Saarna 3. adventtisunnuntai 11.12.2005

Joh 1:19-27
Tämä on todistus, jonka Johannes antoi, kun juutalaiset lähettivät Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: "Kuka sinä olet?" Johannes tunnusti totuuden, hän ei sitä kieltänyt. Hän sanoi: "En minä ole Messias." "Mikä sitten?" he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi: "En." Silloin he sanoivat: "Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?" Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut." Niiden joukossa, jotka oli lähetetty Johanneksen luo, oli myös fariseuksia. He kysyivät häneltä: "Miksi sitten kastat ihmisiä, jos et ole Messias, et Elia etkä se profeetta?" Johannes vastasi: "Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja." 

Autiomaa. Erämaa. Tuuli ujeltaa. Hiekka pöllyää. Kuivuneita puita. Kiviä. Aurinko porottaa. Virta. Ihmisiä. Ääni. Voimakas ääni, joka huutaa: ”Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut!” (Mk 1:3). Äänen takana mies. Vankkarakenteinen mies, jolla on yllään kamelinkarvavaate ja nahkavyö. Mies, jolla on likainen naama. Mies, jonka pitkät hiukset ovat sekaisin. Mies, jolla on valtava musta parta. Mies, joka syö ravinnokseen heinäsirkkoja ja villimehiläisten hunajaa.  Mies, jolla on pistävä katse. Mies, joka tuntee ihmisen. Mies, joka tuntee Jumalan. Mies, jolla on jumalallinen sanoma suussaan: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Mt 3:2).

Tämä kuvaamani mies oli nimeltään Johannes Kastaja. Hän oli Jumalan mies. Hän oli Jumalan hullu. Hän oli kirjoitusten lupaama Messiaan edeltäjä. Jeesuksen edeltäjä. Johannes Kastaja oli Jumalan ääni. Hän oli ihmisten omantunnon ääni. Moraalis-eettisen vastuun ääni. Heikomman lähimmäisen ääni. Hän oli ääni, joka ei voinut vaieta. Hän oli ääni, joka julisti totuutta – jumalallista totuutta. Hän kastoi vedellä, jotta koko maailma saisi tietää, kuka Jeesus on (vrt. Joh 1:31). Hän todisti sanallaan, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika (Joh 1:34). Hän todisti, että Jeesus oli ”Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin” (1:29). Hän antoi ihmisille ikuisen elämän avaimet sanoessaan: ”Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä” (1:36). Hän oli nimeltään Johannes, joka tarkoittaa suomeksi ”Jumala on armelias”. Johannes Kastaja oli mies Jumalan armosta. Mies Jumalan puhtaasta armosta.   

Johannes Kastajan julistamat ikuisen elämän sanat toteutuvat tässä ja nyt. Ne koskevat niin sinua kuin minua. Aina ja ikuisesti. Siksi uskomme ei ole vain tulevaisuuteen suuntautuvaa toivoa, vaan tässä hetkessä tapahtuvaa ”pelastautumista”. Uskomme on pelastautumista Jumalan sanaan ja sakramentteihin. Se on pelastautumista Johannes Kastajan ja Raamatun todistukseen. Se on pelastautumista Jumalan armeliaaseen syliin. Uskomme yksinkertaisesti on. Se elää ja hengittää. Sitä on ruokittava. Sen on uusiuduttava. Uskomme on jatkuvaa etsintää. Uskomme tarvitsee alituiseen Jumalaa. Se on omakohtaista. Uskomme on nöyrää lapsenuskoa, joka omistautuu riemullisesti näihin pienoisevankeliumin sanoihin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh 3:16).

Johannes Kastaja oli salaperäinen mies. Emme tiedä hänestä kovinkaan paljoa. Tiedämme hänestä kuitenkin tarpeeksi, jotta voisimme oppia häneltä jotain. Hän antaa meille esimerkin nöyryydestä ja Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Hän antaa meille esimerkin perusasenteesta, jota jokainen kristitty voi elämässään noudattaa. Kukin noudattakoon hänen esimerkkiään siinä asemassa, joka hänelle on Herralta annettu. Kukin tehköön sen tavalla, jonka kokee oikeaksi. Miettikäämme siis, mitä muuta Johannes Kastaja voisi meille tänään esitellä kuin edellä mainitut ”pelastuksen avaimet”?
   
