Saarna uudenvuodenaatto 31.12.2006

Luuk. 13:6-9
Jeesus esitti vielä vertauksen: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'" 

Kuulimme Jeesuksen vertauksen, joka uusimmassa raamatunkäännöksessä on otsikoitu nimellä ”Hedelmätön viikunapuu saa armonaikaa.” Vertaus sopii mainiosti uudenvuoden kynnykselle: elämmehän jatkuvaa armonaikaa. Tästä samasta aiheesta puhutaan päivän Vanhan testamentin tekstissä: ”Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan” (Valit. 3:22). 

Riippumatta siitä mitä touhuamme, olemmeko toimissamme hedelmällisiä tai hedelmättömiä, niin se kaikki on yhtä lailla Herran armoa. Katseemme kiinnittyvät elämässämme usein ainoastaan suuriin ja näkyviin asioihin, emmekä kykene näkemään elämän pieniä, suuria asioita. Emme osaa arvostaa elämän itsestäänselvyyksiä, joista tulisi olla joka päivä äärettömän kiitollinen. Yksi tällainen asia on elämä itsessään. Elämän lahjan edessä tulisi olla alituiseen kiitollinen. Ilman Herran armoa yhdessäkään ihmisessä ei näet pihisisi elämän henkeä. Ilman häntä yksikään meistä ei heräisi uuteen aamuun, eikä uuteen vuoteen. Ilman häntä emme pääsisi koskaan nauttimaan iankaikkisuudesta, jossa vuodet eivät enää vaihdu eikä niistä pidetä kirjaa. Herran armon varassa saamme matkata Herran armon vuoteen 2007. Sitä ympäröiköön Jumalan elävä, pysyvä sana ja hänen loppumattomasti uusiutuva armonsa: ”Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa” (Valit. 3:23). 

Jeesuksen vertaus hedelmättömästä viikunapuusta liittyy Luukkaan evankeliumissa kertomusten sarjaan, jossa puhutaan kääntymyksestä ja parannuksesta. Jeesuksen monasti niin tulenkivenkatkuinen herätyssaarna saa tässä kohden lempeämpiä piirteitä. Hedelmätöntä viikunapuuta ei viskatakaan oikopäätä ikuiseen tuleen, vaan se saa armonaikaa kasvattaa uusia hedelmiä. Jumala osoittautuu lopulta kärsivälliseksi taimiaan kohtaan, joita hän kasvattaa tarhassaan taivasten valtakuntaa varten.

Viikunapuuta käytetään Raamatussa Israelin kansa vertauskuvana. Jeesuksen kuulijat tiesivät näin automaattisesti, että hedelmätön viikunapuu -vertaus koski heitä. Se koski heitä kansana ja yksilöinä. Tämä sai heidät heristämään korvansa, vaikka monet olivatkin kovakalloisia Jeesuksen sanalle. Jeesus rakasti kansaansa, eikä ollut menettänyt toivoa sen kääntymyksestä. Hän sanoo: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansa kadonneita lampaita varten” (Mt 15:24). Jeesus oli tullut muokkaamaan ja lannoittamaan kansansa maaperää, jotta se vihdoin tuottaisi taivasten valtakunnan kestäviä hedelmiä. Hän luotti, että ”jospa se Israel ensi vuonna tekee hedelmiä.”

Vertaus hedelmättömästä viikunapuusta, joka saa armonaikaa koskee tämän päivän kristittyjä yhtä lailla kuin Jeesuksen ajan juutalaisia. Se koskee meitä kirkkona ja yksilöinä. Parannuksenteon kutsu on yhä voimassa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle” (Mt 4:17).

