Saarna 4. adventtisunnuntai 21.12.2008

Matt. 1:18-24
Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä."
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      - Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan,
      ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - 
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. 

Epäusko, epäluottamus, häpeä, pelko, hämmennys ja pettymys.

Nämä eivät kuulosta kovinkaan jouluisilta tunteilta, eiväthän? Niin, eivät todellakaan. Mitä niitä sitten nostamaan esille näin 4. adventtina, jolloin Vapahtajamme riemullinen syntymäjuhla on jo hyvin lähellä? 

Yllättävää kyllä, nämä kielteiset tunteet liittyvät päivän evankeliumiin. Näin ollen ne koskevat läheisesti sitä tunnelmaa, joka edelsi kaikkien aikojen ensimmäistä joulua. Joosefin, Marian, Jeesus-lapsen ja koko maailman ensimmäistä joulua. Tuossa vaiheessa tilanne oli aika lailla sekaisin ja keskeneräinen pyhässä perheessä. Koko Joosefin ja Marian avioliitto oli jopa vaarassa kariutua! Pitkä oli vielä matka levolliseen ja onnelliseen jouluaamun tunnelmaan: ”Jouluyö, juhlayö. Päättynyt kaikk' on työ, kaks' vain valveill' on puolisoa, lapsen herttaisen nukkuessa seimikätkyessään, seimikätkyessään.”    

4. adventtisunnuntain evankeliumin takaa löytyy monenlaista tunnetilaa. Nuori kihlapari, Joosef ja Maria, oli taatusti ällikällä lyöty viimeaikaisista uutisista. Kuinka Maria saattoi olla raskaana, vaikka aviollista yhteyttä ei oltu vielä solmittu? ”Oliko Maria pettänyt  häntä?”, epäili luonnollisesti Joosef. Maria yksinkertaisesti ihmetteli kasvavaa masuaan, eikä voinut uskoa sitä todeksi, sillä hän tiesi totuuden: ei hän ollut kihlattuaan pettänyt. Luottamus heidän välillään oli pahasti murentunut. Hämmennys ja häpeä olivat pinnalla molempien mielissä. ”Mitä muut tästä sanovat?”, ”Kuinka tästä tilanteesta selvitään?”, he kilvan ajattelivat. Pelko siitä, miten yhteisö rankaisisi heitä juutalaisen lain rikkomisesta oli myös todellinen, sillä olivathan molemmat lakia kunnioittavia. Jos pettymystä koettiin toisiaan kohtaan, näin tehtiin epäilemättä Jumalaakin kohtaan. ”Miksi Herra annoit tämän kaiken tapahtua”, taisi kihlapari kysellä katsellen kohti taivasta ja purren hammasta. 

Marian ja Joosefin ahdistuksen voi hyvin ymmärtää. Vaikkakaan nykymaailmassa ei vastaavaan tilanteeseen suhtauduta samalla tavalla, niin tunnetasolla hämmennyksen voi aavistella. Raskauden ilmestyminen tällä tavalla ”tyhjästä” ei jätä ketään kylmäksi. Voimme kokea vahvaa myötätuntoa heitä kohtaan.  

Mutta eikö tämä kaikki ole myötätunnon lisäksi meille ihanaa evankeliumia? Me yritämme niin kovasti valmistella lähestulkoon täydellistä joulua, että unohdamme miten asiat olivat Joosefilla ja Marialla. Näemme helposti, että joulu on heti pilalla, jos jotakin kielteistä ilmaantuu. Yhtä lailla meidänkin jouluvalmisteluissa voi olla monenmoista kysymysmerkkiä ilmassa. Epäluottamusta saattaa olla läheisten kanssa, syksy on voinut kantaa pettymyksiä takanaan ja pelko tulevaisuudesta näinä epävarmoina aikoina saattaa olla todellinen. Häpeän tunne ei sekään ole meille tuntematon vieras. Sitä voidaan kokea vaatimattomasta joulusta tai siitä, ettei ole ketään kenenkä kanssa jouluiloa jakaisi. Epäusko koko joulunsanomaa kohtaan vaivaa yleisesti. Sydän ei kykene ottamaan vastaan ilosanomaa, jossa meille on lahjoitettu iankaikkinen elämä ja yhteys Jumalaan. Näin vaikka tiernapojat laulaisivat joka kadunkulmassa: ”On lapsi syntynyt meille ja poika annettu on. Hänessä elämän löysin, Jumalan suosion.”  

Nämä tunteet voivat olla täyttä totta monessa perheessä. Osaan niistä voi hyvinkin vaikuttaa, toisten kanssa pitää yrittää elää joulun ylikin. Mutta pelkkä tietoisuus siitä, että itse pyhä perhe eli jouluaan koettelemusten keskellä helpottaa. Jos hekään eivät olleet täydellisiä, jos heidänkään elämäntilanteensa ei ollut ongelmaton, niin silloin minäkin saan tuoda jouluuni omat vaikeuteni ja keskeneräisyyteni. Saa olla väsynyt ja heikko. Nämä ovat arvokkaita aarteita seimen lapselle, jos nöyrrymme ne hänen eteensä tuomaan. Sanassa kun sanotaan: ”Murtunut mieli on minun uhrini. Särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala” (Ps. 51:19). Tätä Herra meiltä joululahjaksi odottaa. Hän toivoo, että osoitamme tarvitsevamme hänen rakkauttaan ja huolenpitoaan. Laulamme samaa säveltä kahdenlaisin sanoin: ”Näin sydämeeni joulun teen”, ”Näin sydämeeni, Herra, joulusi tee.” 

Luottamus, usko, toivo, läheisyys ja pelastuminen.

Tässä on meille joulunsanomaa yllin kyllin. Nämä hyvät tunteet on kirjoitettu joulunsanomaan. Ne voittavat lopulta aina kielteiset. Herra ei jättänyt pyhää perhettä oman onnensa nojaan, vaan avasi uuden tien umpikujasta. Hän lunasti lupauksensa, hän oli uskollinen. Hän herätti heissä toivon ja vahvisti uskon. Pelastus tuli lähelle seimen lapsessa Jeesuksessa, joka nimensä mukaisesti pelastaa kansansa sen synneistänsä ja joka nimensä mukaisesti tulee jokaista ihmistä lähelle: Immanuel, Jumala on meidän kanssamme. 

Samat tunteet, ilon ja rauhan tunteet, saamme kukin omistaa tänä jouluna. Pääasia on, että Jumala on jo kääntänyt kaiken hyväksi. Hän on lähellä, ei kaukana. Emme sitä ehkä vielä ymmärrä, kuten eivät Maria ja Joosefkaan aikanaan, mutta ennen pitkää saamme kokea saman johdatuksen riemun. Valmistamme itseämme ottamaan tämän ilon vastaan ja kiittämään siitä. Siitähän adventtina on juuri kyse: odottamisesta ja valmistautumisesta pelastuksen vastaanottamiseen. Pelastuksesta, joka Jumalan työnä on jo valmistettu. Kaikki tarvittava työ on jo täytetty. Luottavaisin mielin laulamme: ”Jouluyö, juhlayö. Täytetty nyt on työ. Olkoon kunnia Jumalalle! Maassa rauha myös ihmisille. Olkoon suosio suur', olkoon suosio suur'!”