Saarna 1. paastonajan sunnuntai (invocavit) 5.3.2006

Mark. 1:12-13
”Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.”  

Tämän sunnuntain tekstit johdattelevat meidät oivallisesti paastonaikaan. Näissä kolmessa luetussa tekstissä esiintyy nimittäin selkeällä tavalla paastonajan kaksi tärkeintä ajatusta: työ, jonka Jumala on tehnyt Pojassaan puolestamme sekä ihmisen vastuu elämästään ja lähimmäisistään. Näiden kahden teeman varassa on paastonviettomme. Itse asiassa niiden varassa on koko elämämme. Se, miten vastaamme Jumalan kutsuun ja kohtelemme lähimmäisiämme, ratkaisee myös lopullisen kohtalomme. Kyse on siitä, otammeko nämä uskonperusteet tosissamme? Tahdommeko koota aarteemme taivaaseen vai maan päälle? Ovatko sydämemme kiintyneet katoavaan vai katoamattomaan? Rakennammeko elämämme vahvalle kalliolle, Jumalan sanalle vai kunkin ajan muotivirtauksille ja niiden sortuville hiekkaperustoille? Haluammeko kilvoitella uskossamme? Toivommeko vilpittömästi lähimmäistemme parasta? Puolustammeko rohkeasti heikkoja ja vähäosaisia? 

Nämä ovat kaikki isoja kysymyksiä. Paastonajan kysymyksiä. Kysymyksiä, joita Jumala tahtoisi meidän juuri nyt kysyvän itseltämme. Näihin kysymyksiin ei ole valitettavasti yksioikoisia vastauksia. Niiden käytännön toteuttamiseen ei ole olemassa helppoa tietä. Kysymyksien esittämiin haasteisiin vastaaminen vaatii uhrauksia, paneutumista, aikaa ja rohkeutta. Jumalan tahdon noudattaminen ei ole tunnetusti se maailman helpoin tie. Selän kääntäminen Jumalalle on huomattavasti helpompaa. Mutta helppoa tietä ei Jeesus tullut seuraajilleen tarjoamaankaan. Jeesus sanoo näin: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin taivaallinen Isänne on täydellinen”, ”Ellette te noudata Jumalan tahtoa paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”, ”Menkää sisään ahtaasta portista. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

Aika ankaria vaatimuksia ja kehotuksia, eikö totta? Kuten huomaamme, Jeesus ei ollut mikään tyhjänpuhuja tai lepertelijä. Hän ei tarpeen tullen kaihtanut keinoja herätellessään ihmisiä. Ja myös omiaan, hänen opetuslapsiaan. Hän oli radikaali parannussaarnaaja, joka julisti: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Tästä Jeesuksen puolesta olemme ehkä turhaan kirkossa vaienneet. Olemme usein nähneet mielissänne ainoastaan siloposkisen hyvän paimenen ja unohtaneet samalla partasuisen  ahavoituneen puusepän. Taiteilijoiden kuvaama hintelä ja melko vaalea Jeesus-hahmo on korvannut vantteran ja tummahkon Jeesuksen, joka lienee todellisuudessa ollut lähempänä alkuperäistä. Radikaali parannussaarnaaja on monesti vaihtunut saarnastuolissa hampaattomaan ”kaikkien ystävään ja miellyttäjään”. 

Tässä kohden on syytä ehkäistä mahdollisia väärinkäsityksiä. Ettei vain sanottaisi, että kylläpä se uusi vs. kirkkoherra saarnaa mitä sattuu!  En esimerkiksi väitä, etteikö kirkkomme kauniin alttaritaulun siunaava Jeesus olisi se oikea Jeesus, ainoa Jeesus. En väitä, etteikö se vastaisi historian Jeesusta. En väitä, etteikö se edustaisi uskomme Jeesusta. Päinvastoin. Siunaava ja rakastava Jeesus on mitä suuremmissa määrin se Jeesus, jonka kohtaamme kirkossa, elämässämme ja uskossamme. Hän on se Jeesus, joka koskettaa sydäntämme ja haluaa parantaa meidät. Siunaavan Jeesus-kuvan eteen saamme polvistua tänäänkin nauttimaan ehtoollisen lahjaa. Saman kuvan  edessä ovat Vesantolaiset polvistuneet jo yli kuudenkymmenen vuoden ajan. Sama taulu, sama Kristus, sama usko ja sama siunaus. Jeesuksen alttaritaulun kautta välittämä siunaus pysyy ja vaikuttaa ajasta aikaan, olipa sitten historiallinen Jeesus taulun takana minkä näköinen tahansa. Mutta siunaava ja lempeä Jeesus on vain yksi puoli hänen persoonastaan. Olisi väärin uskoamme ja Jeesusta kohtaan unohtaa se toinen puoli, se ankarampi Jeesus, joka sanoi lainopettajille ja fariseuksille muun muassa näin: ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten  sikiöt! Miten te te voisitte välttää kadotustuomion?” Hän oli kova koville, lempeä niille, jotka  sitä tarvitsivat.  