Kasvava viikunapuu tarvitsee auringon valoa, lämpöä, vettä ja ravinteita. Samoin me tarvitsemme Jumalan sanan valoa, Kristuksen lämmittävää rakkautta, uudeksi virvoittavaa Henkeä ja Herran sakramenttien ravinteita kasvaaksemme. Keinotekoisesti voimme yrittää korvata näitä ylipuutarhurimme eväitä, kuten kasvihuoneissa tehdään, mutta valitettavasti ihmisen kohdalla silloin käy huonosti. Päällisin puolin ihminen voi toki näyttää hyvinvoivalta keinotekoisellakin ruokavaliolla, mutta mitään kestävää ei voi kantaa sisällään ilman Jumalan antamia ravinteita. Alkuun tarvitaan katoamaton siemen, Jumalan sana, joka siunaa ja kasvattaa elämänpuumme. Päivän epistolassa sanotaan: ”Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. Sillä ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta Herran sana pysyy iäti” (1. Piet 1: 23-25). Kun pysymme Herran sanassa, olemme kiinni iankaikkisuudessa. Kun annamme hänen synnyttää kasvun, elämänpuumme lehdet eivät koskaan lakastu. Kun ylipuutarhurimme saa hoitaa kasvuamme, juuremme yltävät syvälle maahan, pitäen meidät kiinni elämässä ja niissä arvoissa, jotka tuovat onnellisuutta elämäämme.

Päivän evankeliumi on armoa pullollaan, mutta se ei suinkaan tule ilman vastuuta. Hedelmätöntä viikunapuuta uhkaa kaataminen, jos se ei tee ensi vuonna hedelmää. Tämä vastuu hiljentää jokaisen Jumalan sanan vakavasti ottavan. Kuinka minä voisin olla parempi, enemmän Herralle hedelmiä tuottava puu? Näkyvätkö Herran hedelmät kätteni jäljissä ja suuni sanoissa?

Vuodenvaihde on hyvä hetki tarkastella mennyttä vuotta. On aika pysähtyä pieneksi toviksi ja kääntää katseensa niin menneeseen kuin tulevaan. On aika tuoda oma kasvunsa ylipuutarhurin silmien eteen. Arvioinnissa pitää olla luonnollisesti kriittinen, mutta samalla altis antamaan tunnustusta myös itselleen. Paljon hyviä hedelmiä olemme saaneet yhdessä aikaan. Paljon näkyvää Herran hyvää, kuten kaunis kirkkomme, on saatettu voimaan. Mutta vielä tätäkin enemmän olemme tehneet näkymätöntä työtä, jonka lopputulosta emme näe ja josta ei palkintoja jaella. Töitä kotona, perhepiirissä ja työpaikassamme. Vaikka emme itse näe työmme näkymättömiä hedelmiä, Herra näkee. Hän palkitsee nöyrät taimitarhansa työntekijät, jotka etsivät ennemmin Jumalan kunniaa kuin ihmisten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toisille saisi jakaa kiitosta. Päinvastoin. Kanssaihmisiä tulee kannustaa ja kiittää. Näin kasvun maaperämme pysyy kuohkeana ja ravinnerikkaana. Elomme maa ei myrkyty eikä kiittämättömyys tukahduta hyvää kasvua, sillä 'sehän vain vie voiman maasta.'

Päivän evankeliumin opetus on, että olemme kuin viikunapuita Jumalan taimitarhassa. Herra on henkensä kautta ylipuutarhurimme, joka huolehtii jokaisen taimensa kasvusta. Joskus hänen liikakasvua ja rikkaruohoja poistavat saksensa satuttavat sydäntämme, mutta vain sen takia, jotta tuottaisimme jatkossa paremmin Jumalan tahdon mukaista hedelmää. Vaikeinta viikunapuun, ihmisen osassa, on suostua kokonaan Jumalan, ylipuutarhurimme hoitoon. Se tarkoittaa nimittäin täydellistä luottamista Häneen ja siihen, että Hän tietää sen mikä koituu parhaaksemme. Tähän tahdomme luottaa tulevanakin vuonna 2007. Herrassa on turvamme ja kasvumme. Rukoilemme Valitusvirren viisaiden sanojen tavoin: ”Sieluni sanoo: ”Herra on kaikkeni, häneen minä turvaan. Herra on hyvä sille, joka panee toivonsa häneen, sille, joka häntä etsii. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa apua Herralta” (Valit. 3:24-25).