Saarna pyhäinpäivä 3.11.2007

Matt. 5:1–12 
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
      »Autuaita ovat hengessään köyhät,
        sillä heidän on taivasten valtakunta.
       Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
       Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
       Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
       Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
       Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
       Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
       Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
       heidän on taivasten valtakunta.
    Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.»

Koetko olevasi autuas? Sopivatko nämä Vuorisaarnan autuaan ihmisen tunnusmerkit omalle kohdallesi?

”Autuas on yliluonnollisella tavalla onnellinen. Maalliseen onnellisuuteen liittyvät kriteerit ovat usein aineellisia ja sosiaalisia: omaisuutta, menestystä, kunnioitusta. Hengellisellä tavalla onnellinen, autuas, voi elää ulkonaisesti kurjaa ja raskasta elämää ilman kunnioitusta ja jopa vainottuna. Jeesus julistaa Vuorisaarnassaan autuaiksi mm. rauhantekijät ja hengessään köyhät (Matt. 5).” Näin kuvataan sanaa autuas kirkkomme internet-sivuilla. Tämän kuvauksen mukaan ihmisen autuus merkitsee jotain syvempää kuin maallinen onnellisuus. Siihen sisältyy hengellinen  ja yliluonnollinen näkökulma.  Autuus on jotakin sellaista, mitä ihminen ei voi omin voimin saavuttaa. Ihmisen autuuden – sen voi lahjoittaa ainoastaan Jumala.

Kun autuuden käsite ymmärretään tällä tavoin, voimme henkäistä helpotuksesta. Autuutemme ei ole omissa käsissämme. Se ei riipu omasta pyhyydestämme tai hurskautemme tasosta. Onneksi näin! Mikäli autuutemme olisi meidän varassamme, silloin autuaiden määrä olisi taivaissa hyvin, hyvin pieni. Taivaiden autuuden talo olisi pikemminkin autiotalo! Mutta minkä varassa autuutemme on?

Autuutemme on yksin Kristuksen varassa. Ylösnousemuksensa kautta hän on avannut meille tien taivaan autuuteen. Tämä lupaus koskee yhtä lailla ensimmäisiä opetuslapsia, edesmenneitä kristittyjä kuin meitä tässä ja nyt. Samoin Jeesuksen autuaaksijulistukset kuuluvat yhtä lailla meille kuin sen ensimmäisille kuulijoille. Niiden rohkaisevat sanat lupaavat meille, että vielä kerran murheemme tullaan lohduttamaan: ”Autuaita murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.” Ne lupaavat, että kärsivällisyytemme palkitaan: ”Autuaita kärsivälliset, sillä he perivät maan.” Ne lupaavat, että rauhantahtoisuutemme muistetaan: ”Autuaat rauhantekijät, he saavat Jumalan lapsen nimen”. Autuaaksijulistukset kohdistuvat tulevaan, taivaiden päämäärään. Autuus eli onniteltavuus on siinä, että saamme olla Jumalan omina matkalla taivaaseen. Matkassamme näkyy taivaallisia piirteitä, koska Jumala toimii seuraajiensa kautta maailmassa. Meissä oleva Pyhä Henki ei ole voimaton, vaan se ohjaa meidät hyvyyden ja rakkauden töihin. Sen kautta saatamme jo maallisessa elämässämme nähdä pilkahduksen Jumalasta. Saamme helpotusta murheisiimme ja henkiseen kaipuuseemme. Saamme kokea armahtavien uskonveljien ja -sisarten välityksellä jumalallista armoa. Nämä ovat kuitenkin vain esimakua taivasten valtakunnasta. Vasta siellä Jeesuksen antamat lupaukset toteutuvat kaikessa täyteydessään. Tätä rikasta iäisyysmatkaa saamme taivaltaa tutun virren sanoin: ”Onneni on olla Herraa lähellä, turvata voin yksin Jumalaan. Onneni on olla Herraa lähellä, tahdon laulaa hänen teoistaan” (Vk 517).

