Saarna 3. sunnuntai ennen paastonaikaa 20.1.2008

Matt. 19:27-30
Pietari sanoi Jeesukselle: "Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?" Jeesus sanoi heille: "Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä." 

Mitä minä tästä hyödyn? Mitä tulen tästä saamaan?

Ajallemme niin tyypillisiä kysymyksiä, eikö totta? Elämme korostuneesti hyödyn ja tuottavuuden aikakautta. Tuottoajattelu ohjaa niin tavallista palkansaajaa kuin suuria pörssiyhtiötä. Sijoituksien pitää tuottaa voittoa. Mahdollisimman hyvä tuotto, mahdollisimman pienellä riskillä. Se, mikä lopulta viivan alle jää, määrittää miten onnistuttiin. Hinta saattaa olla kova. Korkeamman tuottavuuden maailmassa perheet hajoavat ja mieluisat työpaikat vaihtuvat tylsempiin mutta rahakkaampiin hommiin. Ihmisiä potkitaan pois töistään, jotta jo tuottoisat yritykset tuottaisivat entistä enemmän. Paha maku jää suuhun miltei jokaiselle. Mutta piitataanko siitä? Ei. Markkinatalouden maailmassa on vain yksi arvo: TUOTTAVUUS. Se on isännän ääni. Hinnalla millä hyvänsä.

Investointiajattelu on siirtynyt bisneselämästä myös muillekin elämänalueille. Puhutaan itseensä investoinnista, kun käydään kylpylässä rentoutumassa tai opiskelemassa iltakursseilla. Toinen harrastaa liikuntaa, toinen kulttuuria. Investoidaan kotiin tai kesämökkiin. Yksi panostaa uuteen autoon, toinen ostaa veneen. Matti käyttää palkkarahansa viimeistä senttiä myöten, Maija laittaa aina pari sataa syrjään eläkekassaansa.

Tuottoajattelu omassa elämässään on järkevää. Kannattaa miettiä, mihin halua panostaa ja mitä siitä hyötyy. Edellä mainitut tavat ovat hyviä esimerkkejä tästä. Absoluuttista totuutta siitä, mikä sijoitus on järkevä ja mikä ei, ei voida usein etukäteen antaa. Tulos paljastuu myöhemmin. Lopulta arvo on sijoittajan silmässä. Toisen ratkaisuja ei pidä suoralta kädeltä tuomita, sillä hänen puolestaan niitä ei voi kuitenkaan tehdä. Talentit on laitettava käyttöön ihan itse.

Vielä on eräs elämän osa-alue, johon meidän kaikkien soisi investoivan runsaasti – ihmissuhteet. Perhe-, sukulais- ja ystävyyssuhteet. Ne tuovat elämään syvyyttä, turvallisuutta ja onnellisuutta. Niistä oppii paljon. Monesti saa enemmän kuin voi itse antaa. Ei siis ole epäselvyyttä, ettemmekö hyötyisi ihmissuhteista.

Ihmissuhteissa on kuitenkin vaarallista lähteä liikkeelle pelkästään hyötyajattelun kautta. Jos ajattelen ensimmäiseksi ”Mitä tästä ystävästä hyödyn?”, niin olen pahasti hakoteillä. Jos hymyilen ja puhun mukavia vain sen tähden, että tiedän saavani ne korkoineen takaisin, syyllistyn epäaitouteen. Jos auttelen sukulaistani vain siksi, että hän taatusti muistaa minut perinnönjaossa, niin metsään mennään. Laskelmointi ihmisuhteissa pilaa kaiken. Kaiken sen, mikä tekee niistä arvokkaita: kiintymyksen, luottamuksen, sydämellisen välittämisen ja vilpittömän vastavuoroisuuden. Näistä jää paitsi, jos puhdas itsekkyys ja vääryys saa vallan. Lienee selvää, kannattaako tähän leikkiin ryhtyä.

