Saarna 1. paastonajan sunnuntai (invocavit) 1.3.2009 - Esko Jalkanen

Mark. 1:12-13
Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa,  ja enkelit pitivät hänestä huolta. 

Tämä kolmannen vuosikerran evankeliumi siitä, miten Jeesus on 40 päivää autiomaassa saatanan kiusattavana, on lyhyt kertomus ja poikkeaa kokonaan tutusta kiusauksesta muuttaa kivet leiviksi, hypätä temppelin harjalta alas ja kumartaa kiusaajaa, joista kerrotaan 1. vk:n ev:ssa

Ensimmäinen poikkeama on evankeliumin alussa: Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Juuri edellä Markus on kertonut, miten autuaallista oli, kun Jumalan Pyhä Henki laskeutui taivaasta häneen kyyhkysen tavoin ja samalla taivaasta kului Isän ääni: Sinä olet minun rakas Poikani. Sinuun minä olen mieltynyt. Nyt tämä sama Henki ajaa kuin mikäkin piiskuri Jeesuksen autiomaahan olemaan siellä ruuatta toista kuukautta. Se paikka oli vastenmielinen, yksinäinen ja autio. Ei kattoa pään päällä eikä yhtään ihmistä.

Kiusausten autiomaassa Jeesusta auttoi juuri koetun kasteen autuas muistaminen. Joku vanhan ajan taiteilija on kuvannut Jeesuksen kasteen tapahtuneen syvän rotkon partaalla. Jeesus on putoamaisillaan syvään kuiluun, mutta häntä pitelee ylhäältä ojennettu voimakas käsi niin, ettei hän putoa syvyyteen. Kiusausten autiomaa pitkine paastoineen on juuri tällainen kuoleman uhka. Mutta ei hätää eikä pelkoa menehtymisestä. Jumalan isänkäsi pitelee lämpimässä ja lujassa otteessaan. Isän käsi tässä on pääasia eikä autiomaa. Ja olihan lohduttavaa, että Isä lähetti enkeleitä auttajiksi, kun yhtäkään ihmistä ei ollut näkyvissä.

Toinen vain Mk:ssa esiintyvä erikoisuus on maininta: Hän eli villieläinten joukossa. On vaikea ymmärtää, miten villieläimet voisivat merkitä Jeesukselle kiusausta. Jonkin viitteen tästä antaa 3 Ms 17:7, jossa kerrotaan Jumalasta luopuneiden ihmisten uhranneen teuraseläimiä aavikon paholaisille. Me nykypäivän ihmiset katselemme aavikon villieläimiä TV:n luonto-ohjelmista. Leijonat ja krokotiilit näyttävät hallitsevan luontoa lekotellen auringossa kaikessa rauhassa, mutta muiden pienempien ja heikompien on pelättävä alati henkensä edestä, etteivät joutuisi vahvempien saaliiksi. Erämaan pedot ovat ihmistäkin vahvempia. Aleksis Kiven seitsemän veljestäkin joutuivat kivelle vapisemaan heitä ympäröivää sonnilaumaa. Ps 22:13 Sonnien laumat piirittävät minua, villit Baasanin härät minua saartavat, kuin raatelevat pedot ne uhkaavat minua, kuin karjuvat leijonat, kita ammollaan. Voimani valuu maahan kuin vesi. Kurkkuni on kuiva kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan!  - Herra, anna minulle voimaa, riennä avuksi! Pelasta henkeni koirilta, pelasta minut leijonien kidasta, pelasta villihärkien sarvista! – Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt pois kasvojaan, vaan kuuli, kun huusin. 

