Saarna uskonpuhdistuksen muistopäivänä 20.10.2013 (Esko Jalkanen)

Joh 4:46-53
Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

Olisipa melkein odottanut, että evankeliumin kirjoittaja olisi kertonut jotakin isän ilosta, kun kuolemaisillaan oleva poika parantui kuumetaudista. Ilon kuvaamisen sijasta tärkeintä oli kertoa miehen tekemästä johtopäätöksestä: poika parani seitsemännellä tunnilla eli sillä hetkellä, jolloin Jeesus sanoi parantavan sanan: Poikasi elää. Eipä miehen luottamus Jeesukseen suurena Parantajana ollutkaan huuhaata, kuten tieteeseen ainoana auttajana uskovat ateistit vieläkin väittävät.

Olen tavannut tällaisen uskovaisen suomalaisenkin isän. Hän ajeli poikansa kanssa Etelä-Suomessa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä tapahtui rytäkkä. Auto ja myös vastaan ajanut auto olivat romuina. Tämän isän ensimmäinen havainto romujen keskeltä oli lausahdus kuin tämän päivän evankeliumista: ”Poika elää!” Kun sitten toinnuttiin kehon kolhuista, elämä siinä perheessä jatkui entiseen tapaan. Isä kertoi seurakunnan tilaisuudessa, miten Jumala teki hänelle eläväksi tämän sunnuntain saarnatekstin.

Saanko sanoa nyt sinulle, ystäväni, iloisena kuin kertomani isät: Myös sinä elät? Ja kun olemme kirkossa, saanko sanoa, kuten Paavali päivän epistolassa: Sinä elät vanhurskaana, koska uskot? Ja vielä yksi tärkeä kysymys: Onko sinun vanhurskautesi oikeaa vanhurskautta eli Jumalan vanhurskautta uskosta uskoon?

Luen vielä kertauksen vuoksi loppuosan Paavalin epistolasta: Sillä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Meille jokaiselle tärkeä johtopäätös tämän sanan kuullessamme on selvittää, mitä elämämme käytännössä merkitsee olla kahdella tavalla uskovainen. Ensin on sellaisen uskon kirkastuminen, joka on kuin startti juoksukilpailussa ja sitten on jatkumo eli kilvoitus uskossa, uskonkilvoitus. Ja tietenkin lopussa maaliin pääsy ja palkinnon vastaanottaminen hyvän kilvoituksen jälkeen. Tällaista kielikuvaa Paavali käyttää oikeasta elämästä, siitä, josta Jeesus sanoo: Poikasi elää!

Munkki Martti Lutherille selvisi v. 1519 Jumalan vanhurskaus aivan uudessa valossa, kun hän mietti Raamatun sanoja sekä Habakukin kirjasta (2:4) että Roomalaiskirjeestä (1:17): Uskosta vanhurskas saa elää. Tämä oli kuuluisa tornikokemus, uskonpuhdistuksen alku. Luterus oli luullut, että Jumalan vanhurskaus on jotakin samanlaista kuin tämänpäiväinen Suomen oikeuslaitos mediaan yhdistettynä. MOT tutkii, mitä rötösherrat ovat tehneet ja käräjillä, hovioikeudessa ja lopulta korkeimmassa oikeudessa päätetään, miten rikollisia rangaistaan. Luther ajatteli, kuten kristikunnassa siihen asti oli yleisesti ajateltu, että Jumala on kaikista ankarin tuomari, joka rankaisee ankarasti ihmisiä kaikesta synnistä, jopa pienimmistäkin rikkomuksista. Luther kirjoitti näin: ”Sanat ’Jumalan vanhurskaus’ ja ’vanhurskas’ sattuivat salamana sieluuni; jos kuulin ne, kauhistivat ne minua. Jos Jumala on vanhurskas, täytyy hänen rangaista. Mutta kun kerran tässä tornissa ja kammiossa mietin näitä sanoja (Rm 1:17) ’vanhurskas on elävä uskosta’ ja ’Jumalan vanhurskaus’, ajattelin kohta Jumalan armon johdatuksesta: Jos vanhurskaan on elettävä uskosta ja jos Jumalan vanhurskaus on koituva pelastukseksi jokaiselle uskovalle, ei se voi tapahtua omasta ansiostamme, vaan Jumalan laupeudesta. Sillä Jumalan vanhurskaus on sitä, että meidät vanhurskautetaan ja lunastetaan Kristuksen vanhurskauden kautta. Nyt nämä sanat muuttuivat minulle suloisiksi sanoiksi. Tässä tornissa Pyhä Henki avasi minulle Raamatun.” 

