Saarna 20. sunnuntai helluntaista (4. rukouspäivä) 22.10.2006

Joh. 7:40-52
Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: »Tämän täytyy olla se profeetta.» Toiset sanoivat: »Hän on Messias.» Mutta toiset epäilivät: »Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.» Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.
Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: »Miksi ette tuoneet häntä?» Miehet vastasivat: »Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.» Silloin fariseukset sanoivat: »Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!» Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: »Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.» Mutta toiset sanoivat hänelle: »Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.» 

Sanassa opetetaan: ”Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taisteluista pystyssä pysyen. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte  sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana” (Ef. 6:13, 16, 17).

Melko lailla sotilaallinen teksti, eikö vain? Ei taida oikein ajatuksellisesti sopia tämän vuoden vastuuviikon teemaan ”Rauha ja oikeudenmukaisuus”. Toki ymmärrämme, että Paavali puhuu tässä hengellisessä mielessä, ei konkreettisessa. Kyse on näkymättömästä Jumalan taisteluvarustuksesta, ei näkyvästä. Tämän voi kyllä omin silmin todeta. En nimittäin itse ainakaan näe kirkkokansan yllä minkäänlaisia haarniskoita, vaikka kuinka tihrustaisin! Ehkäpä olette jättäneet haarniskanne eteiseen – mene ja tiedä? Noh, leikki ja jaarittelu sikseen. Mennäänpä asiaan. 

Valitettavasti melko moni kristitty on ottanut tämän Paavalin pukeutumisohjeen liian kirjaimellisesti. Jumalan hengellistä taisteluvarustusta kannetaan niin tiukasti ja hampaat irvessä, että se todellakin näyttäisi saaneen näkyvän muodon. Uskosta on tullut tiukka haarniska, joka puristaa ja riuduttaa ihmisen sen sisällä. Tiukat moraaliohjeet ja valmiit uskonvastaukset pullahtelevat konemaisesti ulos pienestä haarniskan kypäränaukosta. Hengen miekka, Jumalan sana, viuhuu siinä määrin tuomion hengessä, että toisia se satuttaa syvälle sieluun. Halki, poikki ja pinoon. Niin yksinkertaisia ja mustavalkoisia asiat ovat tiukalle haarniskauskovalle. Uskon kilvellä torjutaan vastaväitteet ja pidetään toiset ihmiset sopivan kaukana. Pelastuksen painava kypärä peittää lähes kaiken näköalan, ja ainoastaan se nähdään, mikä itse valitaan nähtäväksi. Jouston varaa ei ole, kun pää ei käänny juuri sivulle, eikä maahan voi kunnolla kumartua. Suojaksi tarkoitetusta varustuksesta tulee näin sen vastakohta: vankila, mielen ja ruumiin vankila. Uskon haarniska, joka oli alun perin tarkoitettu pitämään pahan nuolet kaukana, pitääkin itse asiassa lähimmäiset ja elävän elämän kaukana. Kukaan ei pääse koskettamaan, eikä itse voi koskettaa. Liekö Herrakaan pääsisi tällaisen taisteluvarustuksen läpi?

Päivän evankeliumissa kerrotaan edellä mainitun kaltaisista uskonhaarniskan kantajista. Keitähän nämä olivatkaan? Oikea vastaus on: fariseukset. He olivat vieneet lainnoudattamisen taiteen äärimmilleen, vaatien toisiltaan vielä lisäksi sellaisten perinnäissäädöksien noudattamista, joita muut juutalaiset eivät juurikaan noudattaneet. Välistä heidän tiukat säädöksensä saivat melko surkuhupaisia piirteitä. Sapattisäädökset kun olivat itsessään heille tärkeämpiä kuin esimerkiksi sairaan parantaminen! Lain kirjain oli tärkeämpi kuin lain henki. Fariseusten eräät uskontulkinnat olivat lievästi sanoen jäykkiä, vaikkakin jossakin kohdin he osoittivat yllättävääkin joustoa. Mutta pahimmillaan fariseusten meno oli yhtä joustavaa kuin keskiaikaisen ritarin nouseminen ratsunsa selkään täydessä sotisovassaan – varsin kankeaa siis! Fariseukset pitivät omaa laintulkintaansa ainoana ja oikeana. Muut olivat harhapoluilla ja ohjauksen tarpeessa. Rahvas, oppimaton ja lukutaidoton kansa, ei tiennyt laista mitään. Heistä ei olisi ollut missään tilanteessa oppineiden opettajaksi. Tästä asenteesta kertoo osuvasti päivän evankeliumin sanat, jotka eräs fariseus lausui Jeesuksesta puhuneille miehille: ”Tuo rahvas ei tiedä laista mitään – kirottuja kaikki!” Taisi olla kyseisellä fariseuksella uskonkypärä piirun verran liian kireällä, kun päästi tällaista suustaan. Vai mitä mieltä olet?

