Olen Toivakan seurakunnan kirkkoherra. Kirjoitan hengellisistä ja yhteiskunnallisista teemoista, julkaisen myös saarnoja ja hartauskirjoituksia. 'Kirkonherra'-nimi juontuu sortavalaisten vierailusta. Heidän puheissaan kirkkoherra taipui muotoon kirkonherra, se hymyilytti. Leikinlaskua tärkeämpää kuitenkin on, että nimi viittaa todelliseen kirkonherraan, Jeesukseen Kristukseen. Hän inspiroi tätäkin blogia.
13.7.2016
Saarna pyhäinpäivä 2.11.2013
Matt. 5:1–12
Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
”Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
Paavali kirjoittaa 1. kirjeessään korinttilaisille näin: ”Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä” (5:3)
Tämä ajatus sopii hyvin tähän päivään, pyhäinpäivään. Vaikka menneet sukupolvemme ja autuuteen kutsutut omaisemme eivät olekaan ruumiillisesti läsnä, hengessä he ovat kanssamme. He eivät ole poissa, vaan aivan lähellä. Kaipaus pitää muistomme vireänä, kantaen vainajamme keskellemme. Niilo Rauhala on kirjoittanut: ”Miten voisi olla poissa se, jonka kaipaus kantaa keskellemme vahvoilla käsivarsillaan!”
Tämänkaltainen suru, rakkaimpiaan kaipaava suru, on Herran mielen mukaista. Herra ei jätä ketään hänen puoleensa kääntyvää yksin, vaan lupaa heille lohdutuksen: ”Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.” Jo tässä ajassa haavamme alkavat parantua Herran hoidossa. Saamme hoidattaa itseämme Jumalan seurakunnassa, perheidemme ja ystäviemme parissa. Lopullisen tervehtymisen koemme kuitenkin vasta kuoleman rajan tuolla puolen. Tähän tarvitsemme kärsivällisyyttä. Uskon, toivon ja rakkauden täytyy olla matkaeväämme, mikäli mielimme päästä määränpäähämme. Toivomme hartaasti, että perille päästyämme nämä raamatunsanat toteutuisivat omalla ja lähimmäistemme kohdalla: ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi” (Jes 58).
Kirkkovuoden aiheena on ”Pyhien yhteys.” Tätä yhteyttä olemme tulleet tänä iltana kirkkoon vaalimaan. Musiikki, hiljaisuus, Jumalan sana, ehtoollinen ja rukous johdattelevat meitä kohtaamaan sitä toista maailmaa, jota ei aistihavainnoin voi saavuttaa. Maailmaa, johon monet meidän pyhistä on jo kutsuttu asumaan. Tarvitsemme sydämen uskoa, joka antaa rohkeuden nähdä elämää uskon silmin. Ymmärrämme, että matkamme pitää sisällään paljon enemmän kuin kiivastahtinen elämänrytmimme meille uskottelee. On olemassa toinen maailma, Jumalan näkymätön valtakunta, joka odottaa hetkeään tullakseen esiin. Tähän on valmistauduttava. Siksi tahdomme pitää jatkuvasti yhteyttä tulevaan valtakuntaamme ja kuunnella sen ääntä. Kutsu kotiin voi käydä minä hetkenä tahansa, ikään katsomatta. Se voi olla tänään, kuten ristinryöväri sai sen autuaasti kokea: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa."
Jokaisessa messussa ennen Pyhä-hymniä sanomme: ”Me kiitämme sinua tästä taivaan lahjasta ja laulamme sinulle ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa.” Ylistystä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa – kuvitella: enkelit ja kaikki pyhät laulavat kanssamme Jumalan kiitosta! Pyhien yhteys ei ole vain hyväuskoisten höpinää, vaan täyttä totta. Millainen pauhu kirkoissamme oikeasta onkaan, kun koko taivas laulaa Jumalan kunniaa! Uskossa kuolleet omaisemme laulavat siinä missä mekin. Erityisesti alttarilla, Jumalan läsnäolon paikassa, saamme kokea yhteyttä voittaneeseen seurakuntaan. Ehtoolliselle polvistuessamme voimme hyvin ajatella, että nekin omaisemme ovat vierellämme, jotka eivät ole ruumiillisesti läsnä. He sanovat taivasten valtakunnan lohduttavalla äänellä meille näin: ”Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä.”
Nämä sanat kuullen ymmärrämme, ettei pyhäinpäivä ole surun päivä, vaan ilon päivä. Se muistuttaa, että on olemassa elävä toivo: vielä kerran tapaamme kuoleman rajan takana. Aamen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti