Saarna 16. sunnuntai helluntaista 28.9.2014 (Esko Jalkanen)

Luuk. 10:38-42
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Rakkaat ystävät Jeesuksessa Kristuksessa. Tiedättehän, että Raamatun kaunein kuvaus vanhuudesta on Saarnaajan kirjan viimeisessä luvussa (Srn 12). Näinhän tuo hieno runo alkaa: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä.” Näön, kuulon ja henkisen omaksumisen heikkeneminen, ja jopa liikuntaelinten rappeutuminenkin, siinä kerrotaan sattuvin vertauskuvin. Toinen Laulujen laulun runo kertoo, miten nuorten ihmisten ehjä hammasrivi ”hohtaa valkoisena kuin vastakerityt lampaat, vedestä nousseet. Ne ovat kuin karitsat kaksittain, eri yksikään ole pariaan vailla” (Laul.l. 4:2). Vanhuudessa ehjät hampaat käyvät vähiin. Saarnaaja kuvaa vanhuksen puremiskalustoa: ”Jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten.”

Sellainen oli naisen tehtävä perheessä: Hän oli jauhajanainen. Martta oli juuri tällainen jauhajanainen, joka jauhoi, leipoi ja keitti ruokaa miehille, perheelle ja vierailijoille.

Kun ensimmäiset suomalaiset lähetyssaarnaajat saapuivat Ambomaalle 1870, he näkivät, miten naiset ahkeroivat huhmareitten ääressä puurojauhoja jauhamassa rytmikkäästi laulaen. Eipä heidän jokapäiväiseen elämäänsä juuri muuta kuulunutkaan kuin vaivalloinen ruoan valmistus. ”Jättävät kaikki työt minun tehtäväkseni”, on maailman kaikkien naisten tyytymätön purnaus. Jeesus näki tällaisen naisten osan vääräksi ja tuli tuomaan entisen sijaan aivan uuden käytännön.

Itse asiassa Jeesus omalla esimerkillään näytti, mihin yhtäläisesti miesten kuin naistenkin tulee aikansa jakaa. Tunnemme kertomukset, miten Jeesus itse, ilman jauhajanaisten vaivannäköä, ruokki 5000 tai 4000 miestä sekä naiset ja lapset. Vielä selvemmän esimerkin tässä asiassa hän antoi sinä pääsiäisen jälkeisenä aamuna, jolloin hän oli itse aamuhämärissä paistanut kalaa ja varustanut leipää opetuslapsilleen. Raamattu kertoo näin: ”Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla. Hän huusi heille: `Kuulkaa miehet! Onko teillä mitään syötävää?` `Ei ole`, he vastasivat. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi: `Tulkaa syömään. `Hän otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa” (Jh 21:4, 5, 9, 12). Näin Jeesus ruokki aamuvarhaisella nälkäiset miehet. Siihen puuhaan hän ei tarvinnut jauhajanaisia. 

Aamuaterian jälkeen alkoi se varsinainen asia, jonka vuoksi Jeesus oli saapunut tapaamaan omiaan ja erityisesti Pietaria. Juuri hänelle Jeesuksella oli tärkeistä tärkein kysymys: ”Simon Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi. Pietari oli valinnut hyvän osan. Muut opetuslapset olivat tehneet saman valinnan jo aikaisemmin. Jeesuksen omien sanojen mukaan he rakastivat Mestariaan eivätkä Pietarin tavoin olleet kieltäneet häntä.

Ylösnoussut Jeesus hoiti aivan itsekseen, ilman kenenkään ihmisen apua kaksi asiaa: ruokki kylläisiksi nälkäiset miehet ja auttoi heidät sellaiseen uskoon, että he tunsivat rakastavansa pysyvästi ja yli kaiken tätä Herraa, Jumalan Poikaa, Jeesusta Kristusta. Heistä tuli sen jälkeen apostoleja, jotka ruokkivat Herransa lampaita ja karitsoita ja pitivät esillä sitä elämän sanaa, joka ruokkii ihmisen iankaikkiseen elämään. 

Meidän tämänpäiväinen evankeliumimme on kertomus siitä, että kenties ensimmäinen nainen, Betanian Maria, joka istui miesten joukossa kuuntelemassa, mitä Jeesuksella oli sanottavaa hänen sielunsa pelastuksesta, uskoi Herraansa ja oli tämän uskon saatuaan valmis osoittamaan rakkautensa Vapahtajaansa kohtaan voitelemalla hänen jalkansa kalliilla tuoksuöljyllä. 

Juuri näin pitäisi tapahtua vieläkin kaikille ihmisille. Aivan samalla tavalla naisten kuin miesten tulisi löytää aikaa kuuntelemaan, miten Jeesus puhuttelee ihmistä, joka ilman häntä on vain tuomittu ja kadotettu ihminen. Ja Jeesuksen itsensä antaman esimerkin mukaan yhtä hyvin miesten kuin naistenkin tulisi olla jauhajamiehiä ja osallistua aterioiden valmistamiseen, kun on se aika. 

Sain kerran kutsun hyvin ahkeran emännän 80-vuotispäiville. Siinä talossa oli pakastin poikineen täynnä ruokaa omalle perheelle ja vieraille. Emäntä itse käytti juhlassaan puheenvuoron. Hän sanoi: ”Töitä tässä talossa on tehty. Ei ole ehditty juoksemaan kirkossa ja seuroissa.”  

Tänään ajattelen, oliko häneltä jäänyt tekemättä Marian valinta, jota itse Jeesus kutsuu hyväksi osaksi. Ja toisaalta ajattelen täällä Toivakan kirkossa teitä arvoisat tämän päivän martat ja mariat: ettehän tyydy jäämään elämässänne pelkiksi jauhajanaisiksi, joiden voimat ehtyvät ennen pitkää, ”ennen kuin talon vartijat vapisevat, soturit painuvat kumaraan ja jauhajanaiset, vähiin käyneet, ovat jouten” (Srn 12:3). Kyllä me aviomiehetkin ja perheen pojat autamme teitä taloustöissä, että te pääsette sanan kuuloon yhtä hyvin kuin me miehet. 

Paavali kirjoittaa Timoteukselle ruoan merkityksestä meillekin hyvät, ohjeelliset sanat: ”Jumala on luonut ruoat sitä varten, että ne, jotka uskovat totuuden, nauttisivat niitä ja kiittäisivät Jumalaa. Kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan. Jumalan sana ja rukous pyhittävät sen” (1 Tim 4:3-5).