Saarna pyhän kolminaisuuden päivä 11.6.2006

Matt. 28:16-20
Kaikki yksitoista opetuslasta lähtivät Galileaan ja nousivat vuorelle, minne Jeesus oli käskenyt heidän mennä. Kun he näkivät hänet, he kumarsivat häntä, joskin muutamat epäilivät. Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." 

Huh, huh! Täytyy tässä ihan hikeä pyyhkiä. Ai, että miksikö? Ylimääräinen hikoiluni ei johdu tällä kertaa lämpimistä kesäkeleistä tai juuri alkaneesta penkkiurheilijan suururakasta, jalkapallon MM-kisoista. Hikoiluni syyt löytyvät nimittäin paljon lähempää: päivän aiheesta, ”salattu Jumala.” Kuinka saarnata salatusta ja kolmiyhteisestä Jumalasta, kun tätä asiaa ei itsekään ymmärrä? Miten tavoittaa sanoin sellaista, joka ylittää jo heti kättelyssä vajavaisen ihmisymmärryksen? Voiko salatusta Jumalasta yleensä puhua vai vesittävätkö turhat sanat hänen pyhyytensä jollakin tavoin? Ei mikään helppo urakka, mutta yritetään nyt kuitenkin. On vain yhdyttävä nöyrästi sveitsiläisen teologin Karl Barthin (1886-1968) sanoihin: ”meidän pitää puhua Jumalasta, mutta oikeastaan emme voi.”

Elämä itsessään on syvä salaisuus. Sen edessä on ääretön määrä kysymyksiä. Miten elämä on saanut tarkalleen alkunsa? Miksi eräät asiat ovat arjessamme niin kuin ovat? Miksi elämä on niin arvaamatonta ja epäoikeudenmukaista? Mihin tämä kaikki lopulta johtaa? Mykistymme elämän monimuotoisuuden ja selittämättömyyden edessä. Ihmiselämän rajallisuus ja katoavaisuus ahdistavat, ja lähes jokainen ihmispoloinen luulee välttävänsä nämä väistämättömät tosiasiat, jotka kuitenkin kohtaavat ennen pitkää kaikkia. Koskaan emme totu kuolemaan ja luopumisen aiheuttamaan tuskaan. Usein tuntuu siltä, että elämämme on yhtä suurta, epäselvää kaaosta – 'mopo' on niin sanotusti karannut käsistämme aikoja sitten. Samat ihmiselämän vaikeudet heijastuvat ihmissuhteisiimme. Olemme kaikki erilaisia. Toista ihmistä on välillä niin vaikea ymmärtää, hänen tekojaan hyväksyä. Läheinen ihminen pysyy eräällä tavalla salattuna, vaikka hänen kanssaan vietämmekin paljon aikaa. Toisen ”pään sisään” ja sieluun emme nimittäin tunnetusti pääse käsiksi, vaikka kuinka tahtoisimme. Minä olen minä ja sinä olet sinä. Hän on hän, tuo on tuo. Näin se vaan on. Voi tätä ihmiselon vaikeutta! Jos emme kerran kykene hallitsemaan omaa elämäämme ja ymmärtämään toisiamme, kuinka voisimmekaan tehdä sitä Jumalan kohdalla? Mitkä ovatkaan mahdollisuutemme käsittää häntä täydellisesti? Eivät kai hänen aivoituksensa saata olla vielä yksinkertaisempia kuin meidän, pienten ihmisten? 

Jumala on kolmiyhteinen, suuri, pyhä ja salattu. Jumalan suuruus ja salaperäisyys ei saisi kuitenkaan ahdistaa meitä. Päinvastoin. Sen pitäisi tuoda helpotusta elämäämme. Kun Jumala saa olla Jumala, kun hän saa olla pyhä ja salattu, meidän on helpompi hengittää. Riittää, että hän tietää ja ymmärtää. Riittää, että hänellä on elämämme ja kokomaailman 'pappatunturit' käsissään. Riittää kun hän kantaa murheemme ja tuskamme. Hänen äärettömät hartiansa kestävät kyllä niiden painon, olivatpa ne miten suuria tahansa! Salatun ja pyhän Jumalan hyväksyminen kysyy luopumista. Luopumista omasta kaikkivaltiudestaan, luopumista maailman ja oman elämän turhista haaveista. Luopumista sosiaalisista paineista ja lukkoon lyödyistä pitkän ajan suunnitelmista. Salatun Jumalan edessä joudumme luopumaan valmiista vastauksista ja mustavalkoisesta maailmankuvasta. Joudumme kysymään ja levittämään käsiämme, emme tietämään ja osoittamaan täsmällisen oikeaa tietä toisille tai edes itselle. Entä sinä? Oletko sinä luovuttanut elämäsi käsikirjoituksesi Herran haltuun ja päästänyt irti hänelle kuuluvista asioista? Viekö elämäsi suuria linjoja eteenpäin kolmiyhteinen, salattu, pyhä Jumala vai pieni, harmiton ukonkäppyrä pilven reunalla?  Onko elämänmoposi ratissa väsyvät ihmiskätesi vai Jumalan iankaikkiset, väsymättömät kädet?    

Salatun ja pyhän Jumalan kohtaaminen ei ole pelkkää luopumista. Se kysyy myös suostumista. Vapaaehtoista, sydämen suostumista. Se kysyy suostumista nöyryyteen ja vajavaisuuteen. Se kysyy suostumista siihen, että toinen näyttäisi saavan tässä ajassa enemmän ja toinen vähemmän.  Se kysyy suostumusta maailman pahuuteen ja kärsimykseen. Salatun Jumalan edessä on suostuttava pettymykseen ja epäonnistumiseen. On suostuttava, että hänen aika ajoin kaukaisilta ja ankarilta tuntuvat kasvot ovat ne samat rakkaan taivaan Isän kasvot, joita niin kovasti kaipaamme. On suostuttava olemaan ihminen, inhimillinen ihminen. Suurta viisautta on antaa itselleen vapaus olla pieni, katoava olento Kaikkivaltiaan Jumalan rinnalla. Silloin kysytään viisautta, sydämen viisautta. Ken on sydämessään viisas tunnustaa: ”Olen ihminen, heikko pieni ihminen, joka tarvitsee Sinua, Luojani,” ”Annan itselleni luvan tarvita Sinua, Herrani, elämäni jokainen päivä”, ”Kiitos Isä, että olet pyhä, kaikkivaltias ja valtani ulottumattomissa. Kiitos, kun opetat minulle Hengelläsi, että pyhyytesi ja salaisuutesi tekevät Sinusta juuri sen mikä olet”, ”Kiitos kun saan polvistua pyhyytesi ääreen, ja näin Sinäkin samalla pyhität minut, elämäni ja omaiseni iäisellä siunauksellasi.”

Tätä viisasta sydäntä toivomme Herralta, kun pian polvistumme hänen pyhälle ehtoolliselleen. Saamme tutkia ehtoollisen salaisuuden kautta Jumalan salaisuutta. Toinen mysteeri paljastaa toisen. Emmekä me ainoastaan tutki hänen salaisuuttaan ulkopuoleltamme, vaan Jumala tulee osaksi meitä. Poikansa ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta olemme pyhitetyt. Kristus on itse todellisesti läsnä leivässä ja viinissä. Hänen kauttaan tunnemme Isän: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän” (Joh 14:9). Kristuksen sanojen ja tekojen kautta meille on annettu kaikki riittävä tieto Jumalasta ja pelastuksesta. Polvistuessamme alttarille myönnämme lähetyskäskyn totuuden – Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Tähän kaikkivaltiaaseen katsahdamme nöyrin ja helpottunein mielin. Pyydämme samalla kolmiyhteiseltä Jumalalta: ”Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren. Yhdistä meidät häneen ja toisiimme. Auta meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi Kristuksessa, sinulle kiitokseksi ja kunniaksi. Aamen.”