Saarna 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) 26.4.2015

Hepr. 11:2, 13-19 
Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
    Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.
    Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: "Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi." Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

Joh. 14:1-7
Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Mopot, skootterit, moottoripyörät, mönkijät, autot.

Yksi kevään varma tunnusmerkki on, kun katukuvaan alkaa ilmestyä jos jonkinlaista kaksi- tai nelipyöräistä. Pärinää ja vilskettä riittää! Uusia menopelejä ostetaan ja vanhoja tuunataan. Tälläkin hetkellä moni suomalainen on taipaleella pyörien kera. 

Tien päällä liikkuessa tulee muistaa: Näkyvyyden on oltava esteetön. Tulee nähdä eteen, sivulle ja taakse. Ja jotta voisimme nähdä taakse, tarvitaan peilejä. Myös oikea matkavauhti on tärkeää – sopiva nopeus antaa pelivaraa vaaratilanteissa. Olennaista matkanteossa on, että on tiedossa päämäärä johon pyritään. 

Tien päällä ollaan hengellisessä elämässäkin. Elämämme on matka. Sillä on alku ja loppu, lähtöpiste ja määränpää. Pysyvä kotimme ei ole täällä. Vanha viisaus sanoo: ”Elämä on kuin silta; kulje siitä yli, mutta älä rakenna majaasi siihen.” 

Ratin takaa voimme tutkailla myös omaa kristityn vaellustamme. Muistamme ajopeilit, joita ajaessa välttämättä tarvitaan. Heprealaiskirjeessä sanottiin: ”Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut” (11:1-2). Uskon peileistä näemme taaksepäin. Näemme niistä ne teot, joita Jumala on kansalleen historiassa tehnyt. Näemme pitkän isiltä perityn uskonketjun, jonka yksi lenkki olemme. Uskon avulla he vaelsivat, uskon avulla me vaellamme. Usko on ihmisen ainoa ominaisuus, josta Jumala todella välittää: ”Abra(ha)m uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi” (1. Moos 15:6). Uskon kautta olemme Jumalalle kelpaavia, vanhurskaita. Nojaamme Jeesuksen ristinsovitukseen ja ylösnousemiseen. Ei kai Jeesuksen tarvitse mennä uudelleen ristille ja nousta kuolleista, jotta uskoisimme? Ei. Sen voimme peilata katsomalla taaksepäin, siihen mitä Jumala on jo puolestamme tehnyt. Matkaamme eteenpäin, mutta muistamme taustapeilistä menneen: ”Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt” (Ps. 103:2).

Se oikea nopeus. Kun ralliauto menee tiellä kahtasataa, kuljettajan näkökenttä kaventuu kapeaksi kaistaleeksi. Hän näkee ainoastaan tien, ei juuri sivulle. Sama vaara vaanii meitä: jos kuljemme kauheaa vauhtia eteenpäin, paljon jää näkemättä. Jää näkemättä Luojan hyvyys. Itsekkäässä elämänvauhdissa riennetään ohi avuntarvitsijan. - Kuka hiljentää vauhtia, pysähtyy ja pyrkii olemaan lähimmäiselle se Laupias samarialainen?

”En pimeään jää yksin, en, on Herra käynyt läpi sen. Hän läsnä on, ja ristiltä esteettä näkyy elämä” (511:3).

Muistamme, kuinka tärkeää ajamisessa on esteetön näkyvyys. Kristitylle tämän takaa Jeesuksen risti. Kun näkökenttä hämärtyy, kristitty nostaa katseensa ylös. Syvästä kuopasta näkee yksinomaan taivaaseen: ”Hän läsnä on, ja ristiltä esteettä näkyy elämä.”  

”Tie valmis on, ja päässä sen vastaus löytyy ikuinen, ja kerran ehjä ihminen ylistää tietä Kristuksen” (VK 511:7). 

Päämäärä on matkan tärkein osa. Aivan kuten autonratissa, mekään emme tarkalleen tiedä, mitä seuraavan elämän mutkan takaa paljastuu. Näemme vain pienen matkan kerrallaan. Mutta tärkeintä on, että meille on luvattu perillepääsy: navigaattoreihimme on jo ohjattu osoitteeksi taivaan koti. Tie valmis on! Ja tien me sinne tiedämme: Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Jumalan lupauksien voimalla jaksamme kotia kohti. Tervehdimme iloiten sitä, mikä meitä odottaa. Rukoilemme hartaasti, että pääsemme perille ja että meitä olisi siellä paljon. Eri kielistä, roduista, kansoista, heimoista (katse Toivakan kirkon kattomaalauksiin) – meistä kaikista. 

Siunattua taivasmatkaa sinulle, kanssamatkaajani!