Jeesus oli eläessään monitahoinen persoona. Tästä ei liene epäilystä. Kaikkea hänen sanojaan emme voi koskaan ymmärtää. Kaikkea hänen tekemisiään ei voi järjellä selittää. Jumala on salattu. Samoin Jeesus jää meiltä osin salatuksi ja käsittämättömäksi. On kuitenkin tärkeää, että hyväksymme Jumalan Pojan kokonaisena pakettina, kokonaisena persoonana. Ei ole oikein, että valikoimme hänen puheistaan vain ne osat, jotka meitä miellyttävät. Ei ole oikein, että hylkäämme ne kohdat, jotka tuntuvat ensialkuun vaikeasti sulatettavilta. Jeesus on yksinkertaisesti otettava sellaisena kuin hänet evankeliumeissa kuvataan. Hän oli sekä lempeä paimen että tulisieluinen saarnaaja. Hän oli sekä vapahtaja että tuomion julistaja. Hän oli sekä ihminen että Jumalan Poika.    

Jeesus oli siis kahtalainen persoona. Sama totuus pätee myös uskoomme. Uskomme on kahtalainen: siihen kuuluu niin evankeliumi kuin laki. Siihen kuuluu Jumalan armo ja ihmisen vastaus. Kilvoittelu ja vapahdus. Synti ja anteeksianto. Koska Jumalan työ tulee uskossamme aina ensiksi — mitään ei tapahdu ilman tai ennen Jumalan aloitetta — niin siksi siitä on puhuttava ja saarnattava ensisijaisesti. Armon määrä on ylenpalttinen ja määrätön verrattuna lakiin. Tämä pyhä ei poikkea tästä säännöstä. On siis aluksi kysyttävä, mitä pyhän tekstit kertovat Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan.     

Tämän sunnuntain aihe on ”Jeesus, kiusausten voittaja”. Tänään muistelemme sitä, kuinka Saatana kiusasi Jeesusta erämaassa neljäkymmentä päivää. Jeesus selvisi näistä kiusauksista lopulta voittajana. Tie ei ollut kuitenkaan hänellekään vaivaton. Hän kulki kuitenkin annetun tien nöyrästi, pohjustaen meille samalla pelastuksen. Tuskin kukaan on ilmaissut tätä Jumalan lahjaa ja Jeesuksen lunastustyötä selvemmin ja kauniimmin kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja: ”Armollisen Jumalan tahto näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Tässä lyhyessä pätkässä kirjoittaja onnistuu sanomaan monta syvää uskontotuutta. ”Jeesuksen oli kärsittävä kuolema jokaisen ihmisen puolesta” — Totisesti Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta, ei vain harvojen tai valittujen puolesta. Jokainen ihminen on ansainnut pelastuksen yhtä vähän ja yhtä paljon. ”Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi” — uskomme ihmeellisen totuus on se, että Jumala tuli ihmiseksi meidän keskuuteemme. Kristus luopui omastaan, otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Jumala tuntee Poikansa kautta ihmisen. Hän tuntee vajavaisuutemme ja pelkomme. Hän tuntee ristin kautta ihmisen häpeän ja hylkäämisen. Hän tuntee epätoivon ja pimeyden. Pojassaan hän on sovittanut velkamme ja syyllisyytemme. Koska Jumala on kulkenut keskellämme, on hän lähellä nytkin. Hän ei ole etäinen Jumala, vaan läheinen. Hän on meidän jokaisen Isä, Abba.  

Heprealaiskirjeen kirjoitta lupaa edelleen: ”Koska Jeesus on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Tämä on suuri lupaus. Lohdullinen lupaus. Jeesus auttaa, hän on keskellämme lupauksensa mukaan. Hän huutaa puolestamme kiusaajalle, aivan kuten hän itse huusi hänelle korkealla vuoren rinteellä: ”Mene pois, Saatana!” Kuten paholainen jätti Jeesuksen tuolloin rauhaan, jättää hän meidätkin rauhaan kun turvaudumme ahdistuksissamme Kristuksen nimeen.  