Päivän evankeliumi tarjoaa yhden oivallisen ikkunan Johannes Kastajan persoonallisuuteen. Siinähän Johannes vastaa Jerusalemista tulleen lähetystön kysymyksiin näin: "En minä ole Messias." "Mikä sitten?" he kysyivät. "Oletko Elia?" "En ole", Johannes vastasi. "Oletko se luvattu profeetta?" Hän vastasi: "En." Silloin he sanoivat: "Kuka sitten olet? Meidän on vietävä vastaus niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi?" Johannes vastasi: "Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: 'Tasoittakaa Herralle tie!' Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut." Johannes ei siis suostunut hänelle tarjottuihin kuuluisiin viittoihin. Hän myönsi, ettei ollut Messias, Elia eikä profeettakaan. Tavalliselle ihmiselle houkutus vastata näihin kysymyksiin myönteisesti olisi ollut todella suuri: Kukapa ei haluaisi näyttäytyä pitkään odotettuna suurmiehenä! Kukapa ei haluaisi olla Pyhien kirjoituksien lupaama profeetta! Kenellepä ei kelpaisi suuren profeetan viitta! Johannes ei kuitenkaan näin tehnyt. Hän ei himoinnut muiden tarjoamia viittoja. Hän ei ajanut itsekkäästi omaa asiaansa. Hän oli Jumalan asialla. Hän rinnasti itsensä vain ääneen, joka huutaa autiomaassa: ”Tasoittakaa Herralle tie!” Hän tahtoi olla pelkästään jumalallisen sanoman välikappale. Hän oli ensisijaisesti Jumalan työkalu, joka saarnasi Jumalan tahtoa, ei omaansa. Hänen tehtävänsä oli Jumalalta saatu, ei itse keksitty. Ääni, Jumalan ääni, oli hänelle tärkein, ei se, kuka sitä julistaa.

Kuinka moni nykyihminen ajattelee Johanneksen tapaan? Kuinka monelle itse asia on tärkeämpi kuin henkilökohtaiset intressit? Entä kuka puhuu mielellään sellaista, jonka kokee oikeaksi ja välttämättömäksi, mutta joka on vastoin yleistä mielipidettä? Elämme aikaa, jossa yksilöllisyys on ylikorostunut. Suosittuja persoonia palvotaan kuin jumalia. Ihmisen oma kiinnostavuus ja suosittavuus on kaiken mitta. Ulkonäkö ja henkilökohtaiset ominaisuudet luovat tähden. Ihminen on ihmisen mitta. Ketä kiinnostavat itse asiat ihmisten takana? Kuka pohtii itse asian tärkeyttä sitomatta sitä mitenkään asian esittäjän persoonallisuuteen? 

Kauniit ja tärkeät asiat hautautuvat liian usein vähäpätöisempien ulkoisten tekijöiden alle. Tämä sama ongelma kohtaa meitä kaikkialla.  Samoja kysymyksiä esitetään niin maallisessa elämässä kuin kirkon penkissä: Kuka on tarpeeksi mielenkiintoinen persoona presidentiksi? Kenen papin saarna oli paras? Kuka on sinun suosikkisi TV:n Idols-kisassa? Kuka olisi tarpeeksi tunnettu ja pidetty esiintyjä, jotta kirkko saataisiin täyteen? Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Kukaan ei kiellä, etteikö ihmisten erilainen persoonallisuus olisi periaatteellisesti hyvä asia. Juuri persoonamme kautta tuomme oman panoksemme tähän yhteiskuntaan. Juuri erilaiset persoonat tekevät maailmastamme sellaisen kuin se on. Mutta entä itse asiat? Pääsevätkö ne koskaan oikeuksiinsa? Hukkuvatko ne kaiken muun tilpehöörin alle? 

Keskittyminen itse asiaan vaatii harjoittelua. Maailmaamme on nimittäin lähes mahdotonta tarkastella puhtaasti ja pelkästään asioina. Jokaiseen kokemaamme liittyy aina ulkoisia ja kehällisiä asioita, jotka vievät huomiomme pois siitä kaikkein tärkeimmästä? Jokainen tietää esimerkiksi sen, miten vaikeaa on ottaa vastaan negatiivista palautetta. Kuinka helppoa onkaan ottaa se niin äärimmäisen henkilökohtaisesti? Kuinka vaikeaa onkin ottaa palaute palautteena, asia asiana? Johanneksen esimerkki antaa meille toivoa, että julistettava asian voi kohottaa kaiken yläpuolelle. Se on paljon, että tekee tämän itselleen selväksi. Tällä pohtimisella voi olla kauaskantoisia seuraamuksia. Olenko omalla asiallani vai Jeesuksen asialla? Mikä on Jumalasta lähtöisin, mikä ihmisestä? Uskallanko toimia oikein ja niin kuin hengessäni koen vai menenkö muiden mukana vastoin tahtoani? Vienkö ihmisille ilosanomaa Kristuksesta ja pelastuksesta vai omakeksimiäni tuomion sanoja? Onko Jumalan asia elämässäni tärkeintä?

Johannes Kastaja on opettanut meille Jeesuksesta, pelastuksesta ja nöyryydestä. Viimeisenä opetuksenaan hän asettaa meille vaatimuksen parannukseen. Hän oli parannussaarnaaja. Hän vaati ihmisiä muuttamaan tapansa ja kohtaamaan lähimmäisen hädän. Johannes saarnasi: ”Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy! Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen” (Mt 3:8, 10). Samoin hän saarnasi ihmisille: "Jolla on kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin" (Lk 3:11). Joulunaika on paaston aikaa. Se on parannuksen aikaa. Se on aikaa, jolloin mietitään jumalsuhdettamme ja suhdettamme lähimmäisiimme. Nyt on oikea aika tehdä hyvää. Nyt on oikea aika levittää hyvää tahtoa. Nyt on oikea aika olla nöyrä. Nyt on oikea aika muistaa heikompia lähimmäisiämme. Nyt on oikea aika tarjota apua. Nyt on oikea aika levittää riemullista ilosanomaa: Vapahtajamme on syntynyt.