Halu olla lähellä Jumalaa tekee meistä todellisia Jeesuksen opetuslapsia: ”Onneni on olla Herraa lähellä.” Tätä pyrkimystä symboloivat autuaaksijulistusten eri ihmisryhmät. Jos tahdomme olla ”hengessämme köyhiä”, silloin suostumme ymmärtämään köyhyytemme Jumalan edessä. Tajuamme, että ihmisopeilla tai filosofioilla emme pääse hänen valtakuntaansa. Ainoa todellinen rikkaus, jota kannamme, on sydämen usko Kristukseen. Jos puolestaan olemme ”murheellisia”,  silloinkin olemme murheellisia Jumalan tahdon mukaisesti. Tällöin kerromme hänelle huolemme ja pyydämme hänen apuaan. Luotamme siihen, että hän kuulee ja auttaa: ”Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut” (Ilm 21:3-4).

Erityisen tärkeää on, että meillä on ”vanhurskauden nälkä ja jano.” Kaipaamme kipeästi elämän leipää, Jeesusta Kristusta. Vain Jeesus on se elävä leipä, joka voi sammuttaa hengellisen nälän ja janon (Joh. 6:35). Nälkäinen ja janoinen tulee Jeesuksen luokse ja saa avun, mutta se, jollei ole nälkä, kulkee ohi eikä löydä elämää. Lienee selvää, kumman tien me tahdomme valita. Valitsemme elämän tien Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen armossaan.

Vietämme tänään pyhäinpäivää. Ihmisen autuus ja pyhäinpäivä liittyvät kiinteästi yhteen. Koska autuus viittaa tuonpuoleisuuteen, autuaina pidetään usein niitä, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskoen. Katolisessa kirkossa autuaaksi puolestaan kutsutaan kirkon virallisesti sellaiseksi julistamaa kristittyä, jonka elämä on ollut esimerkillistä muille (mm. äiti Theresa). Autuaaksi julistettu voidaan myöhemmin julistaa pyhäksi ja liittää hänet pyhimysten joukkoon. Tämä katolinen ajattelu on osaltaan hämärtänyt pyhäinpäivän merkitystä. Monet ajattelevat sen liittyvän joihinkin erityisen pyhiin ihmisiin. Vanha nimitys ”pyhäin miesten päivä” tuo tämän selvästi esille. Nykyinen pyhäinpäivä onkin sulautuma kahdesta juhlasta, kaikkien pyhien päivästä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä. Siten muistelun kohteena ovat samalla sekä kaikki kristikunnan marttyyrit että muut uskossa kuolleet. Sana pyhä ei kuitenkaan viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristuksen oma on pyhä. Tätä on tärkeää korostaa: kasteen armosta jokainen kristitty on pyhä. Hän on uskossaan osallinen näkymättömästä pyhien yhteydestä Kristuksen seurakunnan kautta. Siksi Augsburgin tunnustuksessa sanotaan: ”kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan” (VII). 

Rakkaat sanan kuulijat. Jumalalla on valta kuolemankin yli. Tänään, pyhäinpäivänä, taisteleva seurakunta tähyää sinne, missä riemuitseva seurakunta jo on. Pyhien yhteys ei kuitenkaan katkea kuolemassakaan. Side, joka meillä on menneisiin sukupolviin ja omaisiimme, kestää kuoleman pimeydessäkin. Se kestää surussa, kaipauksessa ja ahdistuksessa. He, jotka ovat poissa, vaelsivat vaelluksensa kunniakkaasti. Meidän vuoromme on yhä jatkaa taivasmatkaamme, kunnes kutsu kotiin käy. Olkaamme kärsivällisiä, jotta perisimme maan, ikuisen onnen maan! Tavoitelkaamme puhdassydämisyyttä, jotta näkisimme Jumalan!

Tänään sytytämme kirkossa kynttilät viime vuoden Pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden pyhien muistoksi. Kunnioitamme heidän muistoaan, koemme heihin yhteyttä ja hoidamme suruamme. Rukoilemme helpotusta kaipaukseemme. Osa meistä sytyttää myöhemmin vielä kynttilöitä rakkaimpansa haudoille tai kotona ikkunalaudalleen. Muistimmepa omaisianne tavalla tai toisella, rukoilemme silloin kuten nytkin: ”Herra anna meille sielunrauha poisnukkuneiden omaistemme hyvinvoinnista. Anna meille kerran riemullinen jälleennäkeminen. Vahvista meitä autuuden matkallamme. Aamen.”