Viime kuukausina tämä maailma on alkanut näyttää todellisia kasvojaan ei vain nälkää ja kurjuutta näkevissä kehitysmaissa, vaan myös meillä. Tehtaitten tuotteilla ei ole enää kysyntää. Monien ennen hyvinvoivien ihmisten taloudenpito on romahtanut. Tämä maailma taitaa olla aavikko paholaisineen, jotka vaativat suuret uhrit ja palvonnan, kun Jumalasta on luovuttu. Juuri tässä on aikamme saatanallinen kiusaus: luopuminen Jumalasta. Viime torstain maakuntalehdessä osui silmiini kirjoitus, joka oli otsikoitu: ”Moniäänistä taikauskoa”. Lainaus tästä: ”Tiedeyliopistosta (!) valmistuvat papit kuorolausuttavat seurakuntaa uskomaan kaikkivaltiaaseen jumalaan, taivaan ja maan luojaan, neitseestäsyntymiseen, ylösnousemukseen ja ikuiseen elämään. – Tiede on pelastettava. Hulluutta ei saa päästää valloilleen.” Mitä muuta tämä on kuin vihaisen villipedon karjuntaa uskontunnustusta yhteen ääneen lausuvan kirkkokansan tuhoamiseksi! Ja vielä kerran sanottuna: tämä maailma ei ole sen parempi paikka kuin aavikko paholaisineen! On langettu siihen syntiin, mistä Jumala varoitti israelilaisia annettuaan kansalleen lain: Jos te halveksitte minun käskyjäni ja ylenkatsotte minun lakejani ettekä noudata kaikkia minun säädöksiäni, vaan rikotte liiton, minä rankaisen teitä. – Minä lähetän teidän  kimppuunne villipetoja, ja ne riistävät teiltä teidän lapsenne, raatelevat karjanne ja tappavat teidät. (3 Ms 26:22) Kiusausten autiomaasta alkoi Jeesuksen kärsimys villipetojenkin keskellä, yhdenlainen rangaistus liiton rikkomisesta. Häntä rangaistiin monella muullakin tavalla. Kärsimysten ankaruus huipentui sitten Vapahtajamme ristintuskiin.

Niin kaameat kuin Psalmin 22 ja muut Vanhan testamentin kuvaukset villipetoineen ja paholaisineen kiusattujen ihmisten ympärillä ovatkin, Raamatun viesti lopuksi kuitenkin on valoisa: Jumala kuuli, kun huusin häntä avuksi. Enkelit pitivät hänestä huolta. Tällaisessa huolenpidossa Jeesus kesti kiusaukset niihin lankeamatta. Yhtä hyvää huolta Jumala pitää meistäkin. Me saamme tänään, kiusausten sunnuntaina ja joka päivä rukoilla tosissamme Isä meidän -rukouksen kuudetta pyyntöä: Äläkä saata meitä kiusaukseen. Jumala kuulee meitä ja niin elämäntiemme kaartaa kiusauksen ja kiusaajankin ohi. Emme lankea.

Jumala on antanut meille selvät käskyt, mitä meidän pitää tehdä ja mistä kieltäytyä. Jumala neuvoo meitä samalla tavalla kuin jokainen vanhempi pientä lastaan, kun sanoo: ”Pane terävä veitsi pöydälle! Sinä et saa leikkiä vaarallisilla tulitikuilla! Lämmin puku ylle, kun lähdetään laskiaisen pulkkamäkeen!” Hyvin käy sen lapsen, joka kuuntelee vanhempiensa hyviä neuvoja eikä toimi omien mieltymystensä mukaan. Hyvin käy myös meidän, Jumalan lasten, jos emme kuuntele oman turmeltuneen luontomme emmekä tämän jumalattoman maailman elämän ohjeita, vaan Jumalan neuvoja. Tavallaan yksinkertaista on tällä tavoin välttää kiusaukset. Meidänkin on mahdollista ratkaista tekemisiämme ja kieltäytymisiämme Psalmin 119 kirjoittajan tavoin: Sinun säädöstesi mukaan minä tahdon elää ja siksi voin kulkea kevein mielin. Sinun käskyistäsi minä saan ilon, ne ovat minulle rakkaat. (Ps 119:45,47) Sitä varten Raamatun käskyt ja ohjeet ovat meidän käytettävissämme, että niitä noudattaen voisimme voittaa sisältä ja ulkopuoleltamme tulevat kiusaukset.

Jeesus vältti kaikki lankeemukset noudattaen kaikissa elämänsä käänteissä Jumalan sanassaan antamia käskyjä. Me emme ole onnistuneet selviämään kiusaajasta ja sen viekkaista esityksistä samalla tavoin. Emmehän edes tunne Raamattua yhtä hyvin kuin hän. Mutta kiusaajan voittamina ja jopa orjuuttamina me saamme huutaa hätämme Jumalalle. Hän ei käännä meistä pois kasvojaan, vaikka olemme kiusauksiimme langenneita, vaan kuulee meitä, armahtaa, antaa anteeksi ja pelastaa. Enkelit tekevät meillekin palvelusta yhtä rakkaasti kuin Jeesukselle autiomaassa. Samalla kasteella, Kolmiyhteisen Jumalan kasteella, jolla Jeesus kastettiin, on meidätkin kastettu. Sama Isän käsi, joka piteli häntä varmassa otteessaan, ettei hän putoaisi kadotuksen rotkoon, pitää myös meistä kiinni. Kiitetty olkoon pelastuksemme Jumala!