Saarna jouluaatto 24.12.2009

Luuk. 2:1-14
Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

”Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.”

Näin kuulimme luettavan perinteisestä jouluevankeliumista. Maria  kapaloi Jeesus-lapsen ja pani hänet seimeen lepäämään.  Näin nuori äiti-Maria – kenties vasta 14-vuotiaana – toimi niin kuin kuullut ja nähnyt toimittavan lapsen syntyessä. Mukanaan hänellä saattoi olla  valmiiksi sopiva vaateparsi, jonka hän sitten kääri hellävaroen poikalapsensa ympärille. Olosuhteet olivat perin vaatimattomat ja nykymittapuulla epähygieeniset, mutta se ei estänyt onnellista lopputulosta: maailman Vapahtaja oli syntynyt Betlehemiin! Vanhemmat, Maria ja Joosef, saivat katsella esikoistaan väsyneinä mutta onnellisina: ”Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsia viaton, helmassa äitinsä armahan nukkuu Poika Jumalan.”

Jeesuksen syntymäkertomus on meille läpeensä tuttu, mutta samalla se on kuitenkin loputon aarreaitta sinnikkäälle etsijälle. Tänä vuonna Maaningan jouluaaton kirkossa katseemme keskittyy siihen kapaloon, johon vastasyntynyt Jeesus kiedottiin.

Äkkiseltään kapalointi voi tuntua julmalta keinolta: miksi sitoa tiukkaan nippuun vauva, joka on juuri päässyt vapauteen ahtaaksi käyneestä äidin kohdusta? Eikö vauva siinä kärsi ja ahdistu?

Tällä noin 6000-vuotisella perinteellä on kuitenkin tarkoituksensa, joka ajaa ennen kaikkea lapsen hyvinvoinnin asiaa. Ihmiset  ovat tienneet sen hyödyt kansanviisaudellaan, ja nykyisin kapalointi on saanut uutta suosiota. Monet lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että kapalointi helpottaa vauvojen nukkumista ja laskee kätkytkuoleman riskiä. Vauva kokee siinä ollessaan turvallisuutta ja lämpöä, samaa kuin äitinsä kohdussa. Vauva ei säpsähtele hereille ja hänen sidotut kätensä eivät pääse raapimaan kasvojen herkkää ihoa. Kapalossa lapsen painava pää saa tukea, siinä on vauvan hyvä olla ja levätä. Suuri stressi, jonka maailmaan syntyminen on aiheuttanut, saa näin tuntuvaa helpotusta.

Raamatussa sanotaan: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan” (Gal. 4:4-5). 

Tuo Betlehemin tallin tuhiseva ja tuoksuva nyytti syntyi siis tähän maailmaan, jotta meistäkin tulisi Jumalan lapsia! Taivaan Isän silmissä olemme aina kuin vastasyntyneitä vauvoja, jotka hän tahtoo kapaloida armonsa ja rakkautensa syleilyyn. Hän tahtoo turvata meille kasvurauhan ja ravita meillä Elämän leivällä. Kantaa meitä vauvasta vaariin. Pienistä kapalovauvoista saakka olemme saaneet olla Herramme lähellä. Meidät on kastettu Jeesuksen, seimen lapsen, nimeen. Kannamme hänen merkkiään, ristiä, osoituksena kasteestamme ja lapseudestamme. Ristinmerkillä meidät on tänäänkin siunattu, kun olemme tulleet kirkkoon kuulemaan joulunsanomaa Vapahtajasta ja hiljentymään hänen eteensä. Kuten jokainen rakastava vanhempi, Jumalakin rakastaa meitä ja haluaa lahjoittaa meille todellisen jouluilon: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” 

Jumala on suuressa viisaudessaan antanut lapsilleen vapauden.  Saamme joko pysyä hänen lapsinaan tai kääntää hänelle selkänsä,  uskoa häneen tai olla uskomatta. Näin joulunaikanakin on aiheellista kysyä, onko kaikenlainen vapaus aina meidän parhaaksemme. Jos kapaloitu lapsi kokee tyytyväisyyttä ja turvaa tullessaan tähän melko pimeään ja ankaraan maailmaan, niin emmekö mekin voisi useammin turvata nöyrästi taivaalliseen Isäämme. Vai onko aina parempi, että kukin uskoo miten uskoo, menee miten menee ja ajattelee mitä ajattelee? Onko täydellinen rajattomuus ja kasvava pakkouskonnottomuus meille hyväksi? Kannattaako kristillisiä perinteitä enää vaalia, koska useiden mielestä ne ovat kahlitsevia ja aikansa eläneitä?

Itse uskon, että monessa suhteessa lämmin kapalo on paljon parempi vaihtoehto kuin kylmä, kova ja pimeä maailma. Enemminkin se ahdistaa, että tarjolla on niin monenmoista ärsykettä kuin se, että välistä olisi hiukan vähemmän virikkeitä. Sekään ei olisi pahitteeksi, jos ei elämässään niin usein raapisi ja satuttaisi itseään omasta syystään. Jumalan sanan käskyt ja säännöt auttavat selviytymään. Rauha ja turva kelpaavat kyllä levottomassa maailmassa ja mielentilassa. On hyvä, että epäonnistuneet, väsyneet ja tuhmatkin lapset kelpaavat taivaan ja maan Herralle: ”Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi” (Room. 3:22-24).  

Tätä vapauttavaa kapalo-tunnelmaa kristillinen kirkko on välittänyt  maailmalle jo parin vuosituhannen ajan. Kirkko nojaa perinteeseen ja siihen, että minkä Jumala on ilmoittanut lapsilleen, on heille hyväksi. Kaikkea ei voi järjellä ymmärtää, ei edes joulunsalaisuutta, mutta senkin saa ottaa vastaan kuin kapaloitu lapsi: lämpöisästi, turvallisesti ja stressittömästi. Saa kokea samaa rakkautta kuin Jeesus-lapsi Marian ja Joosefin hoidossa. Jos tämä maailma ja usein myös oma sydämemme on kuin nuhruinen ja pimeä Betlehemin talli, niin Raamatun sana on se turvallinen kapalo, josta saamme katsella Kristus-lasta ja pelastuksen ihmettä. Siinä on paras joululahjakäärömme. Ihan jokaiselle. Katsokaamme ja etsikäämme tätä kapaloa ihmeissämme ja iloiten sen sisältämästä evankeliumista kuten paimenet, joille enkeli lausui näin: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.”