Jeesus asetti meille kiusauksien kautta esimerkin. Muistamme kuinka Saatana houkutteli erämaassa Jeesusta useaan otteeseen, luvaten hänelle jopa maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston.  Joka kerta Jeesus kuitenkin vastasi hänen houkutuksiinsa  Raamatun sanalla: ”On kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa Jumalaasi', ”On kirjoitettu Herraa Jumalaasi sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella'.” Jeesuksen ei tarvinnut miettiä omia asenteitaan ja mielihalujaan, vaan hän pohjasi vastauksensa Jumalan muuttumattomalle sanalle. Vastaus tuli hänen ulkopuoleltaan, valmiista sanasta. Tästä on meidän otettava häneltä oppia. Jos olemme epävarmoja tekemistämme, voimme aina ottaa Jumalan sanan esiin ja miettiä, mikä on sen valossa Jumalan mielen mukaista ja mikä ei. Rukouksessa voimme pyytää Jumalalta hänen sanansa neuvoja. Hänen sanassaan on näet ase maailman, oman itsemme ja Saatanan kiusauksia vastaan. Paavalikin tiesi Jumalan sanan voiman. Efesolaisia ohjeistaessaan taisteluun henkivaltoja ja pimeyden voimia vastaan hän sanoi: ”Ottakaa varusteeksenne Hengen miekka, Jumalan sana.” Saamme luottaa, että Jumalan sanassa meille on voima, joka ylittää kaikki  pahuuden voimat. Sanansa Jumala on meille lahjoittanut, jotta käyttäisimme sitä kaikkeen hyvään ja rakentavaan. Kiitos tästä Herralle!

Päivän kolmas teksti, Jesajan kirjan teksti, puhuu puolestaan meidän vastuustamme. Siinä annetaan ohjeita siitä, miten meidän tulisi vastata Jumalan lahjoittamaan armoon. Tekstissä kysytään ihmisen vastuuta toisesta  ihmisestä, läheisestään. Jesajan välittämät ohjeet sopivat erityisesti juuri paastonaikaan. Paastonaika on välittämisen ja aktiivisen toimimisen aikaa. Jesaja oli yleisesti huolissaan siitä, että paastonakana israelilaiset ajoivat ennemminkin omia etujaan, sortuivat riitaan ja katkeruuteen ja noudattivat ainoastaan paaston ulkoisia merkkejä, kuten säkkiin pukeutumista ja tuhkan ripottelua pään päälle. He saattoivat olla ulkoisesti riutuneen näköisiä, mutta sydämessään he eivät etsineet katumusta ja parannusta.  He olivat unohtaneet paaston oikean, syvemmän merkityksen. Jesaja ohjeistaakin israelilaisia eräässä kohdassa näin: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.” 

Vanhan testamentin valossa oikea paasto on siis ihmisten vapauttamista vääryydestä, leivän murtamista nälkäiselle ja avun tarjoamista sitä tarvitsevalle. Jumalan mielen mukainen paasto kohdistuu hädänalaisiin veljiimme ja sisariimme ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen: ”Tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.” Nimenomaan heidän tulisi olla lähellä sydäntämme pääsiäistä ennen.  Meitä kutsutaan paaston myötä myös muihin hyviin tekoihin: ”Opetelkaa tekemään hyvää.” Hyvän tekemistä voi näin ollen harjoitella! Sitä tulee harjoitella! Samalla Jesaja kutsuu meitä sisäiseen uudistukseen ja parannukseen: ”Peseytykää, puhdistautukaa, tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni. Lakatkaa tekemästä pahaa.” Pahan voi kuolettaa. Sen voi kuolettaa Jumalan armon avulla. 

Jesajan kirja lupaa ihmeellisiä asioita niille, jotka paastoavat Herran mielen mukaan. Kun olemme lähimmäistä lähellä, kuuntelemme heitä, tarjoamme apua, niin silloin toteutuu tämä Jesajan suulla ilmoitettu Jumalan suuri lupaus: ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi.” Haavamme sidotaan ja Herra kulkee suojanamme. Tämä kaikki on totta, jos kuulemme Herraa ja yritämme noudattaa hänen tahtoaan parhaamme mukaan. Tällöin syntimme tulevat valkeiksi kuin lumi ja valkeiksi kuin puhdas villa, ja hän lähettää enkelinsä varjelemaan, missä ikinä kuljemmekaan.