Saarna uudenvuodenaatto 31.12.2015

Sananl. 3:3-8
Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta - kiedo ne kaulaasi, kirjoita sydämesi tauluun, niin saat rakkautta ja kiitosta sekä Jumalalta että ihmisiltä. Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. Älä luulottele olevasi viisas; pelkää Herraa ja karta pahaa. Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.

”Jatkuva murehtiminen on 100-prosenttisesti omaa työtä ja 0-prosenttisesti luottoa Jumalaan.”

Mitä tämä tarkoittaa?

Uskon pahimpia vihollisia on omavoimaisuus. Ihmisellä on taipumus hengelliseen ylpeyteen. Korostamme ihmisen omaa voimaa ja kykyä. Luulemme helposti, että elämämme ja uskomme on omien ratkaisujemme varassa.

Epäterveessä murehtimisessa toteutuu sama ilmiö. Ajatus nousee mieleen, että elämän käsikirjoitus on meidän. Murehdimme sitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä jättää tekemättä. Oman tekemisen osuus korostuu. Voimattomuus ja pelot ahdistavat. Turva Herraan saattaa pienetä ja pienetä.

”Jatkuva murehtiminen on 100-prosenttisesti omaa työtä ja 0-prosenttisesti luottoa Jumalaan.”

Hokaamme nyt, mitä sanonnalla tarkoitetaan. Murehtiminenkin voi pahimmillaan olla omavoimaista, sellaista ajattelua, että selviäminen on yksin omissa käsissämme ja ettei Jumala kuitenkaan auta. Murheen alhosta ei näe sitä, mikä olisi kaikkein parasta: jättäytymisen Jumalan varaan. Luottaa koko sydämestään häneen jättäen murheet ristin juurelle. Körttiläinen motto kilvoittelusta on osuva: ”Ihminen luopuu yrittämisestä ja rauhoittuu jaksaakseen luottaa Jumalan armoon, ei omiin voimiin.”

Päivän aihe ilmoitetaan: ”Aikamme on Jumalan kädessä.”

Päivän sana taas sanoo: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”

Ystävät. Tässä sanaa uudelle vuodelle. Jättäkäämme elämämme Jumalan haltuun. Ei kuljeta omavoimaisuudessa, vaan tarraudutaan Jumalan lupauksiin. Hän ei petä, vaikka antaa odottaa. Kasvakaamme uskossamme nöyryyteen, alaspäin: Jumalan on suuri, ihminen pieni. Pelastumme yksin armosta, emme omien tekojemme kautta.

Lupaan seurakunnalle, että tämä liukasliikkeinen kirkkoherrakin tahtoo ottaa todesta nämä sanat ja etsiä tilaa Jumalan työlle: ”Luovun pakonomaisesta yrittämisestä ja rauhoitun, jotta jaksaisin paremmin luottaa Jumalan armoon, en omiin voimiin.” Koettakaa kestää tulevanakin vuotena tätä harjoitteluani. Kompuroin. Kiitos esirukouksistanne!

”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.”