Tämän kaiken kuultuamme on hyvä pysähtyä päivän evankeliumin äärelle. Pyhän kirjan inhimillinen puoli tulee taas hienosti esille, kun Pietari sanoo Jeesukselle näin: ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” 

”Mitä me saamme?” - mitäpä muuta Pietari tässä tekee, kuin että laskeskelee hyötyä Jeesus Nasaretilaisen seuraamisesta! Niinpä. Hyötyajattelu osattiin mainiosti jo tuolloin. Opetuslapset eivät tehneet siitä poikkeusta. Heitä kiinnosti kovin, mitä Messiaalla oli tarjota palkkioksi seuraajilleen heidän uskollisuudestaan.

Pietarin puhe kuulostaa aivan siltä, mitä monet kristinuskosta vieraantuneet saattavat ensi töikseen kysyä: ”Mitä minä hyötyisin uskosta Jeesukseen?” Tällöin tulee ilmi, ettei ihminen tiedä elävästä yhteydestä Jeesukseen yhtikäs mitään. Taisi olla nuoren Pietarinkin Jeesus-tuntemus vielä alkutekijöissään. Hänen uskonsa ei ollut kypsynyt ja syventynyt tarpeeksi. Tuolloin hän ei vielä tiennyt mikä kohtalo häntä odottaisi. Jeesus ennusti sen myöhemmin: ”'Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.' Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: 'Seuraa minua.'” 

Ennen teloitustaan Pietari ei varmastikaan enää miettinyt sitä, minkä palkinnon hän Mestariltaan saisi. Tärkeintä hänelle oli paluu Vapahtajansa yhteyteen. Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen voima muutti hänet kokonaan. Jeesuksen kieltäjästä ja oman etunsa kyselijästä kasvoi peloton evankeliumin saarnaaja. Pyhän Hengestä voimasta äkkipikainen kiivailija muuttui johtamistaitoiseksi ja viisaaksi apostoliksi. Inhimillisistä puutteistaan huolimatta Jeesus oli valinnut juuri hänet ”kallioksi”, jolle rakentaisi kirkkonsa. Tämä suunnaton, ansioton rakkaus, herätti Pietarissa uskon. Se avasi hänen silmänsä näkemään Jumalan Pojan hyvyyden. Tätä sisäistä aarretta hän kantoi kuolemaansa asti. Kerrotaan, että Pietari nimeonomaisesti pyysi, että hänet tulee naulita ristille pää alaspäin. Tämä siksi, koska hän ei kokenut olevansa tarpeeksi arvokas kuolemaan Mestarinsa tavoin. Näin hän seurasi opettajaansa uskollisesti viimeiseen hengenvetoonsa.

Kuten Pietarilla, niin monen uskon tien alkuna saattaa olla itsekkäitä hyötylaskelmia – Mitä minä tästä saan? Kun usko syvenee ja kasvaa, nämä laskelmat siirtyvät kuitenkin vähitellen syrjään. Yhteys Jeesukseen nousee pääasiaksi. Ystävyys Vapahtajaamme kasvaa suhteeksi, jossa luottamus, kiintymys ja vastavuoroisuus tulevat todeksi. Epäitous ja tekopyhyys katoavat. Armo kirkastuu. Sama Jumalan armo, jota Pietari, muut opetuslapset ja sukupolvet ovat ennen meitä kokeneet. Armo, joka on yhtä kuin: A = ansioton, R = rakkaus, M = minun, O = osakseni. Ansioton rakkaus minun osakseni. Tämän lupauksen saat, hyvä sanankuulija, omistaa koko sydämestäsi. Toistelepa tätä ajatusta mielessäsi kun tänä armonsunnuntaina vietät pyhäpäivääsi!    

Raamatun sana lupaa meille uskostamme Jeesuksen Kristukseen palkan. Se siirtää meidät iankaikkiseen elämään. Se siirtää meidät Jumalan sekä uskonveljiemme ja -sisartemme yhteyteen. Jos panostamme ihmissuhteisiin tässä ajassa, eikö kannata varmistaa, että ne myös jatkuvat kuolemanrajan tuolla puolen! Jeesuksen tunteminen on panostus, elämäsi kannattavin panostus, joka antaa sinulle enemmän kuin osaat ikinä pyytääkään. Apostoli Paavali sanoo: ”Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu --- Juoksen kohti maalia saavuttaakseni voittajan palkinnon, pääsyn taivaaseen. Sinne Jumala kutsuu Jeesuksen omat” (Fil. 3:8,14). Aamen.