Päivän evankeliumi paljastaa, että omiin uskomuksiin ja periaatteisiin jumiutuminen voi olla vaarallista. Jopa niin vaarallista, ettei enää erota totuutta ja Jumalan tahtoa. Jääräpäisyys muodostuu monta astetta tärkeämmäksi kuin totuuden etsiminen. Toki kristityllä tulisi olla selkeät elämänperiaatteet, mutta tietyissä tilanteissa niitä pitäisi uskaltaa tarkastella kriittisesti ja kysyä ”Ovatko asenteeni Jumalan tahdon mukaisia vai minun, pienen saviastian, omasta takaa tuottamia?”, ”Toiminko niin kuin Jeesus vai niin kuin fariseus pahimmillaan?”

Kristittynä eläminen on jatkuvaa kasvamista. Tuskin kukaan enää ajattelee monestakaan asiasta samalla tavoin 80-kymppisenä kuin 16-vuotiaana. Te, kunnioitettu varttunut väki, tiedätte tämän hyvin omakohtaisesti. Muutumme aikojen saatossa. Joudumme väkisinkin elämän virrassa muuttamaan käsityksiämme suuntaan jos toiseen. Monet uudet asiat tuntuvat aluksi vaikeilta ja niitä vastustetaan, mutta pikkuhiljaa ne hyväksytään. On vain sopeuduttava. Joudumme auliisti myöntämään, ettemme ole aina oikeassa ja teemme virheitä. Se on totista elämäntaitoa, että osaa nöyrtyä elämän arvoituksien edessä, kuin myös toisten edessä. Nämä viisaan ihmisen ominaisuudet olivat ilmeisesti täysin vieraita tekstimme fariseuksille. He väittivät tietävänsä kaiken, osaavansa kaiken. He eivät ottaneet muiden mielipiteitä lainkaan huomioon.  Ja ennen kaikkea he luulivat omaavansa totuuden, koko totuuden. Heidän laintulkintansa oli yksiselitteinen, kuten opastus hairahtuneelle uskonveljelle, Nikodemukselle osoittaa: ”Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.”

Yliopistossa opiskellessani teologiaa pääaineenani oli Uuden testamentin eksegetiikka. Tämä hieno sana tarkoittaa Uuden testamentin tutkimusta, sen selitysoppia. Termi eksegeesi tarkoittaa tulkintaa, tekstin merkityksen löytämistä (kreik. eksêgeomai, "johdattaa", "selittää", "kuvata yksityiskohtaisesti”). Eksegeesiin kuuluu oleellisesti tekstin tutkiminen objektiivisesti ja kriittisesti. Tutkimuksen lähtökohtana on itse teksti ja siitä nousevat kysymykset. Jo perusopintovaiheessa meille opetettiin luennoilla eksegeesin vastakohdasta, eisegeesistä. Siihen ei pitäisi kriittisessä tutkimuksessa missään nimessä pyrkiä. Sanan mukaisesti tämä väärä tutkimusmetodi merkitsee "sisään tuomista". Näin ollen sillä viitataan tutkijaa alati vaanivaan vaaraan, jossa tutkija lukee tekstiin omaa henkilökohtaista tulkintaansa. Kun eksegeesi nousee tekstistä käsin, niin eisegeesi nousee tutkijan omista lähtökohdista. Pahimmillaan tekstissä nähdään sellaisia asioita, joita siinä ei todellisuudessa ole. Eisegeesi puristaa tekstin palvelemaan omia päämääriään. Silloin Jumalan sana köyhtyy lyömäaseeksi, eikä siksi eläväksi virraksi, joksi Jeesus sen tarkoitti. Jeesus sanoo: ”Joka uskoo minuun, 'hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat', niin kuin kirjoituksissa sanotaan” (Joh 7:38).

Fariseukset olivat 'eisegeetikkoja' parhaimmillaan, vai pitäisikö sanoa pahimmillaan. He lukivat kirjoituksia omista lähtökohdistaan, valjastaen ne omien uskomuksiensa tueksi. Heidän lukulasinsa olivat vahvasti värjätty ennalta tietyn värisiksi, sanoipa Jumalan sana mitä tahansa. Tähän ajattelumalliin eivät sopineet tuoreet ajatukset, eivät varsinkaan Jeesuksen edustamat. Heille Jeesus ei voinut olla oikea Messias, kun ei sattunut olemaan heidän mielestään kotoisin oikeasta kaupungista – aika turhamaista, eikö vain. Omat ennakkokäsitykset estivät heitä tutustumasta Jumalan Poikaan. Oma ylpeys asetti sellaiset rajat evankeliumille, ettei Jumala saanut lupaa koskettaa. Mitäköhän nämä fariseukset meille sanoisivat, jos voisivat nyt tulla kuolemanrajan takaa meille juttelemaan? Todennäköisesti kehottaisivat tekemään toisin ja kuuntelemaan Herran sanaa tarkkaavaisemmin kuin he tekivät. Ei jäykän lain kirjaimen mukaan, vaan elävän hengen mukaan. Näin me myös teemme, sillä onhan Herran sana vastaanottamisen arvoinen. Se tulee ottaa vastaan todella Jumalan sanana ja uskon välityksellä. Apostoli Paavali sanoo: ”Lakkaamatta me kiitämme Jumalaa siitäkin, että kun julistimme teille Jumalan sanaa, te ette ottaneet sitä vastaan ihmisten sanana vaan sinä mitä se todella on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä uskovissa” (1. Tess. 2:13).

Päivän aiheena on usko ja epäusko. Epäusko on sitä, että sortuu eräänlaiseen eisegeesiin: ihminen on jo valmiiksi päättänyt, että Jumalaa joko ei ole tai sitten hän ei voi minua ihmispoloa auttaa. Epäuskon haarniska on puettu pysyvästi päälle. Niinpä epäusko ja epäily ovat tyystin eri asioita. Epäily ei ole lähtökohtainen perusasenne, vaan tunne siitä, että nyt Jumala on jostain syystä kaukana. Epäily kestää hetken, ehkä pidemmänkin ajan, mutta se ei ole pysyvä mielentila. Epäilijä ei sulje Jumalaa pois, vaan jättää hänellekin liikkumavaraa. Kristitty ei näin ole epäuskoinen, vaan usein pelkästään epäilijä. Ja kukapa ei joskus epäilisi, kun uskomme perustuu näkymättömään, ei näkyvään! Elämän mysteerien ja epäoikeudenmukaisuuden edessä on osattava levitellä käsiä, eikä tarjota konekiväärimäisiä vastauksia. Varovainen epäily vie lopulta Herran luokse, kun taas liika tietäminen kauemmaksi hänestä. Vääränlainen uskonnollinen tietoviisaus voi johtaa fariseusten kohtaloon: eroon elävästä Jumalasta. Kumpi sinä tahdot olla? Kyselevä etsijä, joka joskus epäilee vai uskova, jolla on valmiit vastaukset kysymykseen kuin kysymykseen? Kannatko jäykkää haarniskaa vai elastista kasteen armopukua? 

Epäilyymme ja kristilliseen vaellukseen tarvitsemme välttämättä reseptivapaasti saatavaa lääkettä, Jumalan sanaa. Tarvitsemme kirkossa Jumalan Pojan saarnaa, jonka hän ilolla välittää meille uskoville. Sitä hän antaa niille, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano (Mt. 5:6). Kukaan ihminen ei tätä ilosanomaa voi viime kädessä ilman häntä välittää, sillä ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.» Aamen.