinä samassa puu kuivettui” (Mt 21:19). On hyvin ymmärrettävää, että temppelin johtomiehet tulivat ihmeissään kysymään, kuka on antanut Jeesukselle luvan tällaiseen käytökseen.
Panu:
Miksi Jeesus ei vastannut suoraan ylipappien ja kansanvanhimpien kysymyksiin: ”Millä vallalla sinä näitä teet? Ja kuka on sinulle antanut tämän vallan?” Jeesushan olisi voinut hyvin sanoa: ”Teen tämän kaiken Jumalan vallalla, Hän on minut tähän valtuuttanut!” Jeesus kuitenkin tiesi, että jos hän olisi näin vastannut, he eivät olisi uskoneet häntä. He olisivat syyttäneet häntä jumalanpilkasta ja vaatineet hänen surmaamistaan. Tähän ansaan Jeesus ei langennut. Hän tiesi, ettei hänen aikansa ollut vielä tullut. Hänellä oli yhä tärkeitä tehtäviä, ennen kuin hän kuolisi totisena pääsiäislampaana meidän kaikkien puolesta. Tästä syystä hän ei antanut ylipapeille ja kansanvanhimmille suoraa vastausta, vaan heitti vastakysymyksen: ”Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” Tähän kiperään kysymykseen he eivät osanneet vastata. Niinpä Jeesuskaan ei vastannut heille, eikä myöskään selittänyt kysymystään sen enempää. Hän ei kertonut syytä, miksi hän halusi tuoda esille Johanneksen kasteen. Mutta oliko Jeesuksen kastekysymyksellä jokin syvempi merkitys? Miksi hän toi sen esille juuri juutalaisten pyhimmässä paikassa, Jerusalemin pyhäkössä?
Esko:
Keskiaikaiset taiteilijat ovat maalanneet mielenkiintoisia kuvia Jeesuksen kasteesta. Eräs maalaus esittää Jeesuksen vesiputouksen partaalla. Hän on putoamaisillaan allaan kohiseviin syövereihin, mutta ei kuitenkaan putoa sinne, koska ylhäältä taivaasta ulottuu Häneen käsi, joka lujin ottein estää putoamisen.
Panu:
Tänään Jeesuksen esimerkin innoittamana voimme miettiä, onko oma kasteemme lähtöisin taivaasta vai ihmisistä? Onko syntiemme anteeksianto ja uskomme autuus Jumalasta vai ihmisopeista? Tosin näihin kysymyksiin meidän ei tarvitse miettiä oikeaa vastausta silmänräpäystäkään – kasteemme on 100%: sti taivaasta, Jumalan luota. On kuitenkin hyvä miettiä, mitä tarkoittaa kaste, joka on taivaasta peräisin.
Esko kuvasi äsken erästä maalausta, jossa käsi kurottuu taivaasta estämään Jeesuksen putoamisen. Kuten Jeesukselle siinä kävi, niin yhtä lailla Jumalan käsi on temmannut meidät kuoleman ja synnin vallasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden syövereistä, kadotuksen kuilusta. Vaikka pappi näyttäisi ulkoisesti toimittavan kasteen, niin oikeasti sen toimittaa Jumala. Jumala on valellut meidät vedellä, joka tulee päämme yläpuolelta, aivan kuten taivaasta, valuen päähämme. Tästä armosta, ylhäältä tulevasta armosta, pääsemme kasteessa osallisiksi. Kasteemme on kuin ylhäältä virtaava puro, joka lävistää koko olemuksemme. Se kulkee lävitsemme vieden synnin kuonan mennessään.
Johanneksen kaste oli upotuskaste, jossa kastettava painettiin hetkeksi veden alle. Upotus oli vertauskuva syntien kuolemisesta: synnit tunnustettiin ensin ja sitten ne hylättiin Johanneksen ohjeiden mukaisesti. Koska juutalaiset ajattelivat merta ja vettä pelottavina, he ajattelivat silloin myös kuolemaa. Vesi oli aine, johon saattoi hukkua. Tähän kuolemaan Jeesuskin kastettiin. Kaste oli vertauskuva hänen tulevasta kohtalostaan, ristinkuolemasta. Jeesus aavisti, että hänen kohtalonaikansa oli käsillä. Kasteen vertauskuvallinen kuolema muuttuisi todelliseksi kuolemaksi. Muutaman päivän kuluttua hänet vangittaisiin, häntä pilkattaisiin ja hänet tuomittaisiin. Tästä Jeesus sai rohkeuden. Oli aika panna kaste käytäntöön. Oli aika päästää taivasten viinitarhaan ne, jotka tahtoivat täyttää Isä Jumalan tahdon. Oli aika asettaa komealle temppelipyhäkölle uusi kulmakivi, Jeesus Kristus: ”Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi; Herralta tämä on tullut ja on ihmeellinen silmissämme.”
