Saarna kirkastussunnuntai 18.7.2010

Matt. 17:1-8
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.»
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!» Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: »Nouskaa, älkää pelätkö.» Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin. 

”Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.”

Jeesuksen yksin. Päivän evankeliumin viimeiset sanat kertovat meille mistä kirkastusvuoren tapahtumassa on kyse: yksin Jeesuksesta. Kirkastusvuorella Jumala kirkasti Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen. Yksin hän kantoi meidän syntimme, lunasti meidät pahuuden vallasta sekä avasi tien ikuisen elämään ja taivaalliseen kirkkauteen. Yksin hänen kauttaan pääsemme yhteyteen Taivaan Isän kanssa: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani” (Joh 14:6).  

Luulen, että tänään kirkoissa saarnataan paljon Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen uskonnollisesta kokemuksesta kirkastusvuorella. Se onkin hyvä ja tärkeä aihe. Mutta helposti unohtuu se, ettei lopulta ole kyse Pietarista ja kumppaneista, vaan Jeesuksesta Kristuksesta. Kyse ei ole meidän kokemuksistamme, vaan kirkkauden Herrasta. Kokemus voi auttaa löytämään uskon, mutta se ei voi ”tehdä” tyhjästä Kristusta. Jeesus kun on ollut olemassa aina kuten Nikean uskontunnustus sen  sanoo: ”Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta...ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista...”    

Kirkastusvuori-kokemusten väkisin haaliminen saattaa tulla ihmiselle kompastuskiveksi, jos lähtökohtana on pelkästään oma itse eikä Kristus. Mikäli ihminen katselee vaan itseään ja kokemuksiaan, ei hän muuta näekään. Tavoite on kuitenkin toinen, jos mielii kohti syvempää uskoa. Nöyrä mieli näkee sen mikä on ylhäällä. Useasti polviltaan voi nostaa paremmin katseensa ylös: ”Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.” 

Evankeliumissa Pietari tarjoaa Jeesukselle mahdollisuutta, että he tekisivät hänelle, Moosekselle ja Elialle kolme majaa. Ihan järkeenkäypä ja kaunis ele Pietarilta. Mutta Jumalan vastauksesta päätellen näin ei kuitenkaan ollut. Kolme samanlaista majaa nimittäin viestittäisi, että Jeesus, Mooses ja Elia olisivat samanarvoisia. Mooses ja Elia olivat tärkeitä – edustivathan he lakia ja profeettoja – mutteivät sentään Jeesuksen verrattavia. Heillä oli oma sanottavansa, mutta tästedes yksin Jeesusta tuli kuunnella: ”Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!»”  

Meidän sydämissämme on paljon sellaista uskoa, jossa Jeesukselle on kyllä varattuna yksi maja, mutta sen rinnalle olemme tehneet monta muuta majaa. Maalliset ja katoavat asiat saavat miltei saman tilan sydämissämme kuin Herramme Jeesus. Monet niistä ovat täysin turhia tai peräti haitallisia. Näin teemme paljon suurempia erheitä kuin Pietari aikoessaan rakentaa samanlaiset majat Jeesukselle, Moosekselle ja Elialle. Jeesuksen opetuslapseuden ensimmäinen ohje on: Jeesus yksin. Se on oikea arvojärjestys kristitylle. Maailma tarjoaa ääniä moneen makuun. Mutta kaikkea sitä mitä maailma julistaa, ei kannata kuulla ja uskoa. Päivän evankeliumi antaa sen sijaan kirkkaan ohjeen ketä tulee kuunnella ja uskoa: ”Pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!»”             

Kirkastusvuoren tapahtumat opettavat, etteivät kokemukset voi olla uskomme perusta, mutta Jeesuksen sanat ja teot kylläkin. Niiden kuulemisesta ja seuraamisesta seuraa pakostakin kirkastuminen uskonasioissa – ennen pitkää. Mutta jos kirkastettua Herraa ei kuuntele ja jatkaa muiden majojen rakentamista sydämeensä eikä rakenna oikeaa arvojärjestystä elämälleen, on turha odottaa hengellisen elämän selkiytymistä. Ilman uskoa Jeesukseen peite jää pysyvästi silmille. Silloin ei kirkkauden Herrasta voi tosiasiallisesti ymmärtää mitään. Samasta aiheesta opettaa apostoli Paavali Korinttolaisille: ”Heidän [israelilaisten] mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois” (2 Kor 3:14-16).  

Mutta kuinka me saamme tämän uskoa haittaavan peitteen pois? Ja kun saamme sen pois, miten me myös pidämme sen poissa?

Johanneksen evankeliumissa sanotaan: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta” (1:14). 

Jumalanpalvelusten kirja antaa ohjeen, että tätä raamatuntekstiä voi käyttää rukouksessa jumalanpalveluksen jälkeen. Se kertoo osuvasti sen, miten pääsemme Jeesuksen kirkkaudesta osallisiksi. Kuullussa sanassa ja ehtoollisessa Jeesus asuu keskellämme: ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” Käydessämme kirkossa saamme katsella Jumalan Pojan kirkkautta ja kasvaa sen tuntemisessa: ”Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.” 

Toivon, että kun tänäänkin ennen ehtoollista laulamme Pyhä-hymnin, jokainen meistä voisi kokea sen sanat tosiksi: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot! Taivas ja maa on täynnä kirkkauttasi. Hoosianna korkeuksissa!” 

Täyttyköön niin taivas ja maa kuin meidän sydämemme Herran kirkkaudella!   

Päivän evankeliumin viimeiset sanat olivat tärkeitä: Jeesuksen yksin. Samaa voidaan sanoa jumalanpalveluksen päättävästä Herran siunauksesta. Siinä pappi lukee: ”Herra kirkastakoon kasvonsa teille...”  Paavalin aiemman opetuksen mukaan peite otetaan pois, kun ihmiset kääntyvät Herran puoleen. Messun ja Herran siunauksen tarkoitus on juuri tämä. Käännymme yhdessä Herran puoleen ja pyydämme, kirkasta meille kasvosi. Samaa kannattaa pyytää yksin, jos uskonasioiden epäselvyyden peite ahdistaa. ”Jeesus, opeta minua tuntemaan sinua enemmän”, tässä rukous parhaimmasta päästä. Jeesuksen tuntemisen kautta voimme omistaa hänen kirkkautensa emmekä enää katsele häntä etäältä. Paavali opettaa meitä: ”Tähän juuri, Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen, hän kutsui teidät, kun toimme teille evankeliumin” (2. Tess. 2:14).