Eräässä toisessa muistelmassaan Luther kuvaa tornikokemustaan tällaisin sanoin: ”Silloin tunsin itseni suorastaan uudestisyntyneeksi ja uskoin astuneeni avatuista porteista paratiisiin. Nyttemmin ylistän tuota suloisinta sanaa vanhurskaus yhtä suurella rakkaudella kuin olin sitä ennen vihaten vainonnut.”

Siitä löydöstä, että vanhurskaus on lahja itseltään Jumalalta, eikä palkinto ihmisen nuhteettomuudesta, alkoi uskonpuhdistus, jonka muistopäivää tänään vietämme. Tästä aiheesta on Toivakan kirkossa pidetty varmasti niin monta saarnaa, ettei kukaan meistä pyri edes unissaan omilla ansioillaan taivaaseen.

Mutta mitä merkitsee tuo ”uskosta uskoon”?

Uskonkilvoituksen startti on Jeesuksen risti. Sen turvin saamme uskoa kaikki syntimme anteeksiannetuiksi ja paratiisin portit auki meidän astua sisälle Jumalan luo. Starttiuskosta lähdetään kovalla vauhdilla kohti maalia. Tekemäänkö diakoniaa ja lähetystä? Niinkin, mutta tätä saarnaa valmistellessani minulle on auennut uusi näkökulma uskonkilvoitukseen. Se on tauoton rakkaudellinen yhteydenpito Jumalan ja ihmisen välillä. 

Palautetaanpa mieleen päivän evankeliumi. Jumala piti hyvää huolta päivästä päivään Kapernaumin virkamiehestä ja hänen perheestään. Oli opittu uskomaan Jeesukseen ja siihen, että hän kykenee auttamaan, jos vaikeuksia ilmaantuu. Sinulla on varmasti sama kokemus. Taas peltosi antoi hyvän sadon. Karjasi tuottaa. Sinulla on työtä ja lepoa sopivasti. Perheesi on terve. Lääkäri lähellä, jos tarvitset apua. Elämä kulkee eteenpäin kaikin tavoin siunattuna. Näin Jumala hoitaa oman osuutensa. Ja jos hän sallii jonkin koettelemuksen muistutuksena siitä, että kaikki hyvä elämässäsi tulee häneltä, sinä heti tulet hädissäsi tai puutteissasi Jumalan luo rukouksessa ja kerrot asiasi hänelle. Apu ahdinkoosi tulee heti eli sillä hetkellä, jolloin Jeesus sanoo auttavan sanansa. Joskus hän ei sano sitä samalla kellon lyömällä, vaan myöhemmin tai toisessa muodossa kuin pyysit, mutta auttaa kuitenkin. Ja taas elämä jatkuu turvattuna ja menestyvänä.

Jumala näyttää muistavan meidät ei vain päivä päivältä, vaan tunti tunnilta. Niin hän meitä rakastaa. Iso ongelmamme on nyt siinä, että meidän tulisi pitää yhteys Jumalaan ei vain kerran vuodessa jouluna Kauneimmissa joululauluissa, vaan alati. ”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Sitä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta”, kirjoittaa apostoli tessalonikalaisille. (1 Ts 5:16-18) Hän jatkaa vielä: ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa." (jae 24) 

Päättäkäämme tänään pyrkiä yhtä tiiviiseen yhteydenpitoon Jumalan kanssa kuin mitä on hänen uskollinen yhteydenpitonsa meihin päin. Silloin toteutuu eläminen uskosta uskoon. Ensiksi katsomme taaksepäin 2000 vuoden taa uskomme alkajaan, ristiinnaulittuun Jeesukseen ja sitten katsomme eteenpäin uskomme päämäärään, ikuiseen pelastukseen.