Saarna 16. sunnuntai helluntaista 24.9.2006 (Esko Jalkanen)

Matt. 6:19-24
Jeesus sanoo: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta Herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

On vain kolme viikkoa siitä, kun kirkoissamme saarnattiin sokeana syntyneestä miehestä, jonka Jeesus teki näkeväksi. Tämän sunnuntain aihe on lähes sama: Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!

Terveet silmät ja oikea katsominen ovat niin tärkeitä asioita, että niistä on aihetta saarnata toistuvasti. Olen hiljakkoin lukenut koko Jesajan kirjan, jossa on 66 lukua. Harva luku näistä 66:sta  on sellainen, ettei siinä puhuttaisi jotakin silmistä, näkemisestä tai katsomisesta. Tässä kirjassa samoin kuin muissakin Raamatun kirjoissa toistuu kehotus: ”Katso!”

On ihan oikein kehottaa meitä ihmisiä katsomaan, käyttämään silmiämme, jos ne ovat terveet. Jesaja profetoi tulevasta ajasta, jolloin näkevien silmät eivät ole ummessa. (32:3) Jumala on luonut silmiimme luomet, joilla voimme säädellä, mitä katsomme ja mitä emme katso. Jeesuksen neuvon mukaan meidän ei tulisi katsella ensisijaisesti kauniita esineitä ja vaatteita, maallista mammonaa, jotka kaikki ovat helposti turmeltuvia ja katoavia. Koiperhoset, ruoste ja varkaat riistävät ne meiltä. Näiden sijasta meidän pitäisi katsella taivaallisia aarteita, joka ovat niin korkealla, etteivät varkaatkaan ulotu sinne, puhumattakaan tuhohyönteisistä. Taivaallisiin aarteihin nähden monen ihmisen silmät ovat ummessa. Niin ei pitäisi olla.

Jumala on antanut minulle eräänä uudenvuoden aattoiltana opetuksen silmien auki pitämisestä taivaallisiin nähden niin, etten sitä unohda. Minulla oli kummipoika Markku, veljeni poika, joka kuoli 4-vuotiaana syöpään. Kuolema tuli Markulle sinä vuoden pimeimpänä aamuna klo 7.40, jolloin ulkona oli pilkkopimeää. Huoneessa, jossa sairas lapsi lepäsi, oli vain himmeä valo. Markku sanoi isälleen: ”Isä, sammuta valo. On niin kirkasta, etten minä kärsi katsella.” Sen sanottuaan Markku nukahti kuoleman uneen. Tuossa tilanteessa on tapana sulkea silmät, mutta veljeni ei voinut sitä tehdä. Pojan silmät loistivat kirkkaina. Kun illalla menin katsomaan pois nukkunutta kummipoikaani, olivat hänen silmänsä yhä auki, kauniit, kirkkaat silmät, eikä niitä suljettu. Kyselin tätä merkillistä näkyä ystävältäni silmälääkäriltä, mutta ei hän osannut selittää.

”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi”, sanoi Jeesus Vuorisaarnassaan. Nelivuotiaan kummipoikani sielu on minulle aarre. Samoin oman poikani sielu, joka on siellä samassa Jumalan lepopaikassa, missä Markkukin, ja monet, monet muut rakkaat omaiset ja ystävät.  

Näitä edesmenneitä rakkaitani kaipaillessa luin Jesajan kirjasta: ”Sinun kuolleesi heräävät eloon, heidän ruumiinsa nousevat ylös. Tomuun vaipuneet, herätkää ja riemuitkaa! Sinun kimaltava aamukasteesi virvoittaa maan ja niin maa palauttaa kuolleet elämään.” (26:19) Kauan ennen Jeesuksen ylösnousemusta Jesajan profeetalliset uskon silmät saivat katsella ihmeellistä aamukasteen kimallusta, jonka keskeltä kuolleet nousevat riemuitsemaan ikuisen elämän ihmeestä. Maan tomusta he nousevat. 

Tiedän kyllä, että tällä hetkellä Markun vielä kuollessa kirkkaat silmät ovat muuttuneet tomuksi. 

Vielä suuremmaksi taivaalliseksi aarteeksi näitä ajatellessamme osoittautuu Jeesus Kristus, joka loi näkevät silmät sokeana syntyneelle miehelle. Mies näki todella. Palautamme mieleemme keskustelun siinä tilanteessa, jolloin tämä mies alkoi nähdä samalla tavalla kuin me toivoisimme tänään näkevämme. Jeesus: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” Mies: ”Sano, kuka hän on? Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu sinun kanssasi.” Mies: ”Minä uskon, Herra.” Näin mies sanoi ja polvistui Jeesuksen eteen. Hän oli siinä suuren ihmisjoukon keskellä ainoa, joka todella näki. Hän näki Jeesuksessa taivaallisen aarteen. Tämänkin miehen silmät ovat maatuneet, niin kuin Markun ja jokaisen maan tomuun vaipuneen. Mutta me profetoimme Jesajan kanssa: ”Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta. Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat (35:1-5)

Näin on käyvä meille, jotka nyt Jeesuksen puhetta kuullessamme uskomme, että Jeesus on tekevä meillekin jokaiselle saman silmien ihmeen kuin luodessaan silmät niille sokeille, joilta ne puuttuivat. 

Vielä se aika ei ole koittanut, jolloin saamme katsella uusin, kirkkain silmin Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä valtaistuimellaan ja ihastella uutta maata ja uutta taivasta. Näillä usein likinäköisillä, kaihinkin ja muiden silmäsairauksien rasittamilla silmillämme me katselemme elämän menoa. Muistakaamme ummistaa silmämme, kun synti kiusaa ja houkuttaa, pitäkäämme silmämme auki, kun Raamatun avaamme. Muistakaamme Jesajan varoitus siitä, ettemme olisi epäjumalien, kuten mammonan ja aineellisuuden palvojia, jolloin silmämme saattavat ”tahmaantua umpeen” (44:18) niin, ettemme näe elävän Jumalan työtä edes luonnossa emmekä mittaamattomassa maailmankaikkeudessa, joka aukeaa eteemme nostaessamme silmämme ylös.

Me Pyhälle Ehtoolliselle valmistautuvat katsokaamme vielä sanasta kärsivää Vapahtajaa, josta Jesaja kirjoittaa: ”Katso, minun palvelijani menestyy. Hänestä tulee korkea, ylhäinen ja suuri. Ja kuitenkin monet järkyttyvät hänet nähdessään. Tuskin häntä enää ihmiseksi tunsi, niin kammottavasti hänet oli runneltu. Hänet nähdessään kuninkaat mykistyvät. Sen, mitä heille ei koskaan kerrottu, he saavat nähdä. Ei vartta, jota olisimme ihaillen katselleet. Kaikki käänsivät katseensa pois. Meidän pahat tekomme ovat hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, että meillä olisi rauha.” (52-53)