Saarna 4. sunnuntai helluntaista 24.6.2007 (konfirmaatio)

Luuk. 15:1-10
Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: "Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan."
    Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
    "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.' Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
    Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: 'Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.' Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen."

Viimeistään menneessä rippikoulussa olemme oppineet, että Jeesus oli jämäkkä mies. Nykynuorten kielellä sanottuna: hän oli kova jätkä, tiukka äijjä. 

Jeesus antoi 'piut paut ' monille aikansa käsityksille ja käyttäytymismalleille. Kun toiset kehottivat kostamaan, kehotti Jeesus kääntämään toisen poskensa. Kun toiset opettivat rakastamaan ainoastaan lähimpiään, opetti Jeesus rakastamaan omia vihamiehiään. Monet  vannoivat Jumalan nimeen, mutta Jeesus puolestaan opetti, että  vannomatta olisi paras. Jeesus käänsi päälaelleen totutut uskomukset. Hän oli aikansa radikaali, ja olisi sitä myös nykypäivänä. Hän jätti opetuslapsilleen sellaisen henkisen perinnön, joka haastaa päivittäin miettimään omaa ajatteluaan ja sen oikeellisuutta. Hänen opetuksissaan riittää oppimista rippikoulun jälkeenkin, koko elämänkoulun ajaksi. Jottei kristitty koskaan kokisi olevansa täysin valmis, jätti Jeesus jälkeensä vaatimuksen, joka hämmentää kovintakin uskonkilvoittelijaa: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen” (Mt. 5:48).

Päivän evankeliumissa Jeesus hämmentää jälleen kerran yhteiskunnan sovinnaisuuksia. Aikansa tiukat moraalinvartijat, fariseukset ja lainopettajat, saavat maistaa omaa lääkettään Jeesuksen käsittelyssä. Heille syntiset ihmiset olivat kauhu, johon he eivät halunneet koskea pitkällä tikullakaan. Jeesus oli toista maata. Hän  jututti näitä muiden syrjimiä ihmisiä ja söi jopa heidän kanssaan. Tämäkös se sai aikaan suurta paheksuntaa! Oppineet sanoivat näreissään: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Jeesus kertoi vertauksen eksyneestä lampaasta ja kadonneesta hopearahasta. Näillä vertauksilla hän toi esille, että taivaassa iloitaan suuresti yhdestäkin syntisestä, joka kääntyy ja tekee parannuksen. 99 hurskasta ei vastaa sitä iloa, mitä yksi kääntynyt syntinen saa aikaan taivaan sotajoukoissa. Toisin sanoen 99 hurskasta lainopettajaa ja fariseusta ei vastaa sitä iloa, mitä koituu yhdestä kääntyneestä publikaanista. Yhdessä silmänräpäyksessä  osat vaihtuivatkin: syntiset asettuivat taivasten valtakunnan marssijärjestyksessä hurskaiden edelle. Juuri syntisiä varten Jeesus oli tullut maailmaan: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.” 

Jeesuksen opetuksen piilotettu kärki löytyy virkkeestä: ”Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” Huomatkaa sanat: ...jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Me kaikki, jotka olemme käyneet rippikoulun tänä kesänä tai paljon, paljon aiemmin, havahdumme näiden sanojen edessä. Muistanemme, että 'eikös se ole niin, että jokainen ihminen on parannuksen tarpeessa!' Kyllä se näin on. Sellaista ihmistä ei ole vielä elänytkään, joka ei tarvitsisi päivittäistä parannusta – Jeesus toki pois lukien. Parannusta tarvitsevat kaikki Jumalan luomat: fariseukset, publikaanit ja Suomen suvesta nauttivat mattimeikäläiset. Koska emme ole synnittömiä, olemme syntisiä. Olemme inhimillisiä ihmisiä, jotka teemme virheitä ja epäonnistumme. Tarvitsemme ohjausta ja lohdutusta. Tätä varten tarvitsemme Jumalaa ja hänen armoaan. 

Mitä on sitten se syntisen parannus, josta Jeesus puhuu: ”... iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen?” Vastaus löytyy, arvoisat konfirmandit, teidän aivan loistavista päättökoevastauksistanne. Kysyimme teiltä: Mitä on synti? Varsin moni muisti vastata, että synti tarkoittaa ennen kaikkea eroa Jumalasta. Tällä oivalluksella pääsee pitkälle. Se auttaa ymmärtämään myös sen, mitä tarkoitetaan parannuksella. Parannuksen teko on kääntymistä Jumalan puoleen. Se on nöyrtymistä ja avunpyytämistä Jumalalta. Se on sen tosiseikan myöntämistä, että apua tarvitaan runsaasti yläkerrasta, jotta elämästä kunnolla selvitään. Parannus ei ole ulkokultaista uskonvanhurskautta, vaan sisäistä tarvetta Jumalan armoa kohtaan. Se on syntisen publikaanin tunnustus Jumalalle: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen” (Lk. 18:13). Tällaisella nöyrällä, inhimillisellä sydämellä mennään taivasten valtakuntaan. Sydämellä, joka etsii ja tarvitsee Jumalaa. Sinne ei mennä omilla teoilla tai kovalla hurskauden tasolla. Jos te tämän opetuksen muistatte elämässänne, rakkaat konfirmandit, niin hyvä on. Sanoisinko: se olisi aivan loistavaa! Päivän epistolan sanat virittäkööt teidät konfirmaation, kasteen vahvistuksen äärelle: ”Te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon” (1. Piet. 5:5). Aamen.