Esko:
Nyt meille alkaa selvitä syy Jeesuksen raivokkaaseen käyttäytymiseen temppelissä. Hän näyttää mahtavilla voimillaan särkevän koko entisen jumalanpalveluksen rahan vaihtamisineen ja uhrieläinten teurastamisineen. Kun nämä pari asiaa oli toimitettu sääntöjen mukaan, muuta ei ihmisten tarvinnut tehdäkään. Ei tarvinnut katua syntejään eikä luopua niistä. Pari kyyhkysen raatoa hoiti sovituksen ja voitiin huolettomasti lähteä jatkamaan entistä elämää. Jumalaa ei tarvinnut rukoilla, ei pelätä eikä rakastaa. Jos joku pakana, ei-juutalainen, halusi tulla temppeliin rukoilemaan, hänet ajettiin sieltä ulos. Pienistä käyttäytymistavoista oli tullut ihmisille pääasioita ja varsinainen pääasia: miten syntinen ihminen voi pelastua kadotuksesta, oli kokonaan käsittelemättä jäänyt kysymys. Johannes kastaessaan syntinsä tunnustaneita ihmisiä valmisti heitä vastaanottamaan todellisen pelastuksen, mutta luopuminen kokonaan syntielämästä ei tainnut onnistua keneltäkään. Temppelin papit, kirjanoppineet ja kansan vanhimmat eivät edes tulleet kastettaviksi.
Panu:
Jeesus tahtoi sovittaa ihmisten ja Jumalan välit kertakaikkisesti. Hän halusi antaa uhrin, jota ei tarvitsisi enää toistaa. Näihin eivät eläinuhrit kyenneet. Temppelipapistosta ei ollut myöskään tämän uhrin toimittajiksi. Jeesuksen täytyy antaa yksi ainoa uhri, paras ja kallein uhri. Hän antoi oman itsensä. Hän oli samalla sekä uhrilammas että ylimmäinen pappi. Hän oli sekä uhri että uhrintoimittaja. Hänen uhriverensä puhdisti omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa. Hän astui ylimmäisenä pappina kaikkein pyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen. Jeesus murskasi vanhentuneen liiton säännöt ja muotomenot. Hän teki uuden liiton Jumalan ja kaikkien kansojen kesken. Hän on välimiehemme, joka on avannut meille tien taivaaseen. Hänessä meillä on luvattu iankaikkinen perintö, ikuinen elämä.
Esko:
Kun Jeesus kastettiin, silloin taivaat avautuivat ja Isä Jumala puhui: ”Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt.” Jumalan Henki laskeutui kyyhkysen tavoin Hänen päällensä. Se oli kaste taivaasta. Juuri sieltä Jeesus itse oli tullut pelastamaan meidät putoamasta syvyyden kuiluihin, syntiin, kuolemaan ja kadotukseen. Tästä sanotaan Nikean uskontunnustuksessa: ”Meidän tähtemme astui alas taivaista.” Apostolisessa tunnustuksessa sanotaan Hänen astuneen vieläkin alemmas: ”Astui alas tuonelaan.” Niinkin alhaalta Jeesus tuli pelastamaan ihmiset ylös taivaaseen Jumalan luo.
Panu:
Pyhäkössä ollessaan Jeesus ei vielä opettanut enempää kasteesta. Hän ei myöskään eläessään ilmaissut useinkaan, kenen nimissä ja vallalla hän teki ihmetekoja ja opetti. Näihin molempiin hän antoi kuitenkin vastauksen ylösnousseena. Jeesus sanoi: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen.” Tämän vallan ja käskyn lapsia olemme. Tähän kasteeseen meidät on kastettu. Tämä kaste on taivaasta. Tämän kasteen armossa saamme taivaltaa joka päivä, elämämme loppuun asti. Ja tämän kasteen varassa meidät kannetaan taivaan kotiin, jossa meitä odottavat 'viheriäiset niityt', 'virvoittavat vedet.' Tämä pyhä kasteemme yhdistää meidät ikuisesti Jumalaan ja toisiimme: ”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste” (Ef. 4:5). Aamen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti