Mark. 2:18-22
Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: »Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?» Jeesus vastasi: »Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.»
Valitessani internetistä teille jaettaviin saarnakopioihin sopivaa kuvitusta, törmäsin Cerezo Barredon piirrokseen, joka käsitteli päivän evankeliumia. Piirros näyttäytyi varsin pelkistettynä, mutta samalla se oli puhutteleva. Siksipä valintani osui yksimielisesti siihen.
Mielenkiintoisen kuvasta teki se, että siinä oli nerokkaalla tavalla yhdistetty nykyaika ja kyseinen raamatunteksti. Asia, joka meiltä kaikilta – ja varsinkin Raamattua opettavilta – liian usein unohtuu. Ison kirjan henkilöhahmot ja kertomukset jäävät monesti ns. ilmaan, koska niillä ei ole yhtymäkohtia omaan arkielämäämme. Emme oikein ymmärrä tapoja, emmekä historiallisia taustoja. Voi tapahtua pahin: raamatunteksti ei rupea elämään meissä ja jäämme sen vaikutusvoiman ulkokehälle. Tänään yritämme toimia toisin. Asetamme Jumalan sanan peilin kasvojemme eteen ja kohtaamme sen sanoman. Sanoman, jossa ei ole ulkopuolisia vaan josta löydämme toisemme ja oman itsemme.
Mainitussa piirroskuvassa on seitsemän hahmoa, joista yksi on ilmiselvästi Jeesus. Itse asiassa hänen on miltei ainoa tekijä, joka paljastaa, että kyseessä on päivän tekstin kuvaus. Muut henkilöhahmot käyvät moderneista ihmisistä, vaatetus sen paljastaa. Tekstin sanoma on näin tuotu suoraan omaan aikaamme. Jeesus puhuu meille.
Kuvaa katsellessa huomio kiinnittyy etualalle. Katse ei kohdistu niinkään Jeesukseen, joka lempeästi koskettaa olalle rikkinäistä viittaa paikkaavaa poikaa, vaan hänen vierellään olevaan mieheen. Mies on pukeutunut huolitellusti. Päällä on kauluspaita ja kravatti, hiukset hoidetun lyhyet. Kädessään hänellä on salkku ja lisäksi vielä pari mapillista tavaraa kainalossa. Suu mutrussa hän viittaa toisella kädellään kohti ruokaa nauttivia ihmisiä, Jeesuksen opetuslapsia. Kravattia kiristää, mutta silti voidaan hyvin aavistaa miehen suusta kumpuavat sanat: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?”
Piirros paljastaa osuvasti sen asenneilmaston, jonka Jeesus eläessään kohtasi. Aikansa kravattipukuiset salkkumiehet, lainopettajat ja fariseukset, olivat alati hänen kimpussaan. Raamatunlausekotelot korvasivat mapit ja viittojen tupsut kravatit, mutta muuten käytös oli samankaltaista. Sormella oltiin osoittelemassa pienintäkin virhettä, johon Jeesus ja opetuslapset sortuisivat. Sääntöjä oikeasta elämästä alkoi olla jo niin paljon, että niissä kahlattiin kainaloita myöten. Sydämen usko ja ilo olivat aikaa sitten kaikonneet. Ja mikäli toiset iloitsivat, niin sekin yritettiin pilata. Jeesukselle ja hänen opetuslapsilleen ei suotu iloista hääjuhlaa, vaan heidän oli pitänyt paastota ikään kuin surun tai onnettomuuden merkiksi. Tehdä siis toisin kuin oli heidän silloinen mielialansa. Tästä ajatusmallista Jeesus halusi vapauttaa omansa: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan!” Hän ei ollut tullut kutsumaan ihmisiä oppien orjiksi, vaan niiden tuli palvella ihmistä: ”Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten” (Mk. 2:27). Vapaus olla aitona Jumalan lapsena oli hänen työssään tärkeää, aivan kuten Paavali on osannut sen meille myöhemmin kertoa: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen” (Gal. 5:1).
Orjuuden iestä on meillekin jatkuvasti tarjolla. Se on asia, jota vastaan saa arjessaan tosissaan kamppailla. Kenties takakireät kravattipukuiset miehet salkkuineen eivät ole aina niitä, jotka meille oppejaan tarjoilevat, mutta toisia reittejä pitkin saamme kyllä vaikutteita. Maailma, toiset ja sisäinen äänemme toistelevat usein mantraa, jossa on pakonomaista suorittamista. Vapautta, iloa ja rauhaa rajoittavia tekijöitä tuntuu riittävän kosolti. Kaikenlaista sälää sisältävät mappipinot kasvavat niin työpöydillämme kuin hippokampuksissamme, aivojen muistikeskuksissa. Kiireen kahleet ovat orjuuttaneet meidät niin, ettei aikaa ja voimia jää lähimmäisten auttamiseksi. Haasteisiin ja odotuksiin pitäisi kyetä vastaamaan, budjetit painavat päälle. Muut tekevät sitä, toiset tuota – vertailulta ei voi välttyä kukaan. Tästä suosta on usein vaikea löytää omaa, pientä itseään. Totuus on hämärtynyt. Jumalan tahtoa etsivä kristitty joutuu monesti katselemaan ristiriitaista maailmaa Paavalia mukaillen: ”Tämä ei ole lähtöisin ainakaan hänestä, joka [t]meitä kutsuu” (Gal. 5:8). Kaikki tässä maailmassa ei suinkaan ole niin kuin pitäisi, senhän me tiedämme. Mutta missä piilevät ne turhat isien perinnäissäädökset, jotka estävät elämästä aidosti ja kaikkien lahjojemme mukaan? Eipä ole helppoa siivilöidä niitä esiin. Terveillä harrastuksilla, kuten Jumalan sanan kuulolla ja lukemisella, voi tässä kuitenkin edistyä. Ottamalla aikaa rauhoittumiselle ja rukoukselle. Pohtia asioita kimpassa vaikka saunanlauteilla. Silloin pääsee edes jotenkin sen asian äärelle, joka meille kristityille tulisi olla se kaikkein tärkein ohjemappimme: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal. 5:6).
"Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!" (2. Kor. 5:17).
Näin Paavali meille evankeliumia opettaa. Näin meidän ei tarvitse pakonomaisesti kangistella vanhoissa kaavoissa, vaan saamme katselle maailmaa uusin silmin. Mappeja, konsepteja ja kravattejakin tarvitsemme toki uusina luomuksinakin, mutta ne eivät nouse pääosaan, eivätkä ahdista meitä toivottomina nurkkaan. Aatteet ja politiikat ovat hyviä renkejä yhteisien asioiden hoidossa, mutta ne eivät saa olla itse tarkoitus. Uusina luomuksina emme halua kritiikittä niellä kaikkea, mitä meille syötetään: ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä” (Rm. 12:2). Joskus vanhat rievut ja leilit on terveellistä heittää nurkkaan, ottaa uudet tilalle tai olla vähän aikaa ilman. Uutta voimaa saa nimittäin juuri luopumisen kautta. Kun malttaa luopua omavoimaisuudesta, itsekkyydestä ja elämisen pelosta. Franciscus Assisilaisen rukous sanoo tämän osuvasti: ”Sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää, unohtaessaan saa anteeksi, kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.”
Häävieraat eivät paastoa. Näin päivän evankeliumi on otsikoitu nykyisessä raamatunkäännöksessä. Koska taisteleva seurakunta elää jo tässä ajassa taivaan hääjuhlaa, niin saamme aina iloita ja olla toiveikkaina. Saamme levähtää Vapahtajamme syliin. Tuomme taakkamme ja kahleemme hänen katkottavikseen. Ilman pakkoa, ilman omia ansioitamme. Ilo täyttäköön siis mielemme tänäänkin! Riemuitkaamme, että Herra täyttää jälleen tyhjät leilimme uskolla, toivolla ja rakkaudella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti